Oulun Valvegalleriassa avautuu uusi Minä olen kaupunki -näyttely syyskuussa
Minä Olen Kaupunki -näyttely on esillä Valvegalleriassa lokakuun 4. päivään saakka. Kuva: Manninen&Marjomaa
Valokuvaaja Janne-Pekka Mannisen ja kuvataiteilija Sampo Marjomaan näyttely ”Minä olen kaupunki” avautuu yleisön nähtäväksi Oulun Valvegalleriassa 4. syyskuuta. Näyttely on osa virallista kulttuuripääkaupunkiohjelmaa.
Minä olen kaupunki on valokuvaaja Janne-Pekka Mannisen ja kuvataiteilija Sampo Marjomaan tulkinta ihmisten muistoista omasta ympäristöstään ja siinä eletystä elämästä. Sarja avaa näkökulmia Ouluun ja oululaisuuteen välähdysten kaltaisten muistojen ja tunteiden kautta. Ihminen on osa kaupunkia, ja kaupunki osa ihmistä.
Tekijät haastattelivat ja valokuvasivat oululaisia ihmisiä, joiden tarinat liittyivät johonkin heille merkitykselliseen paikkaan. Muistot liittyivät usein lapsuuteen ja nuoruuteen, kasvamiseen, tai elämän rakentamiseen uudessa paikassa. Jotkut tarinat ovat vuosikymmenten takaisia, toiset vain parin vuoden takaa.
”Hankkeemme käynnistyi halustamme tutkia muistin ja paikan yhteyttä. Mitä muistoja jokin tietty paikka herättää aina, kun sen ohi kulkee? On kiinnostavaa miettiä, millainen kaupunki rakentuu eri ihmisten kokemuksista”, Janne-Pekka Manninen sanoo.
Kollaaseista mielenmaisemia
Haastattelujen pohjalta tekijät valitsivat elementtejä, joista he rakensivat tulkinnan kunkin ihmisen suhteesta Ouluun tai tiettyyn paikkaan Oulussa. Teokset ovat digitaalisilla ja analogisilla tekniikoilla valmistettuja kollaaseja, ja näyttelyssä nähdään myös 3D-tulostettuja veistoksia.
”Kollaasit ovat eräänlaisia mielenmaisemia, joiden äärellä katsojalla on tilaa tehdä omia tulkintojaan sekä peilata niihin omia muistojaan ja kokemuksiaan”, Sampo Marjomaa pohtii.
Janne-Pekka Manninen (s. 1976) on oululainen valokuvaaja. Manninen on julkaissut valokuvakirjan Tuira (2022). Manninen tunnetaan myös oululaisen Flow Productionsin immersiivisten esitysten valokuvaajana. Mediapersoona Sampo Marjomaa (s. 1975) on oululaislähtöinen ohjaaja-käsikirjoittaja, art director ja kuvataiteilija. Marjomaa on tehnyt valtavirran televisiouransa ohella useita taide- ja kuvitusprojekteja liittyen ihmis- ja eläinoikeuksiin, kansanperinteeseen ja Kalevalaan.