Oululainen Anela Denic ylsi maailmalla neljän parhaan joukkoon parhaiden puhujien kilpailussa
Anela Denic on Oulun Tervaporvarien nuorkauppakamarin jäsen ja osa Suomen nuorkauppakamarit ry:tä. Kuva: Nuorkauppakamaeri
Oululainen Anela Denic ylsi neljän parhaan joukkoon JCI Public Speaking Championship -maailmanmestaruuskilpailussa. Denic on otellut tiensä läpi karsintojen paikallisella, kansallisella ja Euroopan tasolla. Kilpailu järjestettiin Nuorkauppakamareiden maailmankonferenssin yhteydessä Tunisiassa ja kilpailukielenä oli englanti.
Kilpailusuoritusta oli paikan päällä kannustamassa laaja tukijoukko: oululaisia ystäviä, Suomen delegaatio sekä kannustajia eri puolilta Eurooppaa. Näiden lisäksi kilpailua olivat seuraamassa maailmankokouksen osallistujat yli 100 eri maasta.
Anela Denicin kanssa finaalissa kilpailivat muiden maanosien parhaiksi karsiutuneet eli Brasilian, Malin sekä Mongolian edustajat. Voiton lopulta vei täpärästi Mongolian edustaja, kenen puheessa oli myös yhdistetty monia hyvän puheen tehokeinoja, kuten Denicilläkin.
Kilpailuun vuoden mittaan valmistautuminen on ollut jännittävää.
”Tajusin, että puheen runkoa voisi hioa loputtomiin, mutta opin hyväksymään, ettei se ole koskaan täysin valmis. Puheen todellinen vaikuttavuus toteutuu vasta kilpailutilanteessa, vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Ennen kilpailua tunsin, että en ole valmis mutta olen hyvin valmistautunut”, Denic kommentoi.
Denic on Oulun Tervaporvarien nuorkauppakamarin jäsen ja osa Suomen nuorkauppakamarit ry:tä.
Vahvistaa johtamistaitoja
Junior Chamber International eli nuorkauppakamaritoimintaa on maailmanlaajuisesti. JCI on globaari harrastusjärjestö: toimintaa on yli 100 maassa ja noin 5 000 paikallisessa organisaatiossa. Arvioitu jäsenmäärä on yli 200 000 jäsentä maailmanlaajuisesti.
JCI Public Speaking Championship on vuosittain järjestettävä, arvostettu kilpailu, joka kannustaa nuorkauppakamarien jäseniä kehittämään sekä esittelemään viestintä- ja esiintymistaitojaan. Kilpailu tukee henkilökohtaista ja ammatillista kasvua sekä vahvistaa itseluottamusta ja johtajuusvalmiuksia eli taitoja, jotka ovat keskeisiä nuorkauppakamaritoiminnan johtamiskoulutuksen ytimessä. Kilpailussa tuomaristo arvioi kilpailijoiden puheen sisältöä, esiintymistä sekä vaikuttavuutta.
Ydinviesti: Johtajuus on vastuu, ei titteli
Denicin puhe, Leadership is not a title but a responsibility to act, käsitteli modernin johtajuuden ydintä: todellinen johtajuus näkyy teoissa, ei nimikkeissä.
Puheessa hän avasi omakohtaisen tarinansa siitä, miten perhe pakeni Jugoslavian sodasta 90-luvulla ja löysi Suomesta uuden alun, sekä sen, miten oma kokemus yhdenvertaisuuden rajoista perheen uudessa kotimaassa johti oivallukseen johtajuuden todellisesta merkityksestä.
Denic korosti, että johtajuus syntyy teoista ja valinnoista.
“Was it because of their position? Or was it something they had done?”
Hän kertoi omasta työyhteisöstään esimerkkinä, joka vaikean muutoksen keskellä valitsi inhimillisyyden ja vastuullisuuden. Denic nosti esiin myös JCI-organisaation periaatteen “One year to lead”, joka muistuttaa johtajuuden olevan luottamusta ja väliaikainen vastuu, ei pysyvä valta-asema.
“Our titles don’t define us, our choices do. One day your title will fade away, but your impact will stay.”