Oululaistaustainen ohjaaja Emilia Hernesniemi Jussi-palkintoehdokkaana

Viime vuonna valmistunut Hei Hei Tornio -dokumenttielokuva on jo kerännyt tunnustusta ja näkyvyyttä: se sai Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalilla pääpalkinnon kuten Uusi virta -elokuvafestivaalillakin. Sitä näytettiin myös Sodankylän elokuvajuhlilla sekä Hot docs -elokuvafestivaalilla.

Helsinkiin muuttavasta tytöstä kertova lyhyelokuva on myös edustanut kymmenellä kansainvälisellä elokuvafestivaalilla.

Muut lyhytelokuvan vuoden 2021 Jussi-palkinnosta kilpailevat ovat Siiri Halkon ohjaama Haikara ja Virpi Suutarin ohjaus Kansanradio – runonlaulajien maa. Jussi-ehdokkaat vuoden 2021 elokuvista valittiin 2. maaliskuuta Filmiauran asiantuntijaraadin kokouksessa. Jussi-palkinnot myönnetään 6. toukokuuta.

Lähiössä selvisi taiteella

Tammikuussa Emilia Hernesniemen saattoi havannoida Yle Teeman Luovia suhteita -sarjasta.

Siinä hän ja taiteilija Jani Toivola seisoivat Pikisaaren raitilla ja Hernesniemi muisteli kuinka hän nuorena ajatteli muuttavansa joskus Pikisaareen. 

Toive ei ole toteutunut, mutta Hernesniemi muutti 20 vuotta sitten Oulun keskustasta Helsinkiin. Oulussa hän on käynyt Teuvo Pakkalan ala-asteen, Pohjankartanon yläasteen ja Madetojan musiikkilukion.

”Olen ollut musiikkiluokalla aina ja se oli kannatteleva voima. En ikinä olisi selvinnyt oululaisesta lähiössä nuoruusvuosiani, jos minulla ei olisi ollut taidetta”, sanoo Hernesniemi ja viittaa Maikkulan-vuosiinsa. 

Kaupungin keskustasta hävisi sielu

Hernesniemi kokee vahvasti olevansa oululainen, mutta kuitenkin niin, ettei hänellä ole kunnollista kokemusta nyky-Oulusta. 

”Minun Oulu-estetiikkani on 80- ja 90-luvulta. Äitini on vahvasti tuiralainen, hänellä on ihannoiva ja nostalginen Oulu-kuva, ja ymmärrän, että Oulu on silloin ollut tosi erilainen. Lapsuuteni Oulu oli kultivoitunut ja rikas, mielenkiintoinen, mutta teknologian vyöry kaupunkiin muutti sitä paljon teknisemmäksi. Olin etuoikeutettu, että viulu ja musiikkiluokat suojasivat minua, se maailma oli pehmeämpi ja luovempi ja henkisempi.”

Muotialalle Hernesniemen johdatti Music Television musiikkivideot sekä vaihto-oppilasvuosi Saksassa Dortmundin alueella 16-vuotiaana. 

”Siellä koulussa kuvataiteet olivat vahvasti edustettuina ja kaikki taiteen alat. Asenne Saksassa oli myös erilainen: meillä Suomessahan ajatellaan, että vain tietyt ihmiset osaavat piirtää, mutta siellä esimerkiksi kaikki osallistuivat lukiossa kuvaamataidon tunneille. Itsetuntoni kolahti Saksassa paikoilleen: minäkin voin hakea sinne minne joku muukin hakee.”  

Oulussa voi ajatella

”Oululaiset ovat hyviä itseironiassa”, huomioi Hernesniemi.

Hernesniemeltä on tulossa dokumenttielokuva, työnimeltään Oulun lapset. Dokumentti kertoo Oulusta pois muuttaneista nuorista ja siinä pohditaan syitä miksi kaupunki jätettiin: mikä ilmapiirissä aiheuttaa muuttohalut?

Oulun lapset syntyy ulkopuolisen näkökulmasta. Se on tutkimusta siitä onko Oulussa ilmassa jotain erityistä luovuutta edistävää mikä tekee ihmisistä tarkkanäköisiä ammattitaiteilijoita.

”Vai onko sellainen ilmapiiri joka paikassa, mutta Oulu ei mahdollista taiteilijuutta, vaan sieltä pitää lähteä muualle. Onko Oulussa ilmapiiri sellainen, että siinä luovuudesta sallitaan vain ohjeistut käsityöt? Onko Oulussa tiettyjä perinteisiä, sovinnaisia käytäntöjä mitä tuodaan esille vai onko luovalla lapsuudella täällä erityinen merkitys? Tämä Oulun lapset perustuu omaan kokemukseeni, suurin luovuus kumpusi sieltä missä asuin, mutta mietin miksi en mene takaisin sinne luomaan.”

Hernesniemi huomauttaa käsityksestä, jota vaalitaan, että ”menestynyt ei olisi menestynyt, jos olisi jäänyt Ouluun”.

Hän myös muistelee lapsuuden pitkiä hiljaisia bussimatkoja, joiden aikana aivot ovat raksuttaneet. 

”Täällä Helsingissä odotan milloin tämä häly loppuu, mutta Oulussa on aina voinut ajatella, siellä kukaan ei reagoi minuun. Saan kävellä jäistä joenrantaa, siinä ei tapahdu paljon, ei ole mitään mitä seurata.” 

Kaipuu oululaislapsuuteen

Hernesniemi on taiteen maisteri ja opiskellut dokumenttiohjaamista Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella. Siellä hän opiskelee nytkin taiteen kandidaatiksi elokuva- ja tv-puolelta. Valmistumisesta puuttuu vain muutamia kirjoitustöitä. 

Helsingissä odotan milloin tämä häly loppuu, mutta Oulussa on aina voinut ajatella, siellä kukaan ei reagoi minuun.

Hernesniemi ajattelee, että Oulun lapsien synnyttäminen saa kestää niin kauan kuin se kestää. Valmistumisajankohta ei ole tiedossa ja rahoitusta tarvitaan lisää, Pohjois-Pohjanmaan kulttuurirahaston apurahan lisäksi.  

Seuraavaksi pitää löytää dokumenttiin Oulusta pois muuttaneet henkilöt. 

”Vaikka teen tässä samalla musiikkivideoita ja muita ohjaustöitä kuten dokkarin leikkausta, teatteria ja musiikkivideota, tällä on sydämessäni erityinen paikka. Minulla on kaipuu siihen millaisena koen oululaislapsuuden. Pohjoisen ihmisillä on myös tarkka oma visuaalinen identiteetti ja luova näkökulma maailmaan sekä antipatioita synnyinseutuja kohtaan, sehän on universaali tunne”, Hernesniemi huomauttaa.

Kulttuurin pienet esiin pääkaupunkivuonna

Hernesniemi ihailee Oulun ja lähikuntien kovana pitämäänsä työtä kulttuuripääkaupunkiaseman ansaitsemiseksi. 

”Aistin sieltä sen yhteistyön ja omistautuneisuuden. Toivoisin että sinä vuonna pienetkin asiat Oulusta nousisivat esille esimerkiksi galleriat, että kaikki toimijat näkyisivät kartalla, sillä nämä pienet ovat meille usein se tärkein kokemus, kun käydään Oulussa.”

Hernesniemi puhuu kävellessään Helsingissä kaupungin kaduilla, moikkailee tuttuja ja kiteyttää lopuksi, että hänelle jäi ”vahva itsetunto aika erikoisesta kaupungista”. 

Yle Teeman Luovia suhteita -sarjaa pääset katsomaan tästä linkistä.

Juttua on muokatttu ja se on ensimmäisen kerran julkaistu 17.1.2022.