IIK!!-kauhuelokuvafestivaali järjestetään Elokuvateatteri Starissa – ohjelmistossa kuusi elokuvaa, lyhytelokuvakilpailu ja päätösklubi

IIK!!-kauhuelokuvafestivaalin toiminnanjohtaja ja lyhytelokuvakilpailun tuottaja Inka Koutaniemen mukaan tapahtuman siirtyminen viime vuonna Elokuvateatteri Starin tiloihin todettiin toimivaksi ja hyväksi ratkaisuksi, joka selvästi kiinnosti ihmisiä. Kuva: Antti A.T. Leinonen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Antti A.T. Leinonen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

IIK!!-kauhuelokuvafestivaali on toistamiseen Oulun Elokuvateatteri Starissa. Festivaali järjestetään 3.–4. marraskuuta yhden yön mittaisena tapahtumana perjantai-illasta lauantaiaamuun. Mukana on kuusi kokopitkää elokuvaa, yksittäinen lyhytelokuva ja kahdeksan teosta sisältävä lyhytelokuvakilpailu.

Vuodesta 2002 lähtien järjestetty IIK!!-kauhuelokuvafestivaali pidetään nyt toista vuotta putkeen Elokuvateatteri Starissa 3.–4. marraskuuta. Festivaali siirtyi Ouluun, koska aiempi tapahtumapaikka eli Iin Työväentalo on ollut jo pitempään ilman lämmityksiä ja sähköä. Elokuvia näytetään yhden yön mittaisessa tapahtumassa perjantai-illasta lauantain aamupäivään.

IIK!!-kauhuelokuvafestivaalin toiminnanjohtaja ja Oulun kaupungin kulttuuripalveluissa tuotantoassistenttina työskentelevä 24-vuotias Inka Koutaniemi avaa haastattelussa tarkemmin ohjelmistotarjontaa.

Lyhytelokuvakilpailun paluu

”Tällä kertaa ei ole perinteistä IIK!!-kauhuelokuvafestivaalia, vaan sen sijaan järjestetään IIK!!-kauhuelokuvayö. Eli näytämme Elokuvateatteri Starissa 12 tunnin aikana kuusi leffaa ja meillä on myös lyhytelokuvakilpailu sekä vielä eräs yksittäinen lyhytelokuva”, Koutaniemi kertoo.

Jokainen kuudesta kokopitkästä elokuvasta tulee eri maasta ja joukossa on sekä uutuuksia sekä vanhempia klassikoita.

”Elokuvien lisäksi lauantaina on Pikisaaressa Kulttuurilaboratoriossa kello 21.00 alkava The Black Lodge niminen päätösklubi, jossa on installaatioita ja mediateoksia. Paikalle tulevat esiintymään Ohmudog sekä DJ:t Otto August ja Higami”, jatkaa Koutaniemi.

Lyhytelokuvakilpailuun on valikoitu mukaan kahdeksan kotimaista teosta.

”Kun viime vuonna festivaali tuli Elokuvateatteri Stariin, meillä ei ollut lyhytelokuvakilpailua, mutta nyt se on jälleen osana ohjelmistoamme. Tuomareina ovat taiteilijat Katja Iljana ja Oxi Koskelainen. Lyhytelokuvissa nähdään muun muassa oululaisen Anssi Vierumäen ohjaama Ultharin kissat ja Sienisoppa-elokuvan on ohjannut oululaislähtöinen Lassi Hautamäki.”

Hauskoista harvinaisuuksiin

Inka Koutaniemi sanoo illan ensimmäisten elokuvien keräävän luultavimmin runsaimmin katsojia menneiden vuosien tapaan.

”Olen nähnyt avajaiselokuvan Sissyn, joka on australialainen kauhukomedia. Itselleni kauhukomedia, tai komedia ylipäänsä on vaikea laji, mutta tässä on onnistuttu myös siinä komediagenressä – kauhu ja komedia sulautuvat mukavasti yhteen. Suosittelen tulemaan katsomaan.”

Sen ohella Koutaniemi nostaa esille italialaisohjaaja Dario Argenton harvoin nähdyn klassikkoteoksen 4 kärpästä harmaalla sametilla.

”Saimme pitkään Suomessa kiellettynä olleen elokuvan näytettäväksi ja vielä hyvänä 4K-restaurointina. Se kannattaa nähdä, vaikka esityksen ajankohta saattaa olla se juuri kaikista väsyttävin hetki tulla katsomaan leffaa.”

Yöllä nähdään Henry II, joka on itsenäinen jatko-osa viime vuonna esitetylle Henry: Portrait of a Serial Killer -elokuvalle. Esityksen alussa esitetään lyhytelokuva Mantra, jota Koutaniemi kehuu kauhean hyväksi nähtyään sen Tampereen elokuvajuhlilla.

Inka Koutaniemi suosittaa sellaisille henkilöille, jotka eivät jaksa valvoa yötä, taiwanilaista Thrilling Bloody Sword -aamunäytöstä.

”Se on elokuva, josta voi tykätä kauhua vähemmän katsovatkin ihmiset. Illan viimeinen tai aamun ensimmäinen leffa on aina hauska ja mieltä keventävä.”

Oulun kaupunki on tukenut IIK!!-kauhuelokuvafestivaalia.

Lisätietoa tapahtumasta löydät IIK!!-kauhuelokuvafestivaalin kotisivulta tästä linkistä.

 

IIK!!-kauhuelokuvafestivaali Elokuvateatteri Starissa alkaa perjantaina 3.11. klo 22.00 ja loppuu lauantaina 4.11. klo 10.00.