Oululaisparilla mahdollisuus tehdä TTK-historiaa – Ernest ja Anniina täysillä finaaliin

Tanssiopettaja Anniina Koivuniemi ja tanssioppilas Ernest Lawson nähdään suorassa Tanssii tähtien kanssa -finaalissa sunnuntaina 28. marraskuuta MTV3:ssa.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kulunut syksy on ollut näyttelijä-koomikko Ernest Lawsonille lievästi sanottuna tanssintäyteinen.

”Täytyy myöntää, ettei vastaavaa ajanjaksoa ole ennen elämässäni ollut, eikä varmasti tulekaan”, hän naurahtaa.

Tanssiparina ja -opettajana hänellä on ollut niin ikään TTK-ensikertalainen ja oululainen Anniina Koivuniemi.

”Kun kuulin silloin alussa, että saan parikseni uuden oululaisen opettajan, niin olin että JES!! Kaksi oululaista!”

”Kyllä meitä on yhdistänyt tuo oululaisuus, molemmat tiedämme mistä olemme lähtöisin, ja meille Oulu on tärkeä kotipaikka. Eikä ole kaikkea tarvinnut selittää ääneen, vaan on joitakin asioita, joita toinen ymmärtää automaattisesti”, lisää Anniina Koivuniemi.

Yhteisiä tunteja tällä parilla on tanssisalilla vietettynä lukematon määrä ja finaalilähetyksen alla tanssipari matkasi vielä yhdessä Tampereelle, Erkku työkeikalle juontajaksi suoraan tv-kulttuurigaalaan ja Anniina nykyiseen kotiinsa.

”Päätimme yhdistää monta asiaa, eikä tässä ole varaa jättää yhtään päivää harjoittelematta. Sunnuntaina meillä on esitettävänä kolme tanssia. Sitäpaitsi, tässähän on mahdollisuus tehdä TTK-historiaa, koskaan aiemmin ei ole voittajaksi kruunattu kahta oululaista yhtä aikaa,” Ernest Lawson myhäilee.

Positiivisten palautteiden vyöry

Tanssii tähtien kanssa -ohjelma on Suomen yksi katsotuimmista viihdeohjelmista. Lawson on nähty tv:n puolella useissa muissakin ohjelmissa; vastaaviin katsojalukuihin päästään Putous-ohjelmassa, jossa hän oli mukana vuosina 2017-2018.

”Täytyy kyllä sanoa, vaikka molemmat ohjelmat ovat supersuosittuja, niin TTK:ssa ihmisten lämminhenkinen palaute on ollut ylitsevuotavaa. Putouksesta saamani palautteen määrä ei ole mitään verrattuna tähän. On ollut mahtavaa kokea se kaikki positiivinen rakkaus ja viestien määrä, joita olen saanut jokaisen lähetyksen jälkeen. Se on mennyt ihon alle.”

Vasta viitisen vuotta näyttelijän työtä tehnyt Ernest Lawson on siis tällä hetkellä suosittu ja erittäin kysytty tv-esiintyjä. Meneillään on muun muassa uusi Lauma-visailuohjelma, jossa hän on mukana.

”Täytyy tietysti olla kiitollinen jokaisesta tv-työstä, jonka saa tehtäväkseen. Mutta sen minkä olen nyt TTK:ssa oppinut on se, että aina on mahdollista oppia uutta ja löytää uusia intohimoja. Ja uskallusta ylittää rajojaan ja kokeilla jotain erilaista. Rakastan koomikon työtäni, mutta tämä kokemus on antanut vahvuutta uskoa, että minä voisin ja osasin tehdä jotakin muutakin. Olen oppinut näyttämään herkempää puoltani,” hän miettii.

Kaikki hyvä ei lopu aikanaan

Kulunut eli viimeinen tanssiviikko on kisaajien kesken ollut hieman haikea, yhteinen taival loppuu finaalissa kuin veitsellä leikaten.

”On minua varoiteltu vieroitusoireista, yritän parhaani mukaan siihen varautua. Mutta tanssisalilla ja harjoituksissa fiilis on ollut rento. Enää ei tarvitse jännittää, että pääseekö jatkoon. Nyt saa vain nauttia ja tanssia. On mahtavaa olla finaalissa, sitä en olisi etukäteen uskonut, mutta tietysti nyt kisataan voitosta”, Lawson virnuilee.

Mutta sanonta, että kaikki päättyy aikanaan, ei todellakaan pidä paikkansa.

”No eipä todellakaan pääty tähän. Se on jo sovittu. Olen varannut Anniinalta minulle ja rouvalleni yksityistunteja. Nimittäin nyt kun olen tämän jälkeen intohimoinen tanssiharrastaja, ja paino nimenomaan sanalla harrastaja, niin on ihanaa saada tehdä sitä vapaa-ajallakin yhdessä vaimon kanssa”, näyttelijä iloitsee.

Koomikko Ernest Lawson on ollut myös mukana Oulun kaupungin Suurlähettiläs-imagokampanjassa.

Suurlähettilään riemullinen kokemus

Ernest Lawson tunnetaan Oulussa myös veikeänä Suurlähettiläänä. Hänet pestattiin Oulun kaupungin imagokampanjaan vuonna 2019 ja se toimi päättyi vasta viime kesänä.

”Oulun Suurlähettiläs oli erittäin hauska idea. Pidin siitä ajatuksesta, että kaupungin brändiä rakennetaan uudella ja mielenkiintoisemmalla tavalla. Ei siis pelkästään niin, että laitetaan kunnan rajalle jokin kyltti, vaan rakennetaan hieno ja monipuolinen kokonaisuus”, hän kehuu.

”Minulle Suurlähettiläs-pesti oli riemullinen kokemus ja olen iloinen, että perintöni jatkuu siellä Oulussa pienlähettiläiden merkeissä. Kiitän myös siitä luottamuksesta, että sain itse käsikirjoittaa imagokampanjan mainosvideoita. Niiden tekeminen oli antoisaa, yhdessä muun ammattimaisen porukan kanssa.”

Tanssii tähtien kanssa -finaalilähetys MTV3:ssa sunnuntaina 28. marraskuuta kello 19.30.

 

 

 

 

 

Lue myös