Oulunsalo soi taas elokuussa – uusi taiteellinen johtaja aikoo laittaa valtuustosalissa Brahmsin koetukselle

Oulunsalo soi -festivaalin uusi taiteellinen johtaja, alttoviulisti Atte Kilpeläinen (2. vas.) esiintyy festivaalilla muun muassa avajaiskonsertissa, jossa Takapiha-kvartetti kunnioittaa edesmenneiden Jaakko Kuusiston ja Kaija Saariahon työtä.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun keskustaankin levittäytyvä Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali laajentaa jälleen alueen musiikkitarjontaa loppukesästä. Tapahtuma järjestetään nyt jo 27. kerran 7.–11. elokuuta.

Oulunsalo Soin taiteellisena johtajana toimii ensimmäistä vuottaan alttoviulisti Atte Kilpeläinen.

”Vuosien varrella olen päässyt suunnittelemaan konserttiohjelmia moniin paikkoihin, mutta silti tämä festivaali on jonkinlainen välitilinpäätös tai ainakin kovalevyn putsaus. Melko pian kävi ilmeiseksi, että nyt on oikea hetki ampua pyssy tyhjäksi vanhoista ammuksista, jotta saan ideat pois omasta systeemistäni”, kuvailee Kilpeläinen ensimmäisen festivaalinsa suunnittelua.

”Joidenkin konserttien konsepti on muhinut päässäni reilusti yli kymmenen vuoden ajan”, Kilpeläinen sanoo festivaalin tiedotteessa.

Kilpeläisen mukaan yksi näistä pitkään kypsyneistä ideoista on torstaina 8. elokuuta kuultava musiikillinen oikeudenkäynti, jossa ”tutkitaan, kuinka paljon Brahmsin musiikkia voi laillisesti mukiloida”. Oikeussalina toimii Oulunsalon kunnantalon valtuustosali. Konsertissa soittavat Kilpeläisen lisäksi pianisti Anna Laakso ja fagotisti Etienne Boudreault, ja tuomarina toimii näyttelijä Timo Vuento.

Festivaalin Kunnioitus-nimen saanut avajaiskonsertti keskiviikkona 7. elokuuta on kunnianosoitus edesmenneille säveltäjille. Linnankadun lääninhallitustalon Valkoisessa salissa Takapiha-kvartetti soittaa muun muassa Jaakko Kuusiston ja Kaija Saariahon sävellyksiä.

Parrakas mies istuu tuolilla, vieressä lattialla harmonikka.

Belgialainen harmonikkataituri Philippe Thuriot kuuluu Oulunsalo soin kansainvälisiin vieraisiin.

Perjantaina 9. elokuuta belgialainen harmonikkataituri Philippe Thuriot soittaa kaksi konserttia Kulttuuritalo Valveella. Ilta käynnistyy Valveen Paljetissa afterwork-konsertilla, jossa törmäyskurssille joutuvat J.S. Bachin musiikki sekä suomalainen humppa, ja jatkuu Valvesalissa äitien innoittamilla sävellyksillä.

Lauantai käynnistyy Kyyneleet-konsertilla Kempeleen Vanhassa kirkossa, jossa Oulun barokkiorkesterin Obo Ensemble soittaa barokin ajan sävellyksiä sekä nykyajan sovituksia.

Parrakas mies istuu akustinen kitara sylissään.

Festivaalilla kuullaan muutakin kuin kamarimusiikkia, muun muassa lauluntekijä Samae Koskisen popkappaleita.

Lauantaina RioLivessä esiintyy Samae Koskinen, joka soittaa tänä keväänä ilmestyneen uusimman albuminsa Mä näin unta että kaikki meni hyvin kappaleita.

Festivaalin päätöspäivänä 11. elokuuta ohjelmassa on J.S. Bachin Goldberg-variaatioihin pohjautuva konsertti, jossa viisi muusikkoa laittaa supersuositun teoksen täysin uuteen järjestykseen.

Kombokuva, toisessa nainen makaamassa penkillä ja toisessa abstrakti taideteos.

Ranskalainen valokuvataiteilija Christelle Mas on Oulunsalo soin vuoden kuvataiteilija.

Festivaalin vuoden kuvataiteilijana toimii ranskalainen valokuvataiteilija Christelle Mas. Hänen näyttelynsä Paratiisi on esillä Oulunsalon kirjastossa 8.8.–27.9. ja se toteutetaan yhteistyössä Photo North – Pohjoisen valokuvakeskuksen kanssa. Näyttelyn avajaiset torstaina 8. elokuuta ovat osa festivaalin ohjelmaa. Festivaalin visuaalinen ilme pohjautuu tuttuun tapaan vuoden kuvataiteilijan teoksiin.

Oulunsalo Soi on Oulun kulttuuritapahtumayhdistys ry:n tuottama festivaali, joka on osa Oulun juhlaviikkoja.