Kohti Oulun Päiviä: Hupisaarilla raikaavat rakkaimmat, mutta myös epätyypilliset yhteislaulut

Valtteri Tähkänen (vas.) ja Aki Saarela ovat Hupisaarten yhteislaulutilaisuuden tuottajia. He ovat mukana Oulun teatterin Kinky Boots -musikaalissakin näyttelijöinä. Kuva: Pekka Puotiniemi
Hupisaarilla järjestetään syyskuussa yhteislaulutilaisuus, jonka järjestäjät Valtteri Tähkänen ja Aki Saarela lupaavat tarjota kaikkien makuun jotain. Menneiden vuosien Tammerkosken sillalla -ohjelmaa on katseltu sillä silmällä ja luotu Ouluun omanlainen tapahtuma.
Pakollinen kysymys yhteislaulutilaisuuden ideoijille ja vetäjille: onko kaiken taustalla ruotsalainen Allsång på Skansen?
Vastaus on kyllä siltä osin, että tästäkin yhteislaulutilaisuudesta halutaan tehdä yhteisöllinen ja osallistava.
”Koska Suomessa kuitenkin ollaan, pakko oli ottaa mukaan myös muutama melankolinen laulu”, myöntää Valtteri Tähkänen, joka on toinen tilaisuuden järjestäjistä.
Biisilista säilyy tapahtumaan asti salaisuutena, mutta Aki Saarela vakuuttaa, että laulut ovat suomalaisille tuttuja ja rakkaita, eivät kuitenkaan ehkä tyypillisimpiä.
”Satumaa-tangoa ei ole, mutta muuten kaikille löytyy jotain. On esimerkiksi Fröbelin Palikoita ja Ultra Brata. Ja olisihan se mahtava, jos porukat innostuisivat tanssimaan.”
Tiedossa on, että Oulusta löytyy hyviä laulajia, mutta Hupisaarilla ei tarvitse varsinaisesti osata laulaa.
Koskettavimmat mukaan
Tapahtumassa säestävä Valtteri Tähkänen Orchestra koostuu oululaisista ammattimuusikoista. Saarela esilaulattaa yleisöä. Tähkänen soittaa tapahtumassa akustista kitaraa ja johtaa bändiä.
He tekivät Hupisaarten yhteislaulutilaisuutta suunnitellessaan opintomatkan 90-luvun Tammerkosken sillalla -tv-ohjelmiin.
”Hupisaarille haettiin fiilistä, joka ei olisi liian mollivoittoista. Kun valitsimme kappaleita, halusimme kaikkien koskettavimmat, ja luulen, että olemme siinä onnistuneet”, Tähkänen pohtii.
Vaikka kerta on ensimmäinen, toki muusikot toivovat, että tapahtumalle saataisiin tulevina kesinä jatkoa.
Tilaisuudessa on jaossa lauluvihkoset, ja sanat voi myös ladata mobiililaitteelle tai sen selaimeen.
Hupisaaret raikaa -yhteislaulutilaisuus 7. syyskuuta klo 13 ja klo 16 Hupisaarten kesäteatterissa.
Oulun Päiviä vietetään 5.–7. syyskuuta. Ohjelmaa tehdään suurilta osin talkoovoimin oululaisten toimijoiden kanssa sekä keskustaan että muihin kaupunginosiin. Kaupunkifestivaalia on Oulussa vietetty vuodesta 1962.