Miltä tuntuu, kun töitä ei löydy? Tatsi ry:n valokuvanäyttely näyttää työttömyyden monet kasvot
Nemi Jupiter eli Nemi Ylönen on kuratoinut Tatsi ry:n valokuvanäyttelyn. Mukana on myös kolme hänen omaa valokuvateostaan.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Työttömyydestä puhuttaessa keskitytään usein pelkkiin lukuihin ja tilastoihin, mutta unohdetaan, että jokaista numeroa edustaa elävä ihminen, jolla on oma tarinansa. Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys, tuttavallisemmin Tatsi, nostaa kiertävässä Miltä työttömyys näyttää -valokuvanäyttelyssä esiin yksilön kokemuksia työttömyydestä. Näyttely on esillä Isonkadun Robert's Coffee -kahvilassa 30. toukokuuta saakka.
Yhä useampi suomalainen kokee jossain vaiheessa elämäänsä työttömyyden. Työelämä on muuttunut parinkymmenen vuoden ajan ja tuonut mukanaan muun muassa pätkätyömallin, vuokratyöpaikat ja monivaiheiset työhaastattelut. Työpaikan saaminen ei ole itsestäänselvyys, vaikka työnhakija olisi pätevä ja korkeasti koulutettu, ja yhdessä työpaikassa koko työuran suorittaminen on entistä harvinaisempaa.
Myös tilastot puhuvat karua kieltään. Työ- ja elinkeinoministeriön tekemän työllisyyskatsauksen mukaan tammikuussa 2025 oli Suomessa työttömiä työnhakijoita 325 800. Avoimia työpaikkoja oli samaan aikaan tarjolla kaikkiaan 95 400.
”Julkisessa puheessa päättäjien ja hallituksen osalta kuulee hyvin paljon työttömiä syyllistävää puhetta ja erilaisilla päätöksillä halutaan rangaista työttömiä. SAK:n tutkimuksen mukaan kuitenkin 96 prosenttia kaikista työttömistä haluaisi mennä töihin ja hakee töitä aktiivisesti. Se ei ole työttömien vika, ettei työpaikkoja ole tarpeeksi”, painottaa Tatsin toiminnanjohtaja Peppi Tervo-Hiltula.
”Me yhdistyksenä teemme erilaisia toimenpiteitä työttömien tukemiseksi. Yksi tunnistettava haaste on työttömyyteen liittyvä stigma ja siihen liittyvä häpeä, jota olemme halunneet lähteä purkamaan. Työurat ovat nykyään katkonaisia. Työttömyysjaksot voidaan nähdä ihan normaalina asiana työpaikkojen välissä eikä niistä tarvitse kokea häpeää ja syyllisyyttä”, Tervo-Hiltula lisää.
Työttömyyden monet kasvot
Tatsin kokoamaan Miltä työttömyys näyttää -valokuvanäyttelyyn haettiin osallistujia vuoden 2024 kevään ja kesän aikana. Mukaan tuli ihmisiä eri puolelta Suomea, ja näyttelyssä kiertää kaikkiaan 13 teosta. Jokaisen teoksen taustalla on ajatus tekijän omasta työttömyyskokemuksesta. Näyttely on ollut esillä Helsingissä, Terälahdessa, Oulussa, Muutosfest-tapahtumassa sekä Eduskunnan köyhyyspäivillä. Seuraavaksi teokset nähdään Porissa.
Mari Kinnusen teos Minun varjoni.
Tatsin järjestöassistenttina työskentelevä Nemi Ylönen on kuratoinut valokuvanäyttelyn, ja siinä on mukana myös kolme hänen omaa teostaan.
”Olen ollut työttömänä lähes koko aikuisikäni, joten ajattelin, että miksipä en myös itse osallistuisi. Kaikki työttömyyteen liittyvät ajatukset ja tunteet ovat vielä hyvin muistissa”, Ylönen kertoo.
”Työttömyys kuvaa yhtä aikaa monta eri tunnetta. Siinä on läsnä tosi vahva häpeä siitä, että olet työtön, etkä kehtaa kertoa siitä uusille ihmisille. Suomessa on tapana kysyä ensimmäisenä uudelta ihmiseltä, että mitä hän tekee työkseen. Työttömänä nämä kysymykset tuntuivat pelottavilta”, hän jatkaa.
Ylönen kertoo kokeneensa myös vihan ja turhautumisen tunteita hakiessaan useita työpaikkoja, joiden ovet eivät kuitenkaan avautuneet.
”Sitä miettii, että olenko vain niin huono, vaikka todellisuudessa kyse ei ole huonommuudesta. Kilpailua vain on todella paljon ja ihmisen täytyy olla jotenkin enemmän kuin vain hyvä työssään, jotta saa työpaikan”, Ylönen sanoo.
”Toisaalta työttömyyteen liittyy myös vapaudentunne. Voi periaatteessa mennä ja tehdä mitä vain, milloin vain. Kääntöpuoli sille vapaudelle on, että työttömänä ei ole rahaa tehdä niitä asioita, joita ajallinen vapaus mahdollistaisi”, Ylönen toteaa.
Voimaa vertaistuesta
Tatsi järjestää jäsenilleen ryhmätoimintaa, tapahtumia ja retkiä, joiden ytimessä vertaistuellisuus korostuu. Myös valokuvanäyttelyn yhteydessä on pyritty järjestämään tapahtumia, jossa työttömät voivat kohdata toisiaan ja jakaa kokemuksiaan.
”Työttömänä oleminen on todella raskasta. Siihen liittyy vahvasti ahdistusta toimeentulosta. Jos jää työttömäksi, palkanmaksu katkeaa, mutta jos menet töihin, niin silloinkin saattaa tulla parin kuukauden tauko, ennen kuin mistään tulee rahaa, sillä monet tuet katkeavat ennen ensimmäistä palkanmaksua”, Peppi Tervo-Hiltula kertoo.
”Suomessa ei ole huomioitu sitä, että töiden aloittaminen ja työssä käyminenkin maksaa. Ihmisellä pitää olla rahaa matkakuluihin, työvälineisiin ja lounaaseen. Työttömänä olevat ihmiset joutuvat ratkomaan monenlaisia tilanteita ja silloin on tärkeää, ettei jäädä niiden kanssa yksin”, hän lisää.
Nimimerkki Prolen teos Vaikea valinta.
Erilaiset ongelmatilanteet peilautuvat myös valokuvanäyttelyn teoksista. Yhdessä kuvassa tekijä pohtii, käyttääkö rahat lääkkeisiin vai ruokaan, sillä molempia ei voi valita. Toisessa teoksessa on rikkinäinen puhelin, jolla pitäisi ottaa vastaan puhelu tulevasta työhaastattelusta.
”Näyttelyn kuvat ovat kaikki keskenään erilaisia ja kertovat jotain siitä kirjosta, mitä työttömyys on. Jokainen ihminen kokee sen täysin omalla tavallaan. Työttömyys ei ole vain yksi hallituksen määräämä termi, jonka alla jokainen on samalla tavalla työtön”, painottaa Nemi Ylönen.
Rohkeutta palkkaamiseen
Nykyiset työnhakuprosessit ovat usein monivaiheisia, sisältäen tarkkaan viilatun ansioluettelon laadukkaine kuvineen, saatekirjeen, mahdollisen videohakemuksen ja joissain tapauksissa työnäytteiden ja ennakkotehtävien koostamisen. Työttömyyden aiheuttamat katkot ansioluettelossa saattavat jättää hakijan kalkkiviivoille, jos muilla hakijoilla on yhtenäinen työura. Tähän ilmiöön Tervo-Hiltula toivoisi muutosta.
”Haluan kannustaa yrittäjiä rohkeasti palkkaamaan ihmisiä, joilla on repaleinen ansioluettelo ja katkoja työelämässä. Me toimimme näin omassa järjestössä ja meillä on siitä erittäin positiivisia kokemuksia”, hän sanoo.
Valokuvanäyttely on esillä Isonkadun Robert's Coffee -kahvilassa 30. toukokuuta saakka. Kuva: Henna Saarenketo
Nemi Ylönen palkattiin Tatsin järjestöassistentiksi pitkän työttömyysajan päätteeksi. Hän hoitaa pääasiassa järjestön viestintää sekä pienempiä vaihtuvia projekteja.
”En ole paperilla se paras vaihtoehto työnantajan näkökulmasta, sillä minulla ei ole paljon työkokemusta. Näin ollen minulle ei ole edes annettu mahdollisuutta työhön. Peppi kuitenkin kohtasi minut ihmisenä ja näki, kuinka paljon potentiaalia minussa on. Toivoisin, että Suomessa olisi enemmän samanlaisia työnantajia, jotka katsoisivat ihmistä enemmän kuin pelkkää ansioluetteloa”, Ylönen sanoo.
”Toivoisin myös, että Suomeen saataisiin enemmän työpaikkoja. Nykyään avoimia työpaikkoja on niin paljon vähemmän kuin työttömiä, ettei yhtälö toimi. Kun saadaan lisää työpaikkoja, työttömyyskin laskee.”