Oulun teatterissa vietetään lauantaina näyttelijä Jaana Kahran taiteilijajuhlaa

Jaana Kahran mieleenpainuneita rooleja Oulun teatterissa: Pienen hauen pyydystys (vas.), Rakkausjuttu sekä viimeiseksi tällä erää jäävä Nälkävuosi. Kuvat: Kati Leinonen, Kirsti Laurinolli & Janne-Pekka Manninen / Oulun teatteri

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Jaana Kahra, yksi Oulun teatterin pitkäaikaisimmista näyttelijöistä, on jäämässä eläkkeelle. Kahran uraa juhlistetaan lauantaina 4. lokakuuta Nälkävuosi-esityksessä.

Näyttelijä Jaana Kahra aloitti Oulun kaupunginteatterissa 30 vuotta sitten, vuonna 1995. Hänen ensimmäinen roolinsa Oulussa oli Ellen Bobby Fischer asuu Pasadenassa -näytelmässä.

“Yli 30 vuotta Oulussa ovat olleet enimmäkseen aivan loistavaa aikaa. Vaihtelevat roolit eri näyttämöillä ja työryhmissä ovat aina tuoneet uutta opittavaa ja oivallettavaa. Oulun teatterissa on uskomaton määrä erityisosaamista, ammattitaitoa ja intohimoa, joka on kaiken a ja o”, Kahra painottaa Oulun teatterin tiedotteessa.

Porilaissyntyinen Kahra on tunnettua teatterisukua, jolla on pitkästi historiaa myös Oulussa. Jaana Kahran vanhemmat olivat näyttelijät Eila Rinne ja Kalevi Kahra, ja äidinäiti, näyttelijä ja ohjaaja Eine Laine, aloitti ammattinäyttelijän uransa Oulun Työväen Teatterissa vuonna 1916.  Jaana Kahran isoveli Kimmo Kahra on tehnyt aikoinaan useita ohjaustöitä Oulun kaupunginteatterissa.

Jaana Kahra työskenteli ennen Oulua Savonlinnan, Lappeenrannan ja Kemin kaupunginteattereissa.

Näyttelijä repii lakanaa tai riepua näyttämöllä.

Ailin rooli Yksiöön en äitee ota -näytelmässä oli Kahran suosikkitöitä Oulussa. Kuva: Kati Leinonen

Kahra nimeää mieleenpainuneimmiksi rooleikseen Oulun teatterissa Juha Jokelan Mobile Horrorin (ensi-ilta 2003), Helma Fehrmannin Rakkausjutun (2001), Otso Kauton Turistin paluun (2005), Sirkku Peltolan Yksiöön en äitee ota -esityksen (2014) sekä Veera Tyhtilän 60 – kolmas ikä toden sanoo -esityksen (2019).

“Mobile Horror oli nerokas teksti, joka oli näyttelijäystävällinen ja tarina karmivan ajankohtainen. Samoin Sirkku Peltolan molemmat näytelmät, joissa sain näytellä samaa Ailin roolia. Rakkausjuttu oli lämmin, suorasukainen, hellä ja huumorintajuinen tienviitta seksuaalisuuteen nuorille ja vanhoille.”

Viimeisimmistä roolitöistä Kahran mieleen ovat jääneet Juhani Karilan romaaniin perustuva ja Janne Pellisen sovittama Pienen hauen pyydystys (2023), Liv Strömquistin sarjakuvaan perustuva ja Ona Korpirannan sovittama Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan (2024), Marko Järvikallaksen Vihreät niityt (2024) ja Aki Ollikaisen romaaniin perustuva ja Oxi Koskelaisen sovittama Nälkävuosi (2025), josta tuli Kahran jäähyväisnäytös ja viimeinen esitys tällä erää.

“Senaattorin rooli siinä tuntui hyvältä jäähyväisnäytäntöön ihan jo teemojen takia. Ja sainhan vielä käydä festivaaleilla Linzissä sen kanssa.”

Jaana Kahran taiteilijajuhlaa ja eläkkeellejääntiä vietetään Oulun teatterin pienellä näyttämöllä lauantaina 4. lokakuuta Nälkävuosi-esityksellä kello 18.30 alkaen.