Kansainvälisten taiteilijoiden teokset täydentävät ARToulu-taidealuetta – valmistuvat jokisuistoon kesäksi 2026

Chili Seitzin teos Wind and Weather tulee koostumaan lipuista, joissa on kuvattuna taivasta ja pilviä erilaisissa sääolosuhteissa. Kuvituskuva: Chili Seitz

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

ARToulu-taidealueen kansainväliseen teoshakuun saapui noin 150 teosehdotusta lähes kolmestakymmenestä eri maasta. Niiden joukosta toteutettavaksi valittiin Carl-Fredrik Emrikin, Julijonas Urbonasin, Chili Seitzin ja Isaac Cordalin teokset.

Mukaan valitut teokset laajentavat käsitystä siitä, mitä julkinen taide kaupunkitilassa voi olla. Teosten valinnassa huomioitiin erityisesti teosten ja ympäristön suhde, ja kuinka ne täydentävät taidealueelle jo aiemmin valittujen teosten kokonaisuutta. Teosvalinnat kuratoi Satu Oksanen, Anna Ruth ja Leevi Lehtinen.

ARToulu-taidealue koostuu seitsemästä kaupunginosasta Oulujoen suiston alueella. Taidealueelle on valittu nyt yhteensä 13 taiteilijaa, jotka toteuttavat kaupunkiympäristöön kymmeniä teoksia. Teokset sijoittuvat kaikkiin alueen kaupunginosiin siten, että ne muodostavat helposti kierrettävän kokonaisuuden. Teokset valmistuvat kesäksi 2026.

Neljä taiteilijaa eri maista

Julijonas Urbonas Liettuasta toteuttaa Raatinsaareen, Lohipadonniemen puistoalueelle teoksen Lawn centrifuge. Teos on sekoitus kineettistä maataidetta, astrobotaanista konetta ja vihreää huvipuistolaitetta. Julijonas Urbonas on palkittu liettualainen taiteilija, tutkija ja insinööri, joka on kansainvälisellä urallaan luonut taidetta ja tiedettä yhdistäviä teoksia ja tilallisia interventioita.

Espanjalainen Isaac Cordal tuo Ouluun miniatyyriveistoksista koostuvan installaation Cement eclipses. Cordalin pienet veistokset esittävät laajaa kirjoa erilaisia ihmisiä ja hahmoja, jotka asuttavat kaupunkia. Teoskokonaisuus on kasvanut ja kulkenut ympäri maailman taiteilijan mukana jo lähes kymmenen vuotta. Veistoksia on nähty muun muassa Berliinissä, New Yorkissa, Taiwanissa ja Montrealissa. Teokset levittäytyvät taidealueen kaikkiin kaupunginosiin, ja luovat arvostavan katseen kaupungin väestön moninaisuuteen ja rosoisuuteen.

Saksalaisen Chili Seitzin teos on vaeltava installaatio, jonka kohteita yhdistää avarat näkymät. Lippuja on ollut esillä useissa eri kohteissa ympäri Eurooppaa. Nämä liput eivät sulje ketään ulkopuolelle, vaan osoittavat, että olemme kaikki paikkaa katsomatta maailmankansalaisia.

Ruotsalaisen Carl Fredrik Emrikin teos on tiilistä muurattu figuuri, abstrakti hahmo, joka omalla hiljaisella läsnäolollaan tarkkailee ympäröivää maisemaa. Sen leikkisä ja humoristinen olemus ilahduttaa ohikulkijoita. Teoksen elinkaari on useita vuosia.

ARToulu-taidealue on Oulun Taiteilijaseura -63 ry:n julkisen taiteen hanke, joka on osa Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden virallista ohjelmaa.