Oululaisartisti Petri Lusikan läpikäymistä kriiseistä syntyi levyllinen toiveikkaita lauluja

Oululaisen laulaja-lauluntekijä Petri Lusikan Toivon lauluja -esikoisalbumin laulut ovat tositapahtumiin perustuvia kertomuksia, joiden kantavana teemana on toivo. Kuva: Harri Tarvainen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Dimi Salo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Laulaja-lauluntekijä ja muusikko Petri Lusikalle kuuluu hyvää. Valoisa ja lämmin vuodenaika tuonut hymyn kesän lapsen huulille.

”Koen olevani tällä hetkellä suhteellisen tasapainoisessa tilanteessa elämässäni, ja se tuntuu hyvältä”, hän sanoo.

Lauluntekijän Toivon lauluja -esikoisalbumi ilmestyi perjantaina 29. heinäkuuta. Nimensä mukaisesti levyn teemana on toivo.

Kappaleet syntyivät muutama vuosi sitten, kun muusikko eli haastavia aikoja.

”Sain elämässäni konkreettisesti kokea, kuinka toivo paremmasta huomisesta toteutui. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman toisten ihmisten ja läheisteni korvaamatonta tukea.”

Tuleva musiikkikasvattaja

Oulussa syntynyt Lusikka aloitti opiskelut Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen tutkinto-ohjelmassa syksyllä 2020 ja opintojensa parissa mies on viihtynyt hyvin.

”Minulla alkaa ensi syksynä kolmas opintovuosi. Opinnot ovat olleet antoisia ja laaja-alaisia, sisältäen muun muassa instrumenttiopintoja, pedagogisia opintoja ja opetusharjoittelua koulumaailmassa.”

”Parasta koulutuksessa on ollut kaikki uudet ihmiset ja uudet ystävät, joihin on koulun kautta saanut tutustua. Meillä on siellä hyvä yhteishenki.”

Petri Lusikka kertoo oppineensa alun perin hahmottamaan musiikkia nimenomaan sähköisen ja akustisen kitaran kautta. Hän on valmistunut muusikoksi Pop & Jazz Konservatorio Lappiasta Torniosta.

”Sähkökitaraa en hirveästi enää soita. Akustinen kitara sen sijaan on työkaluni niin lauluja tehdessä, säestyssoittimena kuin musiikin opettamisessakin.”

Lauluja tositapahtumista

Toivon lauluja -albumin sanoitukset ovat henkilökohtaisia, mutta niihin on vaivaton samaistua.

Lusikan lyriikka on rehellistä, selkeää ja suoraa. Musiikintekijän mielestä hänen laulujensa sanoitukset ovat merkittävä osa kokonaisuutta.

”Minulle sanoituksia tehdessäni on tärkeää ilmaista tunteeni ja kokemukseni sellaisena, kuin ne olen kokenut.”

Tällä tavalla lauluntekijä ei myöskään joudu keksimään mitään uutta fiktiivistä tarinaa. Hän voi kertoa asioista suoraan sellaisina, kuin ne ovat hänelle tapahtuneet.

”Jos esimerkiksi herätyskelloni on soinut aamulla kello 6.15, niin olen kirjoittanut kappaleeseen: ”Herätys, on kello vartin yli kuus. Herätys, on alkamassa päivä uus.”

Muusikko kokee tämän olevan todella terapeuttinen tapa ilmaista omia kokemuksia ja tunteita.

”Siinä tulee samalla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin oikeasti on.”

Kun kitara soi

Juuri julkaistun debyyttialbumin kappaleet syntyivät vuosina 2019-2021. Albumin teema, toivo, on Lusikalle tärkeä. Hän kohtasi noin viisi vuotta sitten elämässään haastavia asioita.

”Sen sijaan, että olisin katkeroitunut ja jäänyt vellomaan pelkissä negatiivisissa tunteissani, huomasinkin että ajan kuluessa haavani alkoivatkin parantua.”

Vastoinkäymiset alkoivat helpottaa ja väistyä. Koska Lusikan laulut ovat tarinoita hänen omasta elämästään, hänelle oli luontevaa laulaa kokemistaan asioista myös bändin solistina.

Laulajan ääntä voi kuvailla lämpimäksi, herkäksi ja tulkitsevaksi.

”Saan monesti palautetta enemmänkin kitaransoitostani kuin laulamisesta”, hän paljastaa.

Lauluäänestäkin on tullut mukavaa ja kannustavaa palautetta.

”Viimeksi laulujani taidettiin verrata Edu Kettuseen, mikä oli suuri kunnia.”

Tapiota, Mayeria ja Iveria

Toivon lauluja -albumin miksaaja Joona Pirilä on kuvaillut levyn musiikkia Juha Tapio– ja John Mayer -tyyliseksi.

”Lauluntekijäpuolelta olen soittanut paljon esimerkiksi J. Karjalaisen kappaleita, joten hänen hittiensä sävelkieli on varmasti levyyn vaikuttanut”, Lusikka pohtii.

Laulajista ja sanoittajista biisintekijä on kuunnellut kenties eniten juuri Juha Tapiota.

”Hänen toiveikas musiikkinsa on varmasti vaikuttanut levyn syntyyn sekä inspiroinut kirjoittamaan toiveikkaita tekstejä.”

Albumilla Lusikka laulaa ja soittaa akustista kitaraa.

”Akustisessa kitaransoitossa olen tykännyt tosi paljon Bon Iverin tyylistä, en tosin ole varma kuuluuko se minun soitossani.”

Petri Lusikan albumilla soittavat hänen lisäkseen rumpali Mikko Kiiveri, basisti Lassi Koivuluoma ja kosketinsoittaja Aleksi Keränen. Sähkökitaroissa ovat Jukka Launonen sekä Petri Kuusela.

Mutkatonta yhteistyötä

Levykokonaisuus tehtiin porukalla. Kaikki alkoi Lusikan tekemistä akustinen kitara ja laulu -demoista sekä muutamista instrumentaalimelodioista.

”Esittelin kappaleet bändille ja he loivat sitten omat osuutensa kappaleisiin omien fiilistensä mukaan. Yhdessä sovitimme biisejä bänditreeneissä ennen studiota.”

Studiosessioiden jälkeen kappaleet päätyivät vielä levyn toisen äänittäjän, muusikko Petri Kuuselan työpöydälle.

”Hän soitti vielä lisää kitaroita levylle sekä sovitti kappaleita miksauspöydällä.”

Yhteistyö bändin kanssa sujui mainiosti.

”Kaikki levyllä soittavat muusikot ovat niin taitavia soittamaan, ettei tarvittu hirveää määrää treenejä, että voitiin mennä studioon”, Lusikka kehuu.

Levyn äänittivät Esa Nissi ja Petri Kuusela.

Oulu on eniten koti

Oulu on Lusikan kotikaupunki.

”Olen asunut elämässäni muuallakin, mutta kyllä tämä paikka tuntuu eniten kodille.”

Oulun seudulla asuvat säveltäjän vanhemmat, sisko perheineen, sukulaisia, osa kavereista ja paljon tuttuja.

”Oulu merkitsee minulle kotia ja paikkaa, johon voisin kuvitella asettuvani. Ei ole nyt ainakaan halua lähteä muualle.”

Petri Lusikan mielestä muusikoiden keskinäinen ilmapiiri on Oulussa mukava ja kannustava.

”Oulusta ja ystäväpiiristäni löytyy paljon oman musiikin tekijöitä, mikä on tosi hieno ja inspiroiva juttu. Oulusta löytyy esiintymismahdollisuuksia myös tällaisille aloitteleville artisteillekin, joilla ei ole hirveästi keikkakilometrejä takana.”

Hän kuitenkin toivoo, että Oulussa järjestettäisiin lauluntekijäklubeja, joissa voisi soittaa omia kappaleita livenä.

”Toki onhan täällä paljon open mic -tyyppisiä jameja, joissa voi käydä laulamassa lainakappaleiden lisäksi myös omia kappaleita.”

Tehdään unelmista totta

Petri Lusikka näkee itsensä viiden vuoden päästä vasta valmistuneena musiikinopettajana.

”Ja mielellään työelämässä, yläkoulun sekä lukion musiikinopettajana.”

Yksi laulaja-kitaristin suuri toive ja unelma on ollut Toivon lauluja -esikoisalbumin tekeminen ja julkaiseminen.

”On ollut hienoa nähdä, kuinka tämä haave on toteutunut askel askeleelta. Tulevaisuudessa haluaisin kehittyä lauluntekijänä sekä omien kokemusten ja tunteiden sanoittajana.”

Biisintekijä haluaisi tulevaisuudessakin tehdä lauluja, julkaista ja esittää niitä.

”Olen saanut soolokeikoista palautetta, että laulujeni tekstit ovat jääneet mieleen ja on ollut hienoa, että tekstit ovat olleet niin henkilökohtaisia.”

Muusikkoa on kehuttu tasaisen varmaksi live-esiintyjäksi.

”Pyrkimyksenäni on tuoda kappaleiden tekstit kuultaviksi ja antaa musiikin kuljettaa tarinaa.”