Osallistu valtakunnalliseen Oulun Tiernakilpailuun – kisa käydään kaupungintalon juhlasalissa ja Rotuaarilla

Tiernakisat pidettiin edellisen kerran Rotuaarilla 1. joulukuuta 2024. Kuvassa esiintyy tyttöjen joukkue. Kuva: Pasi Rytinki

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulussa järjestetään jälleen valtakunnallinen Tiernakilpailu marraskuun lopussa. Parhaillaan ilmoittautuminen on meneillään ja kilpailuun otetaan ryhmiä vastaan 21. marraskuuta asti.

Alkukilpailu pidetään lauantaina 29. marraskuuta sisätiloissa Oulun kaupungintalon uusitussa juhlasalissa. Halukkaat pääsevät seuraamaan ja kannustamaan alkukilpailun esityksiä. Finaali on sunnuntaina 30. marraskuuta Oulun kävelykatu Rotuaarin aukion lavalla. Kaleva Live striimaa finaalin suorana. Kilpailuun osallistuminen on maksutonta.

Tiernakilpailussa on kolme sarjaa; perinteinen, yleinen ja mukaelmat. Jokaisen sarjan kolme parasta palkitaan. Ensimmäinen palkinto 2000, toinen 1000 ja kolmas 500 euroa. Lisäksi tuomaristo valitsee kaikkien joukkueiden keskuudesta kilpailun parhaat roolisuoritukset, jotka palkitaan kukin 200 eurolla.

Tiernaesitykset elävöittävät lasten, varhaisnuorten ja nuorten kulttuuria ja mahdollistavat heille laulamisen, näyttelemisen ja esiintymisen ilon. Tiernaesitykset ovat yli 150 vuotta kuuluneet upeana joulunäytelmänä suomalaiseen joulukulttuuriin.

Kilpailuun ilmoittaudutaan täyttämällä osallistumislomake Tiernasäätiön sivuilla.

Kilpailuun osallistuminen ja muu näytelmän kulku, sanat ja nuotit sekä ohjeet asusteiden ja rekvisiitan tekoon löytyvät sivustolta www.tiernakaupunki.fi.

Ilmoittautumislinkki on avattu ja on auki 21.11.2025 asti.