Oulun kirjallisuuden talolla julkistetaan teos oululaisen reilun kaupan edelläkävijöistä

Oulussa tehtiin reilua kauppaa jo paljon ennen muita. Suomen ensimmäisen maailmankaupan, Juuttiputiikin historiikki julkistetaan kirjallisuuden talolla. Kuva: Mun Oulu
Harva tietää, että Oulussa oltiin reilun kaupan edelläkävijöitä jo paljon ennen muita. Ainutlaatuisen tietokirjan julkistamistilaisuus on lauantaina 23. elokuuta Oulun kirjallisuuden talolla.
Tietokirjailija Maija Sarasteen ainutlaatuinen Eettisen kaupan edelläkävijät – Juuttiputiikki ja maailmankauppaliike – teos kertoo vuonna 1978 Ouluun perustetun Suomen ensimmäisen maailmankaupan, Juuttiputiikin, ja maailmankauppaliikkeen historiasta.
Seuraavina vuosikymmeninä eri puolille Suomea syntyi kymmeniä vastaavia yhdistyksiä ja kauppoja, jotka avasivat markkinat eettiselle kaupankäynnille kehitysmaiden tuottajien kanssa. Sittemmin maailmankauppaliikkeen vaikutuksesta Reilun kaupan merkkituotteet ovat löytäneet tiensä kaikkien kauppojen hyllyille.
Juuttiputiikki oli enemmän kuin pelkkä maailmankauppa. Lähes 50 vuoden ajan se oli tärkeä osa oululaista kaupunkikulttuuria ja toiminnassa mukana oleminen oli sadoille kaupunkilaisille maailmankuvaa merkittävästi muokannut sukupolvikokemus. Kirjassa pääsee ääneen haastattelujen kautta laaja joukko liikkeen pyörittämisessä mukana olleita eri-ikäisiä toimijoita.
Valottaa aatteellisen kaupan taustaa
Kirja kertoo Juuttiputiikin ja sen taustayhteisön, Pohjois-Suomen Pääskyt ry:n tarinan vuosilta 1977−2024 ja valottaa suomalaisen maailmankauppaliikkeen aatteellista taustaa ja merkitystä sekä toiminnassa mukana olleille että etelän maiden tuottajakumppaneille. Kirja on suunnattu erityisesti kansalaisliikkeistä, kansainvälisestä solidaarisuudesta ja vastuullisesta kuluttamisesta kiinnostuneille lukijoille.
Kirjan julkistamistilaisuus on lauantaina 23. elokuuta kello 16 Oulun kirjallisuuden talolla, osoitteessa Hallituskatu 9. Tilaisuudessa kirjailijaa haastattelee Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro. Kirjan on kustantanut Suomen Rauhanpuolustajat yhteistyössä Rosebudin kanssa.