Kehä-festivaali tarjoaa kahdenkeskistä nykytaidetta vallasta

Elie Halosen ja Satu Hakamäen teoksessa Flesh Sketches kokija pääsee vaikuttamaan kuva- ja sirkustaiteilijan väliseen shibarisidontaan. Kuva: Jussi Virkkumaa

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Seitsemättä kertaa järjestettävän Kehä-festivaalin avoimeen teoshakuun vastasi taiteilijoita kahdeksasta Euroopan maasta.  Mukana onkin taiteilijoita Suomen lisäksi Englannista ja Kroatiasta.

“Kehä-festivaalin konsepti on Suomessa ainutlaatuinen, mutta myöskään muualta Euroopasta ei juuri löydy kahdenkeskisen taiteen tapahtumia”, kertoo tapahtuman taiteellinen johtaja Timo Harju.

”Tästä lähtökohdasta työskenteleviä ammattilaisia taidekentän marginaaleissa kyllä on. He ansaitsevat oman festivaalin.”

Tämän vuoden festivaalin teemana on valta. Monet teoksista lähestyvät teemaa korostamalla teoksiin osallistuvien yleisön jäsenten itsemääräämisoukeutta.

Hanna-Pajala Assefan kansainvälisillä festivaaleilla palkintoja saaneessa virtuaalitodellisuusteoksessa Skeleton Conductor XR Art kokija toimii oman kokemuksensa tuottajana ja tulkitsijana. Elie Halosen ja Satu Hakamäen teoksessa Flesh Sketches kokija pääsee tulkitsemaan kuva- ja sirkustaiteilijan välisestä shibarisidonnasta syntyviä lihaluonnoksia ja vaikuttamaan niihin. Teokseen sisältyy myös loppukeskustelu suostumuksellisuudesta.

Oululaisten Katri Aaltion ja Johanna Verhiön leikkisässä Laukunkantaja-teoksessa osallistuja kruunataan matkalaukun sisältä löytyvän Laukkulan kansan johtajaksi. Kaupunkiseikkailussa johtaja pääsee luotsaamaan kansaansa erilaisten haasteiden lävitse.

Eri alojen teoksia on festivaalilla kaikkiaan kaksitoista. Ne ovat yleisön ilmaiseksi koettavissa kulttuuritalo Valveella 23. ja 24.9.

Taiteen saavutettavuus on Kehän tekijöille tärkeää. Yhtenä päivänä teokset jakautuvat koulukoti Pohjolakotiin ja Kotirannan palvelukotiin Muhokselle sekä Keskustan palvelutaloon ja ODL:n traumakuntoutukseen Ouluun.

“Kahdenkeskistä taidetta tehdään sekä mahtavan oudolla nykytaidekentällä että vaikkapa ihan arkisesti laulamalla muistisairaan vanhuksen vuoteen vieressä. Kehän tarkoituksena on tuoda erilaisia tekijöitä yhteen oppimaan toisiltaan ja tarjoamaan rikkaita kokemuksia”, kertoo Harju.

Perjantaina 23.9. päivällä Kulttuuritalo Valveella järjestetään ilmainen symposium erityisesti kaikille sosiaalialan laitoksissa tehtävästä taidetyöstä kiinnostuneille, niin taiteilijoille kuin sote-alan ammattilaisillekin.

Luvassa on luentoja ja alustuksia sekä Kehän taiteililijoiden ohjaamia työpajoja. Pääpuhujana on terveystieteiden tohtori Annu Haho, joka käsittelee kosketuksen valtaa sosiaalialan ympäristöissä.

Festivaalin koko ohjelmisto: https://www.kulttuuriosuuskuntailme.fi/keha2022