Muusa-kirjoitus­kilpailussa etsitään parasta pakinaa – pää­tuomarina Markus Leikola

Kirjailija Markus Leikola pääsee puntaroimaan pakinoita. Kuva: Jaakko Martikainen / WSOY

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Osana elokuussa pidettäviä Oulun Muusajuhlia järjestetään kirjoituskilpailu, jonka teemana on tänä vuonna pakina. Kilpailun päätuomarina toimii kirjailija ja kolumnisti Markus Leikola.

Pakinaa on luonnehdittu viime aikoina usein katoavaksi kirjoittamisen lajiksi, mutta Oulun Muusajuhlat pyrkii palauttamaan humoristisen ja jutustelevan formaatin kunniaan omalla kirjoituskilpailullaan.

Osana elokuussa järjestettävää sanataidefestivaalia järjestettävä Muusa-kirjoituskilpailu on parhaillaan käynnissä, ja tänä vuonna osallistujien tehtävänä on kirjoittaa pakina. Kilpailuohjeissa pyydetään valitsemaan jokin arkinen tai päivänpolttava aihe ja kirjoittamaan siitä humoristinen, jutusteleva tarina eli pakina.

Kilpailijoita muistutetaan, että pakinassa sarkasmi, parodia ja ironia ovat sallittuja tyylilajeja, mutta ylenmääräinen pituus ei ole tekstissä suotavaa: sen tulisi mahtua yhteen tai jopa puolikkaaseen A4-liuskaan.

Kilpailun päätuomarina toimii kirjailija Markus Leikola, joka vieraili viime syksynä myös Oulun kirjamessuilla. Monet muistavat Leikolan myös Ylen pitkäaikaisena toimittajana, minkä lisäksi hän on toiminut muun muassa konsulttina ja kolumnistina.

Kilpailu on avoin kaikille, jotka eivät ole julkaisseet omaa kaunokirjallista teosta. Omakustanteet tai antologiat eivät ole este osallistumiselle. Tekstien tulee olla ennen julkaisemattomia ja suomenkielisiä.

Työt toimitetaan esiraadille ja päätuomarille anonyymeina. Palkintosumma on 500 euroa, joka jaetaan kolmen parhaan kesken. Voittajat julkistetaan 22. elokuuta Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaalin yhteydessä järjestettävällä Muusaklubilla.

Muusajuhlat on osa Oulun juhlaviikkoja ja Oulu2026-kulttuuriohjelmaa. Festivaalin ohjelma julkaistaan myöhemmin.

Fakta

Kilpailuohjeet

  • Kirjoituksen enimmäispituus on yksi A4-kokoinen liuska.
  • Sallittu fontti: Times New Roman, riviväli 1 ja fonttikoko 11. Käsin kirjoitettuja tekstejä ei oteta vastaan.
  • Osanottajat voivat lähettää kilpailuun korkeintaan kolme kilpailutyötä.
  • Tekstit lähetetään pdf-muodossa sähköpostiosoitteeseen: huutomerkki.kilpailu@gmail.com. Kirjoita sähköpostin otsikko muotoon “Kilpailutyön nimi, nimimerkki”. Nimeä pdf-tiedosto samoin. Kirjoita sähköpostin tekstikenttään työsi nimi, nimimerkkisi, oikea nimesi ja yhteystietosi. Älä kirjoita oikeaa nimeäsi pdf-tiedostoon.
  • Kilpailutöiden tulee olla perillä viimeistään 15.6.