Madetojan sali ehdolla vuoden parhaaksi konserttisaliksi 2022 Musiikki & Media -festivaaleilla

Vuonna 2019 talon vuokraaminen ja Oulu Sinfonian toiminta erotettiin omiksi osa-alueiksi. Kuva: Musiikkikeskus

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun Musiikkikeskukselle Madetojan salin ehdokkuus on tietysti mieluinen asia.

”Jo tämä ehdokkuus on voitto Oululle ja Musiikkikeskuksen Madetojan salille, olemme kovassa seurassa ja toimintamme on huomattu valtakunnallisesti. Aivan selvästi teemme vuokrauksessa, asiakaspinnassa ja muutenkin talon toiminnassa asioita oikein ja laadukkaasti”, kommentoi isännöitsijä Jari Leviäkangas Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluista.

”Henkilökuntamme tekee työtään suurella sydämellä ensi vuonna 40-vuotta täyttävässä Musiikkikeskuksessa”, hän lisää.

”Tällä on valtavan suuri merkitys toiminnallemme. Tämä luo uskoa siihen, että olemme oikeilla jäljillä ja haluamme kehittää talon toimintaa yhä enemmän,” sanoo myös Musiikkikeskuksen tapahtuma-aluepalvelujen myyntivastaava Virpi Länkelä.

Eriytyminen kolmisen vuotta sitten

Länkelä kertoo, että hänen näkökulmastaan Madetojan salia on ollut helppoa myydä tapahtumiin.

”Tapahtumajärjestäjät ovat itse aktiivisesti yhteydessä ja kiinnostuneita vuokraamaan. Tässäkin lienee sana kiirinyt, eli sali kiinnostaa tulijoita. Lisäksi salin akustiikka on myös saanut valtavasti kiitosta”, hän sanoo.

”Uskon, että kun vuonna 2019 talon vuokraaminen ja Sinfonian toiminta erotettiin omiksi osa-alueiksi, niin sillä oli suuri vaikutus toimintaan. Muutoksen myötä pystyttiin keskittymään täysipainoisesti Musiikkikeskuksen/Madetojan salin ulkoisen vuokraustoiminnan kehittämiseen. Tämän lisäksi meillä on todella ammattitaitoinen henkilökunta, joka palvelee suurella sydämellä.”

Ehdokasvalinnan perusteluissa mainitaan, että Madetojan salin ohjelmatarjonnassa on monipuolinen kattaus kotimaista ja kansainvälistä viihdettä musiikista muihin esittäviin taiteisiin.

”Alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittavassa salissa on oma tunnelmansa, joka luo tapahtumille hienot puitteet. Syksyn 2022 tapahtumia esimerkiksi Happoradion Majakka-konserttisalikiertue sekä J.Karjalaisen konserttikiertue”, sanotaan perusteluissa.

Muut tänä vuonna ehdolla olevat konserttisalit ovat Logomo, Savoy teatteri, Sellosali ja Tampere-talo.

Musiikki & Media on Suomen suurin musiikkialan ammattilaistapahtuma. Tampereella järjestettävä seminaari- ja verkostoitumistapahtuma kerää vuosittain yhteen yli 1 000 musiikkialan toimijaa Suomesta ja muualta maailmasta. Musiikki & Mediaa on järjestetty vuodesta 1989 saakka. Vuosi 2019 oli tapahtuman 30-vuotisjuhlavuosi.

                

Lue myös