Kevät tuo paljon toimintaa Kaijontupaan – pyöränkorjausta, kirpputoria ja valokuvauskävelyjä

Kaijontupa (Kalevalantie 5, Oulu) on Kaijonharjun asukkaiden oma yhteisötila. Siivouspäivänä lauantaina 28. toukokuussa pihaan saa tulla pitämään vaikka omatoimista kirpputorimyyntiä. Kuva: arkisto/Juuso Haarala

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kaijontuvan yhteisötilassa järjestetään kevään aikana monenlaista harrastustoimintaa ja ohjelmaa.

Esimerkiksi Toiveiden Torstait -taidetyöpajoissa haaveillaan tulevaisuudesta sana- ja kuvataiteen keinoin. Työpajoja järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä torstaina aina lokakuuhun saakka, jolloin työpajan tuotoksista koostetaan yhteisötaideteos Kaijontuvalle. Työpajojen järjestäjänä toimii kulttuuriosuuskunta Ilme, ja ne sopivat kaiken ikäisille osallistujille.

Valokuvaajat kävelylle

Kuusi kertaa kokoontuva kuvakävelyjen sarja Kaijonharju Photowalk alkaa lauantaina 2. huhtikuuta kello 12.

Tämän ensimmäisen, kuvauskävelyjä pohjustavan tapaamisen aikana kokoonnutaan Kaijontuvalle katsomaan valokuvia arkistoista kuvataiteilija Tuomo Kangasmaan johdolla ja keskustellaan siitä, mitä ne kertovat Kaijonharjusta ja ehkä myös kuvaajasta itsestään.

Kävelyiden aikana tarkastellaan ympäristöä lempeämmin, kriittisemmin, uusin silmin. Kävelyiden jälkeen kokoonnutaan Kaijontuvalle, jossa kuvia katsotaan yhdessä keskustellen. Syntyneestä materiaalista koostetaan syksyllä pienlehti sekä näyttely. Tapaamisiin toivotetaan tervetulleiksi kaiken tasoiset valokuvaajat. Hanke toteutetaan yhteistyössä Oulun kaupungin ja Pohjoisen valokuvakeskuksen välillä.

Polkupyörät laitetaan kevätkuntoon Pyöräverstaassa lauantaina 23. huhtikuuta kello 12–16. Kaijontuvalta saa korjaukseen tarvittavia työkaluja sekä ammattilaisen neuvoja. Työkalut jäävät työpajan jälkeen kävijöiden vapaaseen käyttöön.

Kangasverstas ja kirpputori

Kaijontuvalle on avattu myös Kangasverstas. Yhteisötilasta löytyy nyt ompelukone ja muita ompelun perustarvikkeita, jotka ovat kävijöiden käytössä maksutta.

Siivouspäivänä lauantaina 28. toukokuussa Kaijontuvalle ja sen pihaan saa tulla pitämään omatoimista kirpputorimyyntiä. Paikalla on käytettävissä pöytiä ja tuoleja.

Kaijontuvalle voi tulla järjestämään myös omaa ohjelmaa. Sekä yksityishenkilöt että järjestöt ja yhteisöt ovat tervetulleita. Yhteyttä voi ottaa sähköpostilla osoitteeseen kestavakaijonharju@gmail.com.

Tilassa on kävijöille avoimet ovet tiistaisin klo 10–16 ja keskiviikkoisin klo 12–18. Muina aikoina Kaijontuvan voi varata omaan vapaa-ajan käyttöön maksutta.

 

Lue myös