Oulu2026:n Climate Clock -teosreitti tuo maailmanluokan julkista taidetta eri puolille Oulua
Climate Clock -teosreitin toteuttavat taiteilijat Takahiro Iwasaki (vas.), Ranti Bam, Rana Begum, Antti Laitinen, Rasmus Rosengren Nielsen Superflex-ryhmästä sekä Oliver Kochta-Kalleinen ja Tellervo Kalleinen. Kuvat: Pasi Rytinki
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden merkittävimmistä tuotannoista ja pysyvistä taideinvestoinneista on Climate Clock -kokonaisuus: julkisen taiteen reitti, joka levittäytyy Oulun keskustasta Haukiputaalle, Kiiminkiin, Oulunsaloon, Yli-Iihin ja Ylikiiminkiin. Siihen liittyy myös taiteilijapariskunta Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen yhteisötaideteos Maailman arvokkain kello, joka rakennetaan yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa.
Climate Clock -teokset toteuttaa kansainvälinen taiteilijajoukko, joka kokoontui tällä viikolla ensimmäistä kertaa yhtä aikaa Ouluun. Kaikki olivat kuitenkin käyneet jo aikaisemmin tutustumassa täkäläisiin olosuhteisiin ja ihmisiin.
Climate Clock on Oulu2026-ohjelmaa koordinoivan Oulun kulttuurisäätiön omatuotantoinen projekti, joka oli mukana jo aikoinaan hakukirjassa kulttuuripääkaupungiksi. Tuottajana on vuodesta 2019 lähtien ollut britti Claudia Woolgar, jolla on laaja kokemus suurista kansainvälisistä taideprojekteista.
”Kun tulin ensimmäisen kerran käymään Oulu2026-alueella, olin ällistynyt kauneudesta, mutta myös hieman häkeltynyt sen koosta. Mietin, miten kulttuuripääkaupunki voi olla läsnä näin laajalla alueella. Sitten sain idean julkisen taiteen reitistä, joka tutkii kulttuuri-ilmastonmuutoksen teemaa. Kuvailen sitä aina hieman kaksiteräiseksi miekaksi: se käsittelee ilmastonmuutosta, mutta myös muutosta suhtautumisessamme kulttuuriin”, Woolgar kertoo.
Climate Clockin teemassa ja teoksissa yhdistyvät taide, tiede ja luonto sekä kysymys siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoiseen luontoon ja identiteettiin.
Woolgar korostaa, että alusta lähtien on ollut olennaista, että paikalliset ihmiset ja yhteisöt ottavat syntyvät teokset omikseen ja osallistuvat projektiin, koska teokset tulevat heille tärkeille paikoille, osin luonnonmaisemiin. Hän uskoo, että teokset tuottavat asukkaille iloa, mutta niistä voi tulla myös paikallisia matkailunähtävyyksiä.
Climate Clockin taustavoimat ovat brittiläisiä: Alice Sharp (vas.) toimii kuraattorina ja Claudia Woolgar tuottajana.
Climate Clockin kuraattorina toimii niin ikään isobritannialainen Alice Sharp Invisible Dust -organisaatiosta. Hänelläkin on pitkä kokemus vastaavanlaisista suurista taideprojekteista ja ilmastonmuutokseen liittyvästä työstä.
Sharpin mukaan Climate Clockin keskeinen teema on aika: samalla kun ilmastonmuutoksen kello tikittää, luonnolla on oma aikansa ja rytminsä. Teoksiin liittyy myös tieteellinen näkökulma, sillä jokainen taiteilija tai taiteilijaryhmä on saanut eräänlaiseksi sparraajakseen tieteentekijän. Samalla huolehditaan siitä, että teokset kestävät Pohjois-Suomen vaihtelevia sääolosuhteita.
”Keskeistä on saada taiteen ja tieteen avulla uudenlaista ymmärrystä tulevaisuuden haasteistamme. Taide ja tiede voivat ymmärtää ajan käsitteen paljon syvemmin kuin muu maailma, joka on sidottu keinotekoisesti mobiililaitteisiin ja kalentereihin. Taiteilijat ja tieteilijät eivät katso aikaa pelkkänä hyödykkeenä”, Sharp sanoo.
Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen rakentavat Maailman arvokkainta kelloa yhdessä oululaisten kanssa.
Tässä vaiheessa ei vielä tiedetä, millaisia Climate Clock -reitin teoksista tulee. Niistä paljastetaan ennakkokuvia syksyllä, ja reitti avataan vuoden päästä kesäkuussa 2026.
Ehkä konkreettisimmin on jo hahmotettavissa suomalais-saksalaisen taiteilijapariskunta Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen yhteisötaideteos Maailman arvokkain kello, joka syntyy Climate Clockin ohessa. Siinä rakennetaan paikallisten asukkaiden avulla veistoksellista teosta, suurta puista kelloa, jonka toimiva elektronis-mekaaninen kellokoneisto pyörittää video- ja kuvamateriaalia asukkailta kerätyistä kokemuksista.
Oikean kellon tavoin siinä on sekunti-, minuutti- ja tuntiviisarit. Sekuntiviisari esittää ihmisten itse kuvaamia ja lähettämiä sekunnin mittaisia erityisiä hetkiä elämästään, minuuttiviisari minuutin mittaisia asukkaiden kanssa kuvattuja arjen hetkiä ja harrastuksia sekä tuntiviisari kahtatoista luontohetkeä, jotka on valittu yhdessä tutkijoiden kanssa.
”Paikalliset ihmiset lahjoittavat siihen arvokasta aikaa omasta elämästään”, Tellervo Kalleinen kiteyttää idean. Taiteilijat ovat keränneet materiaalia ihmisiltä verkkolomakkeen avulla, mutta myös tapaamalla heitä eri puolilla Oulua järjestetyissä illalliskeskusteluissa.
Oliver Kochta-Kalleisen mukaan idea konkreettisesta kellosta syntyi Climate Clock -otsikosta, sillä heillä on taipumusta hyvin kirjaimellisiin ideoihin. Häneltä se on vaatinut syvää perehtymistä kellojen mekaniikkaan ja ajan historiaan.
”Halusimme kutsua ihmiset mukaan myös fyysisen kellon rakentamiseen. Mekään emme ole ennen tehneet kelloa, joten tämä on yhdessä oppimisen prosessi”, Tellervo Kalleinen toteaa. Kellon demoversiota on askarreltu sattuvasti Kellossa, Oravan koululla kokoontuneissa työpajoissa.
Maailman arvokkain kello kiertää kulttuuripääkaupunkivuoden aikana kaikissa Climate Clock -teosreitin paikoissa.
Haukiputaalla lapsuutensa viettänyt Antti Laitinen tekee maisemainstallaation Koitelinkoskelle.
Pysyvien taideteosten reitin toteuttaa ryhmä kansainvälisiä taiteilijoita, jossa on mukana haukiputaalaislähtöinen Antti Laitinen. Muut taiteilijat ovat brittiläiset Rana Begum ja Ranti Bam, belgialainen Gabriel Kuri, japanilainen Takahiro Iwasaki sekä tanskalainen Superflex-ryhmä, johon kuuluvat Jakob Fenger, Bjørnstjerne Christiansen ja Rasmus Rosengren Nielsen.
Somerniemellä nykyisin asuva Antti Laitinen tunnetaan muun muassa teoksista, jossa luonnonmaisemaan on syntynyt ikkunoita ja aukkoja, joista pystyy näkemään ikään kuin maiseman läpi. Climate Clock -projektissa hän tekee Kiimingin Koitelinkoskelle laajalle levittyvän metsämaisemainstallaation, jonka keskeiset elementit ovat sammal ja jäkälä. Hän työskentelee yhteistyössä kasvitieteilijä Jouko Rikkisen kanssa.
Laitinen kertoo käyttäneensä lapsuudessaan Haukiputaalla metsää ja merta leikkikenttänään. Taideopiskelujen alkaessa metsästä tuli hänen työhuoneensa.
”Varmaan ensimmäiset kymmenen vuotta oli niin, että aina kun oli uusi idea, tulin Haukiputaalle tekemään teoksia. Ja melkein aina se oli niin, että rakensin jotain ja dokumentoin sen, ja ihmiset näkivät pelkästään sen dokumentaation”, Laitinen kertoo. Hänelle on siis uusi asia tehdä pysyvää ympäristötaidetta niin, että sen voi nähdä luonnossa ”muukin kuin joku kesämökkinaapuri”. Samoin jäkälä on hänelle uusi työskentelymateriaali.
”Se on todella pitkäikäinen materiaali, ja myös saasteiden kannalta aikamoinen indikaattori. Saa nähdä, mitä sille tulee ajan saatossa käymään.”
Lontoolaisen Rana Begumin (keskellä edessä) teos sijoittuu Kauppurienaukiolle.
Rana Begum toteuttaa Oulun keskustaan Kauppurienaukiolle teoskokonaisuuden, joka muuttaa tilaa valon ja varjojen mukaan. Begum hyödyntää työssään napajäätiköiden sulamista käsittelevää tutkimusta sekä Oulun yliopiston jäätikkötutkija Alun Hubbardin kanssa käymiään keskusteluja.
Nigerialaissyntyinen Ranti Bam ammentaa Yli-Iihin sijoitettavassa teoksessaan inspiraatiota saven ja luonnonmateriaalien käsittelystä. Hän on pitänyt työpajoja paikallisten kanssa ja tehnyt yhteistyötä arkeologien ja geomorfologian asiantuntijoiden kanssa.
Meksikolaissyntyinen, nyt Brysselissä työskentelevä Gabriel Kuri luo ilmastonmuutoksen vaikutuksia käsittelevän teoksen, joka tulee näkymään Oulunsalon katukuvassa. Hän tekee yhteistyötä brittiläisen ilmastotieteilijän Kevin Andersonin kanssa.
Takahiro Iwasaki tekee Ylikiiminkiin miniatyyrejä, jotka vangitsevat luonnon ja paikallisen arkkitehtuurin muotoja. Lumihydrologian asiantuntija Pertti Ala-ahon kanssa käytyjen keskustelujen inspiroima teos kytkeytyy myös alueen tervaperinteeseen.
Superflex-ryhmä luo uuden merellisen maamerkin Kellon Kivinimeen. Teos on saanut inspiraationsa keskusteluista paikallisten kalastajien kanssa, ja siinä on myös äänielementtinä Pentti Saarikosken Odysseia-suomennos, jota lukee paikallinen kalastajanainen – yhden sanan tunnissa, jolloin koko teos tulee luetuksi kymmenessä vuodessa.
Superflexin veistoksen pitkäjänteisenä ideana on, että se voisi merenpinnan noustessa upotessaan edistää merellistä biodiversiteettiä.