Lumo-tiimi sammuttaa ja sytyttää valot viikonloppuna Oulussa

Lumon luovat tiimiläiset Jarkko Halunen, Joona Hietala, Eeva Ojala ja Anna Lanas festivaalin tukikohdassa Tapahtumatalolla. Kuva: Sirpa Tarkkinen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Anneli Tarkkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Lumo-valofestivaalin tiimin työtahti alkaa hieman rauhoittua hektisimmistä viikoista. 

Tällä viikolla kaupunkiin saapuvat ulkomaiset valotaiteilijat virittämään teoksiaan. Tiimi taas on viime viikolla hionut yksityiskohtia kävelemällä keskustassa koko festivaalialueen: on tarkistettu kylttien ja nuolien paikat sekä tarkasteltu mitkä katulamput sammutetaan. 

Sekin on pitänyt tarkistaa, ettei jonkun teoksen kohdalla ole kuoppaa. Näin oli ohjelmapäällikkö Jarkko Halusen mukaan eräänä vuonna käynyt.  

Kymmenvuotiaan viime tipan vuosi 

Kansainvälisiä teoksia festivaalilla nähdään neljä. Loput ovat kotimaista tuotantoa. Yhteensä keskustassa loistavat 20 teoksen valot. Kyseessä on tunnetusti yksi Oulun suosituimmista tapahtumista, joka täyttää tänä vuonna komeat kymmenen vuotta.

Tuottaja Anna Lanas kertoo rakastavansa tapahtumatuottamista ja kehuu estoitta työpariaan Halusta. Hänen kanssaan on kuulemma mukavaa tehdä töitä. 

Halunen vastaa kehuihin.

”Olemme Annan kanssa löytäneet vuosien myötä yhteisen työtavan ja oppineet lukemaan toisiamme, tiedämme melkein mitä toinen aikoo sanoa. Meillä on myös yhteiset visiot tästä tapahtumasta. Lisäksi vuosien myötä oma ymmärrykseni valon merkityksestä on kasvanut.”

Tänä vuonna tiimin työtä on sävyttänyt nyrkit savessa -tyyppinen tuottaminen.  

”Aiempia vuosia enemmän on ollut pientä säätämistä aivan viime tipassa. Sopimukset on saatu tehtyä taiteilijoiden kanssa tavallista myöhemmin”, kertoo Halunen.

Syyksi arvellaan koronan jättämää varovaisuutta kaiken peruuntumisesta. 

”Kulttuurin tuotantopuolella on koronan jälkeen myös ilmennyt työntekijäpulaa. Ihmiset lähtivät muihin töihin”, lisää Lanas. 

Tiimiin tuli sotilaallisuutta

Lumon budjetti on 150 000 euroa. Viestintää tiimissä on vahvistettu eri osa-alueiden osaamisella.

Ihmiset katsovat teoksia ja me kuljemme katsomassa ihmisiä.

Oulun kaupungin viestintäpalveluiden AD Niina Teräslahti on ollut keskeisessä roolissa visuaalisten materiaalien suunnittelijana. Oman työnsä ohella BusinessOulun asiantuntija Marko Pyhähuhta on hoitanut festivaalin käännöksiä ja kaupungin viestinnän verkkosuunnittelija Tapio Ylikorkala verkkosivuja.

Tuottaja Eeva Ojala on tullut Lumon tiimiin maaliskuussa. Hän kuvaa itseään tarkaksi excelien pyörittäjäksi. 

”Eeva on tuonut tähän tiimiin sotilaallisuutta”, huomauttaa Halunen. 

Viestinnän harjoittelija Joona Hietala opiskelee medianomiksi viimeisiä vuosia Oulun ammattikorkeakoulussa. Hän huolehtii erityisesti sosiaalisesta mediasta ja videoista sekä entisenä toimittajana muokkaa tekstejä.  

”Viestinnällisesti yritämme saada läpi sen viestin, että emme kuluta festivaalilla sähköä tavanomaista enemmän”, korostaa Halunen. Reippaasti hän myös myöntää, että on hieman kyllästynyt keskustelemaan energia-aiheesta.

”Viime vuonna hiilijalanjälki laskettiin ensimmäistä kertaa. Sammutetut katuvalothan kompensoivat valoteoksien kulutusta. Lisäksi kun kotoa lähdetään ja sammutetaan valot sekä taulutelevisiot, sähkön kulutus muuttuu negatiiviselle puolelle”, huomioi Halunen. 

Osallistujia havainnoidaan

Kaikkia tiimiläisiä yhdistää ilo siitä, että he saavat tehdä kaupunkilaisten rakastamaa tapahtumaa, johon kuka tahansa voi ilmaiseksi ja vaivattomasti osallistua.

”Tapahtuman aikana ihmiset katsovat teoksia ja me kuljemme katsomassa ihmisiä. Havainnoimme heidän reaktioitaan ja otamme niistä opiksi”, paljastaa Lanas. 

Kävijätavoitteita festivaalilla ei ole. Halunen huomauttaakin, että kävijöiden tarkka laskeminen olisi lähes mahdoton tehtävä. 

 
Tutustu Lumon tämän vuoden ohjelmaan
 

Lue myös