Oulussa esitetään Muhoksella kuvattu kokeellinen oopperaelokuva – Constructing Marriage tutkii romanttista rakkautta

Elokuvateatteri Studiossa esitetään lauantaina 11. helmikuuta oopperaelokuva Constructing Marriage. Kuvassa Emil Mahjneh ja Emma Mustaniemi. Kuva: Vesa Ranta

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Loppuvuodesta 2020 Muhoksen Laitasaaressa kuvattu oopperaelokuva tutkii länsimaista heteronormatiivista parisuhdetta, romanttisen rakkauden kuvastoa ja sen kulttuurisia ilmenemismuotoja.

Elokuvan on ohjannut oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen. Päärooleissa laulavat sopraano Emma Mustaniemi ja baritoni Emil Mahjneh. Teoksen korrepetiittori-pianistina on Laura Heikkilä, kuvaajana Vesa Ranta ja pukusuunnitelijana Johanna Pelkonen. Työryhmään kuuluvat myös leikkaaja Ellen-Maarit Juuso ja ääniteknikko Janne Huotari.

”Projekti sai alkunsa vuonna 2018 erään kollegan heitosta, joka jäi mieleeni pyörimään. Vuonna 2020 pääsimme tuottamaan teosta, mutta pandemia muutti suunnitelmia. Päätimme tehdä rohkean kokeilun oopperaelokuvan pariin, jolloin saisimme työskennellä rauhassa pienellä työryhmällä ilman pelkoa ensi-illan siirrosta tai peruutuksista”, kertoo taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen.

Elokuvaa harjoiteltiin, kuvattiin ja äänitettiin loka-marraskuussa 2020 Muhoksella Laitasaaren seurojentalolla. Viimeiset kuvaukset tapahtuivat elokuussa 2021, ja elokuva sai ensi-iltansa viime syksynä Muhos Lifestyle Festivalilla.

Ooppera taipui elokuvaksi

Ooppera on kokonaistaideteos, jonka tekemisessä haluttiin kokeillla, miten se taipuu elokuvataiteen ilmaisukeinoihin. Teos liikkuu pitkän musiikkivideon, kokeellisen indie-elokuvan ja oopperaelokuvan välimaastossa painottaen kokeellista luonnetta.

”Tämän oopperaelokuvan tekeminen oli sekä innostava että raskas projekti, mutta olen valtavan ylpeä itsestäni ja työryhmästä, joka uskalsi lähteä kokeilemaan uutta ilmaisua. En ainakaan tiedä, että tällaista olisi tehty kovin usein. Hankalia paikkoja oli esimerkiksi huulisynkan suhteen, ja budjetti oli luokkaa ”kengännauha”, mutta taidemuotojen yhdistymisessä on jotain kiehtovaa”, Kinnunen lisää.

Rakkauden ilmenemismuodot

Teoksen teemana on heteronormatiivisen parisuhteen konventioiden tarkastelu ja pohdinta.

”Olen itse romanttisen viihteen suurkuluttaja, joten minua on aina kiehtonut, miten erilaiset romanttisen rakkauden representaatiot jatkavat elämistään vuodesta ja vuosisadasta toiseen. Miten nämä mallit ja esittämisen tavat syntyvät? Miten koominen intermezzo 1700-luvulta kertoo onnenonkija-hupakon ja rikkaan, vanhan miehen stereotypiaa? Miksi nauramme tälle edelleen?”, Jenni Kinnunen kyselee.

Ohjaaja Jenni Kinnunen näkee teoksessa paljon potentiaalia tulevien töidenkin suhteen jatkossakin.

”Sen myötä koko työryhmä oppi paljon uutta, ja ennen kaikkea meillä oli mahdollisuus työskennellä itseä innostavan projektin parissa keskellä koronapandemiaa. Jo se antoi valtavan paljon. Mutta ennen kaikkea elokuva on tarkoitettu yleisölle, joka voi käyttää sitä viihteenä, väylänä kohti oopperateatteria tai ihan vain ajatusten tuulettamiseen.”

Teos on saanut tukea Taiteen edistämiskeskukselta, Suomen Kulttuurirahastolta, Oulun valistustalorahastolta, Niilo Helanderin säätiöltä, Otto A. Malmin säätiöltä ja Muhoksen kunnalta.

Constructing Marriage -elokuva Studiossa la 11.2. klo 16.30, yhteistyössä Oulun elokuvakeskuksen kanssa. Kesto on 70 minuuttia ja kielenä saksa ja italia. Elokuva on tekstitetty suomeksi.