Interaktiivista Taikamunaa pääsiäiseen – Joni Pakanen tuo uudenlaisen virtuaaliesityksen kotisohville

"Vaikka Taikamuna-esitys tapahtuu livenä Helsingistä, se tapahtuu myös livenä katsojien kotona", kertoo taikuri Joni Pakanen. Kuva: Joni Pakanen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Vuonna 1995 taikuuden aloittanut ja useita Suomen mestaruuksia voittanut Joni Pakanen tunnetaan virtuaalitaikuuden edelläkävijänä. Hän aloitti ensimmäisten joukossa virtuaalitaikuuden kehittämisen koronapandemian alettua ja onkin palkittu menestyksestään Striimitaikuuden Suomen mestaruudella 2021.

Pakanen on esiintynyt kolmella mantereella ja tehnyt yhteistyötä lukuisten tähtinimien kanssa, kuten Cheek, Haloo Helsinki ja Ismo Leikola. Pääsiäisenä nähtävä Taikamuna-show on maassamme uudenlainen. Virtuaalista tulevaisuuden show-formaattia ei ole aiemmin tällä tavalla Suomessa tehty.

“Taikamuna on interaktiivinen esitys, johon yleisö pääsee osallistumaan uudella tavalla suorassa lähetyksessä. Tässä tulevaisuuden formaatissa on valtavasti potentiaalia. Show’ssa katsoja on aidosti vuorovaikutuksessa esiintyjään ja näkee taikurin lisäksi myös muuta yleisöä ja heidän reaktioitaan livenä“, Pakanen kuvailee.

Katsoja mukana esityksessä

Tavoitteena on show-elementtien ja taikuuden lisäksi luoda katsojille uudenlainen kokemus. Pakanen onkin opiskellut virtuaalitaikuutta vain taikureille suunnatussa kansainvälisessä koulutusohjelmassa vuoden ajan.

“Koulutusohjelman nimi on osuvasti Inside The Show. Siellä kehitetään tätä formaattia, eli virtuaalista taikashowta, elämykseksi. Elämys on sana, jota kaikessa tekemisessä haetaan. Projekti on myös minulle uusi haaste, sillä en ole koskaan esiintynyt näin monessa olohuoneessa yhtä aikaa. Tai joidenkin osalta makkarissakin”, naurahtaa Pakanen.

Taikamuna on siis show, jossa nähdään hämmentävää interaktiivista taikuutta. Katsoja voi osallistua mysteereihin ja yllätyksiin kotikatsomosta tietokoneen tai tabletin välityksellä.

”Vaikka esitys tapahtuu livenä Helsingistä, se tapahtuu myös livenä katsojien kotona, eli heidän luonaan. Esitystä ei vain katsota, vaan se koetaan yhdessä. Suurin ero televisioon verrattuna on se, että taikurilla on kuvayhteys kotikatsomoihin ja kaikki katsojat ovat osana showta.”

”Ei nykypäivänä koeta porukalla mitään tällaista, sitä että ollaan itse mukana showssa”, toteaa taikurimestari.

Taikamuna 15.-17. huhtikuuta. Lisätietoja www.taikamuna.fi

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Mun Oulussa 25.3.2022.