Oulun linnan historia herää eloon Ilpo Koskelan kuvateoksessa
Ilpo Koskelan Oulun linna -teos kertoo linnan historiasta 1600–1700-luvuilla ja myös Linnansaaren ja Oulun myöhemmistä vaiheista. Kuva: Pasi Rytinki
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Voisiko 1600-luvun Oulun linnasta rakentaa täysikokoisen jäljitelmän jonnekin päin kaupunkia? Tätä on miettinyt sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Ilpo Koskela, joka on tehnyt kuvateoksen Linnansaaren historiasta.
Pitkän ja monipuolisen työuran graafisella alalla ja sarjakuvataiteilijana tehnyt oululainen Ilpo Koskela julkaisi tammikuussa teoksen Oulun linna – tarinoita pohjoisen kaupungista (Tammi), joka yhdistelee kuvitettua historiallista faktaa, paikallista perimätietoa sekä fiktiivisiä aineksia ja humoristisia anekdootteja.
Koskelan mukaan kirja on tehty lastenkirjan malliin, mutta se varmasti kiinnostaa aikuisiakin lukijoita. Kustantaja on määritellyt teoksen koko perheen kuvakirjaksi. Siinä käydään läpi paitsi Oulun linnan historiaa ja legendoja 1600–1700-luvuilta, myös Linnansaaren ja Oulun myöhempiä vaiheita aina 1930-luvulle saakka. Kirja kuvaa myös menneiden vuosisatojen arkista elämänmenoa Oulussa, ruokakulttuuria, elinkeinoja, koulujärjestelmää sekä muutamia merkkihenkilöitä.
”Kun tiesin, että tätä näytetään koululaisille, piirsin kirjan oppaaksi nuoren naisen, joka kertoo näitä tarinoita”, Koskela sanoo. Lasten näkökulma on esillä läpi teoksen.
Oulun linna -teos sai alkusysäyksensä kymmenisen vuotta sitten, kun Koskela teki kuvitussarjan suomalaisista ja virolaisista historiallisista kohteista, etupäässä linnoista. Kuva: Pasi Rytinki
Oulun linna -teos syntyi eräänlaisen ketjureaktion tuloksena. Koskela teki vuosina 2016–18 Suomen ja Viron metsähallitusten julistaman kilpailun voittajana kuvitukset neljästä historiallisesta kohteesta sekä Suomessa että Virossa. Ne olivat etupäässä vanhoja linnoja aina 1100-luvulta 1800-luvulle.
Mittavan kuvitustyön valmistuttua Koskela otti yhteyttä Oulun museoon (silloinen Pohjois-Pohjanmaan museo) ja kysyi, olisiko siellä kiinnostusta tehdä jotain vastaavaa Oulun linnasta, jonka kuningas Kaarle IX määräsi rakennettavaksi vuonna 1605. Linna tuhoutui lopullisesti kesällä 1793 ”Oulun pammauksessa”, salamaniskun aiheuttamassa ruutikellarin räjähdyksessä.
”Oulun linnastahan ei ollut olemassa oikeastaan muuta aineistoa kuin Ahti Paulaharjun kirja (Oulun linna) vuodelta 1968.”
Kirjassa kerrotaan muun muassa Oulun linnan kummituksesta.
Idea saikin vastakaikua museolla. Koskela teki jo vuonna 2019 pienen kuvitussarjan linnasta sekä Turkansaaresta. Pohjois-Pohjanmaan kulttuurirahaston tuella syntyi laajempi sarja Oulun linnasta vuosina 2021–22. Viidentoista vaakamuotoisen esityksen sarjaa hyödynnetään Tähtitornin kahvilan alta löytyvän Oulun linnan kellarin opastuskierroksilla.
”Kysyin museolta, että eihän teillä ole mitään sitä vastaan, jos teen lastenkirjan tästä samasta materiaalista. Aloin sitten piirtää siihen lisää fiktiivistä materiaalia ja tarinoita”, Koskela kertoo. Kustannussopimus Tammen kanssa allekirjoitettiin joulukuussa 2024, ja kirja julkaistiin osana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisfestivaaleja tammikuussa 2026.
Kirja kertoo myös Oulun linnan jälkeisestä historiasta, kuten Oulun palosta 1822.
Oululaisten mielikuva Oulun linnan ulkomuodosta on perustunut pitkälti Ahti Paulaharjun kirjaan sekä hänen tekemäänsä pienoismalliin, joka on ollut esillä museolla. Myös Koskelan kuvitus linnasta pohjautuu osin Paulaharjun näkemykseen.
Helmikuussa Paulaharjun visio kyseenalaistettiin Oulun historiaseuran luennolla. Petri Vuojalan, Yrjänä Vuojalan ja Otso Lahtelan muodostama arkkitehtuurihistoriaan perehtynyt työryhmä kertoi omien tutkimustensa pohjalta, että esimerkiksi Paulaharjun näkemys linnan korkeista torneista on virheellinen ja niiden tilalla linnassa on ollut matalat bastionit eli tykkiasemat. Tilaisuudesta kertoi tuoreeltaan Kaleva.
Oulun museolla esillä ollut Ahti Paulaharjun pienoismalli ei nykytiedon valossa vastaa ainakaan kaikilta osin sitä, millainen Oulun linna oli. Kuva: Petri Isoniemi
Koskelan kirjassakin linnan tornit ovat selvästi matalammat kuin Paulaharjulla. Hän kertoo olleensa paikalla Pohjankartanon luennolla.
”Olen eri mieltä näiden tutkijoiden kanssa linnan rakenteesta. Claes Claessonin vuonna 1649 piirtämän kartan mukaan Linnansaari oli 1600-luvun alussa puolet pienempi kuin nyt, enkä usko, että heidän esittämänsä rakenne, jossa on bastionit kulmissa, olisi mahtunut saareen – ei ehkä mahtuisi nykyiselläänkään. Bastionit olisi pitänyt rakentaa jokeen”, Koskela sanoo.
Hänkin pitää Paulaharjun esitystä puutteellisena ja tutkijoiden tuoreita näkemyksiä kiinnostavina ja tervetulleina – varsinkin kun satavarmaa totuutta asiasta ei ole saatavilla, ainoastaan tulkintoja erilaisten lähteiden pohjalta.
”Tästä on aika erilaisia näkemyksiä, ja siitä syntyy mielenkiintoisia keskusteluja!”
Vaikka Koskelan työssä on fiktiivisiä elementtejä, kirjassa esitetyt asiat pohjautuvat ahkeraan perehtymiseen. Hän kertoo lukeneensa aiheesta paljon sekä suomalaisista että ruotsalaisista lähteistä ja keränneensä tietoa myös museoista.
Replikasta matkailukohde?
Koskela kertoo pohtineensa ystävänsä kanssa, voisiko Oulun linnasta rakentaa replikan eli täysikokoisen jäljitelmän. Alkuperäiselle paikalle Linnansaareen se ei onnistuisi, mutta sen voisi Koskelan mielestä tehdä muuallekin, vaikkapa Hietasaareen, jos sopiva paikka, toteuttaja ja rahoitus löytyisivät. Se voisi olla kiinnostava matkailukohde.
”Tällaisia yksi-yhteen-kokoisia jäljitelmiä on maailmalla jonkin verran tehty”, Koskela huomauttaa.
Hän kertoo, että esimerkiksi Venäjälle, muinaisen Novgorodin alueelle on tehty 1100-luvun vuorilinnareplika, joka on rakennettu näköetäisyyden päähän alkuperäisestä vuorilinnoitusalueesta. Puulinna oli toiminnassa ainakin vielä kymmenisen vuotta sitten.
”Siellä on järjestetty esimerkiksi keskiaikatapahtumia, joissa osa ihmisistä on pukeutunut ruseiksi eli novgorodilaisiksi ja osa viikingeiksi. Siellä järjestettiin juhlien yhteydessä myös taistelunäytöksiä, joissa käytettiin styroksimiekkoja, näin kellekään ei käy kipiää.”
Koskela uskoo, että kiinnostusta olisi Suomessakin, jossa on keskiaikaseuroja ja -tapahtumia. Oulustakin löytyy esimerkiksi historiallisen miekkailun aktiivisia harrastajia.
Faktaa ja fiktiota
Jos historiantutkimus tähtää autenttisuuteen ja todenmukaisuuteen, sarjakuvan voima on mielikuvituksen vapaudessa. Koskelan mielestä tätä kiehtovaa ristiriitaa voi lähestyä monesta kulmasta.
”Esimerkiksi Christopher Blainin Maalari ja merirosvo, hyvin suosittu ranskalainen seikkailusarjakuva, ei ole piirretty realistisesti, vaan muun muassa laivojen yksityiskohdat ovat viitteellisiä. Sen voi tehdä niinkin. Minulla taas ovat esimerkiksi vanhat autot olleet aina oikean näköisiä, ihan parikymppisestä saakka.”
Koskela on tehnyt yhteistyötä myös Lasse Lehtisen kanssa esimerkiksi sukuhistoriikkien parissa. Kuvassa on luonnostelmia tulevaa työtä varten. Kuva: Pasi Rytinki
Koskela kertoo olleensa jo lapsena kiinnostunut paitsi piirtämisestä, myös historiasta ja historiallisista seikkailuista. Vähän toisella kymmenellä ollessaan hän luki Kalevasta Frederick Forsythin Shakaali-romaanista (1971). Kirjastosta hän ei sitä saanut: hänelle kerrottiin, ettei aikuisten romaaneja lainata alle 14-vuotiaille.
”Sen sijaan ne antoivat minulle Forsythin historiallisen teoksen Biafran tarina (1969). Sehän oli kammottavin kirja, jonka Forsyth koskaan teki, se perustui hänen kokemuksiinsa toimittajana Biafran sodassa.”
14 vuotta täytettyään Koskela luki myös Shakaalin, jossa oli mukana myös todellisia henkilöitä, kuten Ranskan entinen presidentti Charles de Gaulle.
”Silloin minulla napsahti, että tuollaisia sarjakuvia haluan tehdä.”
Tärkeitä innoittajia olivat myös italialaisen Hugo Prattin klassikkosarjakuva Corto Maltese ja pirtun salakuljettajana tunnetun Algoth Niskan elämästä kertoneet kirjat.
Pian Koskelan nimi ja hänen Aleks Revel -tarinansa alkoivat tulla tutuiksi sarjakuvaharrastajille muun muassa Tapiiri-lehden ja Kemin sarjakuvakilpailun kautta.
Koskela on jo pitkään tehnyt töidensä väritykset tietokoneella. Työhuone on täynnä muistoja lukemattomista töistä. Kuva: Pasi Rytinki
Tätä nykyä Koskelalla on jo mittava kirjallinen tuotanto, joka on myös myynyt mukavasti. Hän arvioi Oulun linnan nostavan kirjojensa kokonaismyyntimäärän yli 25 000:n, joka on sarjakuvateoksille ja lastenkirjoille kelpo määrä. Myös Koskelan tekemät sarjakuvan tekemisen oppaat ovat olleet suosittuja.
Sarjakuvaneuvoksenkin arvonimen saanut Koskela on jo eläkkeellä, mutta jatkaa yrittäjänä vielä tilaustöiden tekemistä sopivassa määrin.
Seuraavaksi työn alle on tulossa muun muassa Limingan kirkon historia -kirjan taitto- ja tuotantotyö. Kirja julkaistaan ensi syksynä.
Tekeillä on myös Ikoni-niminen kuvakirja, joka kertoo kristinuskoon käännytetystä kyläyhteisöstä Oulujokivarressa 1590-luvulla. Se lähti liikkeelle osana Oulun kirjailijaseuran Sanan ja runon malja -hanketta, jossa 20 kirjailijaa teki tekstejä vesireitteihin liittyen, pohjaksi Oulun juhlaviikkojen ja Oulu2026:n elokuiseen Delta Life -esitykseen.
Näyte työn alla olevasta 44-sarjakuvaromaanista, josta on valmiina 67 täysin painovalmista sivua. Kuva: Pasi Rytinki
Lukuisten kuvitustöiden lisäksi Koskelalla on tekeillä kaksi omaa sarjakuvaromaania, joita hän edistää aina yrittäjän tilaustöiltä ehtiessään.
Koskelan dystopiaksi luonnehtima 44-teos sai idean Ukrainan sodasta ja vie lukijan vuodesta 1944 vuoteen 2044, jossa kirjaimet on kielletty. Toinen teos on Tulinen, historiallinen tarina nuoresta naisesta ja viikinkimiekasta.
Tietokoneeltaan hän esittelee molemmista teoksista täysin painovalmiiksi viimeisteltyä ja näyttävää materiaalia. 44-romaania on valmiina 67 sivua, Tulista 103. Koskela toteaa tiedostojen päivämääristä, että kumpaakaan ei ole ehtinyt työstää nyt kuukausiin.
Koskelan kynänjälki näkyy myös ensi syksynä avattavassa museo- ja tiedekeskus Tiimassa. Hän on tehnyt Oulun museolle Hahtiperän hylkyä esittelevään tilaan kolme piirroskuvitusta, jotka kuvaavat elämää Hahtiperän satamassa 1600-luvun alkupuolella.
Koskela on elättänyt aina itsensä piirtämällä, ja aikoo piirtää niin kauan kuin käsi pysyy vakaana.
”En pysty kuvittelemaan, että jäisin eläkkeelle tekemättä mitään.”