Oululainen vaihtoehtorock raikaa Tukikohdalla kolmen bändin voimin

Oululaiset indierockbändit Sky Fighters, Valkea ja Scary Pages esiintyvät Tukikohdalla 20. toukokuuta. Kuvat: Ville Rantanen (vas.), Tuukka Nygård ja Tuuli Nikki.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Scary Pagesin biisintekijä ja laulaja-kitaristi Henri Pyörälä kertoo, että he olivat Tatu Palon ja Samu Väisäsen kanssa heitelleet puolelta toiselle ideaa yhteiskeikoista.

”Nyt kun livemaailma avautuu pitkästä aikaa teemme koeponnistuksen tälle paketille. Saimme varattua Tukikohdan ison salin tätä tilaisuutta varten”, Pyörälä iloitsee.

Kolmikko ei ole keikkaillut aikaisemmin yhdessä.

”Suunnitelmissa on bookata tätä kolmen bändin pakettia tulevaisuudessa muuallekin”, Pyörälä kertoo.

Indietä popilla ja rokilla

Valkean lauluntekijä Tatu Palo kertoo, että keikka-illan bändit tuntevat toisensa pääasiassa musiikinopettajaopintojen kautta.

”Iso osa bändien jäsenistä on siis musiikinopettajia tai musiikinopettajaopiskelijoita Oulun yliopistosta”, Palo selventää.

Vuonna 2013 perustetun Valkean biisit ovat Palon käsialaa. Hän toimii myös yhtyeen laulajana ja basistina.

Kokoonpanossa Laura Hiltunen laulaa ja soittaa koskettimia. Koskettimissa on myös Olli Anttila. Kitaran varressa on Lari Haataja ja rumpuja soittaa Miika Mäkäräinen.

”Lisäksi 20. toukokuuta keikalla on mukana nelihenkinen puhallinsektio, jossa soittavat Marja Lamppu, Sakari Leponiemi, Benjamin Wuite ja Elmeri Karjalainen.”

Valkea kuvailee tuovansa Suomen indiekentälle musiikkia, jossa kaikuvat 2000-luvun alun suuruudet.

”Yhtyeemme ei kuitenkaan ratsasta nostalgialla, vaan yhdistelemme biiseissä sujuvasti indie-estetiikkaa, pop-rockin tarttuvuutta ja post-rockin paisutteluja.”

Tukikohdan keikalla Valkea juhlistaa 13. toukokuuta julkaistavaa singleään Täällä ollaan vieläkin.

”Biisissä haaveillaan pois lähtemisestä, karkaamisesta, mutta vuosikausia elänyt haave ei lopulta koskaan toteutunut.”

Mahtipontista ja koukuttavaa

Sky Fighters on vuonna 2020 perustettu oululainen yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät moderni rock-soundi, elämää suuremmat kertosäkeet ja koukuttavat melodiat.

Yhtye julkaisi helmikuussa 2022 debyytti-EP:nsä A Thousand Endings. Kokonaisuus sisältää viisi biisiä. EP:n kappaleita on huomioitu eri verkkomedioissa ja Spotify-soittolistoilla.

Sky Fightersin kappaleet säveltää ja sanoittaa Samu Väisänen. Hän on myös yhtyeen laulaja ja kitaristi. Kokoonpanossa koskettimia soittaa Niilo Paavola, rumpalina on Väinö Pietilä.

”Sky Fighters on energinen ja vakuuttava live-esiintyjä”, Väisänen tietää.

Bändin voi kokea kesällä livenä eri puolilla Suomea.

”Meidän musiikki on tehty yleisön kanssa yhdessä huudettavaksi ja koko bändi nauttii lavalla olemisesta”, laulaja-kitaristi kehuu.

Sky Fighters aloittaa debyyttialbuminsa äänitykset kesäkuun alussa, joten uutta musiikkia voi odottaa ulos loppukesästä.

Räväkkää ja herkkää

Oululainen indierock-bändi Scary Pages esittelee Tukikohdan keikalla itsestään niin räväkän kuin herkänkin puolen.

”Menemme psykedeelisestä kaninkolosta haikean pianoballadin säestämänä tienristeykseen.”

Vuonna 2018 perustetun yhtyeen sanoituksista ja pääosin myös sävellyksistä vastaa Henri Pyörälä.

”Sävellykseen ja sovitukseen osallistuvat koko bändi”, sanoittaja sanoo.

Henri Pyörälä on myös Scary Pagesin laulaja ja kitaristi. Lari Haataja on kitarassa ja laulaa taustoja. Koskettimia soittaa Samuli Sillanpää. Basistina ja taustalaulaja toimii Tatu Palo, rummuissa on Janne Alakiuttu.

”Soitamme keikalla vuonna 2021 julkaistut biisimme Are We Able ja Man From the Mirror. Esitämme lisäksi tänä vuonna julkaistavaa uutta musiikkia”, Pyörälä paljastaa.

Toukokuun 20. päivän keikka on Scary Pagesin ensimmäinen keikka sitten vuoden 2019.

”Luonnollisesti tämä on jännittävä ja innostuttava asia”, kitaristi-laulaja tuntee.

Tukikohdan keikan jälkeen yhtye suuntaa äänityksiin.

”Pyrkimys olisi saada uutta musiikkia pihalle vuoden loppuun mennessä.”

Tunnelmallinen ja rento keikkapaikka

Sky Fighters, Valkea ja Scary Pages eivät ole aiemmin esiintyneet Tukikohdalla. Paikka on kuitenkin ennestään tuttu osalle Valkean jäsenistä.

”Monet Valkean jäsenistä ovat olleet mukana Teekkaritorvien toiminnassa, jonka treenis on Tukikohdalla”, Tatu Palo kertoo.

Tukikohta on keikkapaikkana oikein tunnelmallinen.

”Vanhassa varikkorakenuksessa sijaitseva Tukikohdan iso sali on sisustettu keikkoihin ja illanviettoihin sopivaksi”, Palo tietää.

Iso sali henkii vaihtoehtokulttuuria.

”Saliin mahtuu reilusti yleisöä. Sieltä löytyy myös paljon sohvia, jossa voi istuskella jos ei huvita olla koko aikaa lavan edessä seisomassa.”

Odotukset ja fiilikset katossa

Valkean Tatu Palo kertoo, että heidän porukalleen tuleva keikka on erittäin odotettu tapahtuma.

Valkea aktivoitui noin vuosi sitten hiljaiselon jälkeen.

”Emme ole sen jälkeen päässeet esiintymään kuin kaksi kertaa”, Palo harmittelee.

Bändi on treenannut talven mittaan ahkerasti ja päivittänyt livekalustoaan.

”Tähtäämme siihen, että talven aikana äänittämämme biisit kuulostaisivat livenä mahdollisimman samalta ilman taustanauhoja.”

Palo kokee, että Tukikohdan esiintyminen on Valkealle eräänlainen uuden alku live-esiintymisten parissa.

”Tähtäämme siihen, että keikka olisi tunnelmallinen ja hiottu kokonaisuus, jossa yleisö pääsee bändin mukaan suurien tunteiden äärelle.”

Uutena lisäyksenä oleva torvisektio tuo Valkean biiseihin paikoin miltei orkesterimaista tunnelmaa.

”Uskomme, että tämä tukee bändimme melko dramaattista ilmaisua hyvin. Luvassa on siis meille kaikin puolin erityinen keikka”, Palo nauttii.

Myös Sky Fightersin Samu Väisänen hehkuttaa, että luvassa on laadukasta rock-musiikkia kolmen hienon paikallisen bändin toimesta.

”Scary Pagesilta on odotettavissa hyvin intensiivinen ja mukaansatempaava keikka, jossa näkyy se keikkailemisen nälkä, joka on koronapandemian vuoksi jouduttu pistämään taka-alalle”, Henri Pyörälä lupaa.

Sky Fighters, Valkea ja Scary Pages Tukikohdalla perjantaina 20. toukokuuta:

Tukikohta ei ole anniskelualuetta, K18.

Liput 5€, maksu ovella käteisellä tai Mobilepaylla.

Aikataulu:

klo 20 Ovet

klo 20.30 Scary Pages

klo 21.30 Valkea

klo 22.30 Sky Fighters

Lue myös