Kirjailija Jonna Pulkkinen tutustui kesän ajan Varjakan historiaan: Siellä riittää tarinaa ja tapahtumia

Oulunsalon kyljessä sijaitseva Varjakka oli viime kesään asti kirjailija Jonna Pulkkiselle paikka, jossa hän oli vieraillut, mutta liittyminen Keho on Dacha -projektiin antoi hänelle mahdollisuuden raaputtaa esiin alueen historiallista perintöä. Jo neljän kuukauden aikana kävi selväksi, että Varjakka kätkee sisäänsä paljon tapahtumia ja tarinoita, joita ei vielä toistaiseksi ole koottu laajemmaksi teokseksi.

”Tiesin entuudestaan vuonna 1907 sattuneesta suuronnettomuudesta, jossa 24 Varjakan sahalla työskennelleistä naisista hukkui hinaajan kaataessa purjeveneen, jolla he olivat matkaamassa takaisin kotisatamaan lastattuaan Haugesund-laivan”, Pulkkinen kertoo.

”Olin myös tietoinen Varjakassa toimineesta isosta sahayhteisöstä. Olisin halunnut kirjoittaa varsinkin 1920-luvun tapahtumista, jolloin sahan voima-akseli hajosi, sahan toiminta lakkasi ja samaan aikaan tuli maailmanlaajuinen lama. Työskentelyaika loppui kuitenkin kesken”, hän jatkaa.

Surun peittämät vuodet

Kuten Suomessa laajasti, myös varjakkalaiset ovat joutuneet kohtaamaan menneisyydessä elämän raadollisuuden.

”Varjakassakin on kärsitty katovuosista. Sen lisäksi venäläiset mellastivat ympäri maata isovihan aikaan, tappaen ja tuhoten ihmisten elämän moni eri tavoin”, kertoo Pulkkinen.

”Halusin kirjoittaa julmista tapahtumista, vaikka kaikki ei päätynytkään mukaan Warjakka-nettisivuilla julkaistuun historiikkiin. Niin surullista kuin se onkin, tapahtumat ovat eräällä tavalla hyvinkin ajankohtaisia”, Pulkkinen toteaa.

Tapahtumarikas 20-luku

Varjakassa sijaitsi 1920-luvulla Pohjoismaiden suurin sahayhteisö. Pulkkisen mukaan sahateollisuuden kehitys ja sen ajan tapahtumat ansaitsisivat laajempaa tarkastelua.

”Sahalla tapahtui tulipalo vuonna 1919. Siitä saatiin hyvät vakuutusrahat ja se oli ikään kuin uusi alku Ab Uleå Oy:lle, joka rakennutti varoilla isomman sahan”, hän kertoo.

”Samaan ajankohtaan liittyy myös itsenäistyminen ja Suomen sisällissota. Venäjällä puolestaan jatkui heimosodat, joten sieltä alkoi tulla Suomeen ja Varjakkaan vienankarjalaisia pakolaisia. Heitä ohjattiin töihin erilaisiin tuotantolaitoksiin, kuten sahalle”, Pulkkinen sanoo.

”Tästä koitui paikallisen väestön kanssa monenkirjavia hankaluuksia. 20-luku oli suurten lakkojen aikaa ja työtaisteluita oli paljon. Vienankarjalaisia lakot eivät kiinnostaneet, koska he olivat kiitollisia siitä, että saivat olla töissä, ja siitä on tullut kärhämää työläisten kanssa”, Pulkkinen lisää.

Tavallista arkea

Ensimmäiset asukkaat saapuivat Varjakkaan 1600-luvulla, alkaen rakentaa elämäänsä vesijättömaille kaavoitetuille alueille. Siitä oli pitkä vielä pitkä matka suureksi teollisuusyhteisöksi. Pulkkinen toteaa, että tutkittavaa olisi paljon.

”Varjakan historia on pieninä palasina eri teoksissa, mutta siitä ei ole olemassa koottua tietoa. Haluaisin selvittää tapahtumia ja tehdä lisää haastatteluita. Pelkästään lehtijuttujen ja paikallisten kertomien tietojen perusteella löytyy paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia”, Pulkkinen toteaa.

Ihmisten tavallinen arki jää historian kirjoissa usein suurten tapahtumien varjoon. Pulkkinen sai projektin aikana käsiinsä arkistotavaraa, joka valaisi pienen osan yhteisön elämästä.

”Eräs varjakkalainen lahjoitti työryhmälle Saunarannan Toverit ry:n arkistokokonaisuuden. Yhdistys on toimittanut paikallista Kukonkujan kuulumiset -lehteä, joista viimeisin on ilmestynyt 80-luvun puolella”, kirjailija kertoo.

”Kaikkiaan Varjakassa on eletty virkeää elämää. Heillä on ollut oma poliisi, putka, kirjastot, kaupat ja koulut. Osaltaan se on ollut myös vähän paremman väestön kesänviettopaikka”, hän lisää.

Yhteisöllisyyden vaaliminen

Keho on Dacha -projektia on toteutettu kaikkiaan kolmena kesänä. Alun perin suomalais-venäläisestä yhteistyöstä alkanut projekti muutti hieman muotoaan maailmatilanteen vuoksi. Toiminnan tavoitteena on ollut yhteisöllisyyden ilmentäminen ja edistäminen eri taidemuotojen keinoin.

Viimeisenä kesänä projektin parissa ovat työskennelleet Pulkkisen lisäksi tanssitaiteilija Tanja Råman, ääni- ja visuaalinen taiteilija John Collingswood, tanssitaiteilija Kaisa Rundelin, performanssitaiteilija Minna Kangasmaa, äänitaiteilija Tuomo Kangasmaa sekä valokuvaaja Janne-Pekka Manninen. Projektin dokumentoinnista on vastannut Lölä Florina Vlasenko.

Pulkkinen kokee, että yhteisöllisyyden vaaliminen ei levinnyt ainoastaan ulospäin, vaan se oli vahvasti läsnä myös työryhmän kesken.

”Hyvä yhteistyö koostui ihmisille annetusta ilmaisun- ja työskentelyn vapaudesta. Kun saa keskittyä siihen, mikä itseä innostaa ja kiinnostaa, syntyy usein hedelmällinen lopputulos. Työryhmän henki on aina ihmisistä kiinni”, Pulkkinen pohtii.

”Vaikka työskentelimme paljon omillamme, oli hauska huomata, että jollain tavalla olimme samojen aihepiirien äärellä. Lopputuloksessa näkyy jopa poliittisiakin kannanottoja, joskaan ei alleviivaavasti”, hän lisää.

Varjakan pienoishistoriikin pääset lukemaan tästä linkistä.