Oululaistaustainen taikuri Marko Karvo loi uran Euroopan huipulla – korona toi takaisin koti-Suomeen

Taikuri Marko Karvo on esiintynyt Sirkus Finlandian matkassa aiemmin myös vuosina 1988, 1989, 2012, 2016 ja 2019. Kuva: Antti A.T. Leinonen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Antti Ahti Tapani Leinonen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Sirkus Finlandia on taas matkalla Suomen läpi, eteläisimpänä etappinaan Tammisaari ja pohjoisimpana Ivalo. Sirkuskylä majailee sunnuntaihin 4. kesäkuuta saakka Oulun Kaukovainiolla. Tämän vuoden ohjelmistossa on tarjolla näyttävä ja kaikenikäisille suunnattu esityskattaus. Yhtenä ohjelmanumerona on taikuri Marko Karvon, 61, hämmästyttävä esitys, jonka pääosassa näyttäytyvät eksoottiset linnut.

Karvo on tehnyt yli 40 vuoden uran taikuuden parissa, ja siitä ajasta aimo osan aivan maailman huipulla. Hän esiintyy saksalaissyntyisen vaimonsa Vanessan kanssa, ja heidän yhteistyönsä estradeilla on jatkunut liki 17 vuotta.

Oulun kautta maailmalle

Marko Karvo syntyi Ylitornion kuntaan kuuluvalla Raanujärvellä, mutta varttui Oulussa vuodet 1978–1994. Hän mieltääkin itsensä oululaiseksi. Noiden vuosien aikana Oulussa hän kävi koulun ja armeijan sekä hankki radio- ja tv-asentajan ammattitutkinnon. Hän ei ole tehnyt koskaan päivääkään sen alan töitä.

Uransa alussa Marko Karvo toimi laukkukauppiaana Valkealinnan talossa, kunnes aloitti täysammattimaisena taikurina vuoden 1986 marraskuussa.

”Ensimmäiset esiintymiset tein koulun pikkujouluissa ja koulun hipoissa. Eka julkinen esiintyminen oli joskus vuonna 1975 tai 1976, ja ensimmäinen virallinen kaikille avoin esiintyminen oli Oulun Päivien Uudet kyvyt -tapahtumassa muistaakseni vuonna 1979.”

Karvo voitti taikuuden Suomen mestaruuden vuonna 1983 ja sen jälkeen näyttämötaikuuden pohjoismaiden mestaruudet vuosina 1985, 1990 ja 1994. Kilpailuilla on Karvon mukaan merkitystä sikäli, että niiden kautta on mahdollista hankkia arvostusta ja tunnustusta kollegoilta. Mieleenpainuvina palkintoina on sittemmin tulleet muun muassa näyttämötaiteen maailmanmestaruus vuonna 2012 ja Suomessa taiteen valtionpalkinto vuonna 2000 ensimmäisenä sirkus- ja varieteetaiteilijana.

1990-luvun puolivälin tienoilla aika alkoi käydä kypsäksi suunnata kohti suurempia näyttämöitä. Urakehitys vei hänet muutaman vuoden Etelä-Suomessa asumisen jälkeen Pariisiin maineikkaaseen Lido de Paris -varieteeteatteriin, joka on ikään kuin hienostuneempi versio Moulin Rougesta.

”Toive ja haave oli päästä nimenomaan ulkomaille ihan lapsesta saakka – nähdä eri kulttuureja ja tavata ihmisiä ympäri maailmaa. Eli mikäs sen parempaa, että samalla voit tehdä töitä ja nähdä ja kokea elämää siellä.”

”Toive ja haave oli päästä nimenomaan ulkomaille ihan lapsesta saakka – nähdä eri kulttuureja ja tavata ihmisiä ympäri maailmaa.” 

Lido de Paris oli välkehtinyt Karvon mielikuvissa jo nuoresta saakka. Silloin hän oli nähnyt televisiossa englantilaisen lintuja taikovan Johnny Hartin, jonka persoonaa ja tyyliä hän ihaili. Hart kertoi telkkarissa olevansa Lidon suosikkiesiintyjä, ja se jätti pysyvän muistijäljen Karvoon.

Karvo saavutti unelmansa vajaassa parissa vuosikymmenessä. Hänellä oli oma taikurinumero kuuden vuoden ajan Lidossa, jonka yhden illan show’hun saattoi kuulua peräti 80 esiintyjää ja 60 tanssijaa.

Taikurin ammatti on vienyt Marko Karvoa ja Vanessaa ristiin rastiin halki Euroopan.

”Frankfurt, Rooma, Madrid, Bryssel, Antwerpen, Kööpenhamina, Tukholma, Oslo, Praha, Milano, Lontoo, Blackpool ja paljon muita paikkoja.”

Globe Diorios on brasilialainen surmanajo-ryhmä, joka on eräs Sirkus Finlandian huimapäisistä ohjelmanumeroista.

Käsittämättömän äärelle

Alun perin taikuudessa Marko Karvoa kiehtoi, kuten niin monesti lapsia ja nuoria, siihen liittyvä salaperäisyys ja mysteerimäisyys. Hän koki, että taikuuden avulla saattoi järjestää mukavia yllätyksiä tai tehdä hauskoja jekkuja ystävilleen. Taikuus voikin toimia tietyllä tapaa kommunikoinnin välineenä.

”Taikuus on tarkoitettu siihen, että sillä tuotetaan hyvää mieltä ja ihmiset kokevat sen tavallaan ihmeenä. Sillä kuuluu luoda yllättäviä tilanteita, kokemuksia ja elämyksiä. Hyvän taikuuden pitäisi tietyllä tapaa haastaa ne katsojat, jotka haluavat ottaa sen haasteena”, Karvo luonnehtii.

Marko Karvo kuvailee show’taan ilotulitukseksi. Esitys on rakennettu niin, että sitä voi esittää missä tahansa, ja siksi siinä ei ole puhetta mukana.

”Teen parhaani saadakseni luotua illuusioita, jotka eivät ole totta. Taikuus on pelkistämistä. Suuntaan kaiken osaamisen, kokemukseni ja energian siihen, että yleisö uskoo tarinaani. Kaikki mahdollinen epäoleellinen, ylimääräinen karsitaan pois.”

”Haluan luoda tunteen käsittämättömyydestä – sellaisella hetkellä tuntuu, että kaikki on mahdollista. 

Kaikki tekeminen ja oleminen tähtäävät lavalla siihen, että katsojat olisivat iloisesti hämmentyneitä.

”Haluan luoda tunteen käsittämättömyydestä – sellaisella hetkellä tuntuu, että kaikki on mahdollista. Silloin ihmiset unohtavat missä, kenen kanssa ja keitä he itse ovat”, Karvo sanoo taikuutensa tavoitteista.

Marko Karvo esityksessä voi nähdä eksoottisia lintuja. Miehen puheista käy ilmi, että niiden hyvinvointi on kaikki kaikessa hänelle. Jos linnut eivät voisi hyvin, ei olisi esityksiä ja työtäkään.

Sirkus Finlandian monenkirjava ja kansainvälinen esiintyjäkatras on koettavissa Kaukovainion Ylämaan kentällä.

Paluumuutto Suomeen

Koronavuodet ja kokoontumisrajoitteet ajoivat sirkus- ja varieteealan hetkellisesti kuolleeseen tilaan, jolloin Marko ja Vanessa Karvo päättivät kolmen kouluikäisen lapsensa kanssa tulla asumaan Suomeen.

Lasten koulunkäynnin yhdistäminen matkustavaiseen elämäntapaan ja poikkeuksellisiin työskentelyaikoihin on välillä raskasta. Usein on herättävä yön selässä ja lähdettävä tien päälle ja samalla huolehdittava arkiasioista. Vaikka lapset ovat etänä yhteyksissä opettajiinsa useasti viikossa, suuri vastuu opettamisesta lankeaa silti vanhemmille.

”Lasten koulunkäynti onkin yksi uusi lisätyö tässä kokonaisuudessa”, Karvo sanoittaa hektisen elämänrytmin tuomia vaatimuksia.

Marko Karvo kannustaa ihmisiä katsomaan Sirkus Finlandian esityksiä, joita kehuu tänä vuonna poikkeuksellisen näyttäviksi. Hän toivoo, että Suomessakin aikuiset rohkenisivat mennä sirkukseen ihan keskenäänkin keskieurooppalaiseen tyyliin.

Loppuun tarina siitä, milloin taikuri oli itsekin ihmeissään.

”Oli vuosi 1998 ja Ranska oli voittanut juuri jalkapallon maailmanmestaruuden. Joukkueen juhlapaikaksi oli valittu Lido de Paris, ja heidän oli määrä saapua paikalle illan toiseen myöhempään show´hun. Matka stadionilta väkijoukkojen läpi kesti kuitenkin ikuisuudelta tuntuvan ajan, ja esitykset oli aloitettava.”

Karvo oli lavalla oman esityksensä puolivälissä, kun ovet lävähtivät yhtäkkiä auki ja sisään rynni Ranskan maajoukkue, keulillaan hovimestareiden eskadroona. Sillä hetkellä ihmisten kaikki mielenkiinto kääntyi tuoreisiin maailmanmestareihin ja taikuri muuttui lavalla näkymättömäksi. Esitys oli keskeytettävä vähin äänin.

”Koskaan minua ei ole keskeytetty näin mieleenpainuvasta ja positiivisesta syystä. Minun taikuuteni siinä oli täysin voimatonta. Menimme sitten juhlimaan joukkueen kanssa”, Karvo kertoo .

Sirkus Finlandia Kaukovainion Ylämaan kentällä sunnuntaina 4. kesäkuuta klo 13 ja klo 17.