Haukiputaalla vietetään rakennusperintöpäivää – mukana opastusta talojen huoltoon

Haukiputaalla järjestetään rakennusperintöpäivä lauantaina. Kuvassa on Satalahden pihapiiri Kellossa. Kuva: Leena Happonen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Petri Kristian Isoniemi

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Haukiputaan lukiolla alkaa lauantaina kello 10 Puttaan rakennusperintöpäivä, jonka tarkoituksena on tuoda esille haukiputaalaista rakennusperintöä. Tapahtumassa on asiantuntijoiden esitelmiä, joten osallistujat saavat tietoa ja neuvoja omien rakennustensa korjaamiseen ja hoitoon.

Haukipudas-seuran puheenjohtaja Ilpo Väisänen avaa tilaisuuden Haukiputaan lukiolla kello 10, minkä jälkeen on Leena Happosen drone-videoesitys Haukiputaan kotiseutumuseon ja kirkon alueesta. Hänen jälkeensä restaurointimestari Martti Koivumäki Pohjois-Pohjanmaan museosta kertoo vanhojen rakennusten säilyttämisestä ja huollosta.

Seuraavaksi Museoviraston yli-intendentti Helena Hirviniemi kertoo Museoviraston tehtävästä rakennusperinnön suojelussa ja hoidossa. Aamupäivän ohjelma Haukiputaan lukiolla päättyy talotohtorin, arkkitehti Panu Kailan luentoon, jonka teemana on, että ”Miksi märkyys mättää?”

Kotiseutumuseon kesäkausi alkaa

Puttaan rakennusperintöpäivä jatkuu Haukiputaan kotiseutumuseolla lauantaina iltapäivällä kello 13 tapahtumalla, joka aloittaa samalla myös Haukiputaan kotiseutumuseon kesäkauden. Kotiseutumuseon pihalla on silloin muun muassa talotohtorin neuvontaklinikka ja työnäytös perinneikkunan korjaamisesta. Paikalla on myös myyntipöytiä ja kahviteltta, josta vastaa Martinniemen kyläyhdistys.

Iltapäivän ohjelmaan kuuluvat myös opastettu esittelykierros Haukiputaan kirkossa ja vanhalla hautausmaalla, minkä lisäksi seurakuntatalon tiloissa on esillä valokuvia vanhoista rakennuksista. Puttaan rakennusperintöpäivän tapahtumat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille. Tapahtumat jatkuvat kello 16 saakka.

Dronekuvauksia jatketaan Haukiputaalla

Ilpo Väisänen mukaan idea Puttaan rakennusperintöpäivästä sai alkunsa Haukipudas-seuran johtokunnassa vuosi sitten. Silloin valmistui Kotiseutuliitolta saadun apurahan turvin ensimmäinen erä Kotiseutumme yläilmoista -dronevideoista, jonka kohteena oli Haukiputaan sahaperinne.

”Dronekuvausten antia on esitelty seuran 70-vuotisjuhlassa sekä myös kyläyhdistysten kokouksissa. Syntyi idea jatkaa dronekuvauksia seuraavaksi haukiputaalaisiin vanhoihin pihapiireihin”, hän kertoo.

Puttaan rakennusperintöpäivän valmisteluihin ovat osallistuneet Haukipudas-seuran johtokunta, johon kuuluu kahdeksan henkilöä, ja myös seuran muut aktiivijäsenet. Tapahtuman valmisteluihin ovat osallistuneet myös Haukiputaan kirkonkylän asukasyhdistys, Haukiputaan seurakunta ja Martinniemen kyläyhdistys.

Teemana kestävä ympäristö

Puttaan rakennusperintöpäivä liittyy vuoden 2022 Euroopan kulttuuriympäristöpäiviin, joiden teemana on kestävä ympäristö. Rakennusperintöpäivä on kutsu tekoihin kestävän kulttuuriperinnön luomisen puolesta.

Ilpo Väisäsen mukaan Haukiputaalla on järjestetty tapahtumia kotiseutumuseon kesäkauden alkamisen aikaan myös aikaisempina vuosina.

”Ennen parin edellisen koronavuoden aiheuttamaa taukoa tapahtumissa on monesti keväällä touko-kesäkuussa ollut kevättapahtumia museon kesäkauden avaamisen merkeissä. Tasokkaan luento-osuuden lisääminen kevättapahtumaan on nyt uusi testattava idea”, hän kertoo.

Haukipudas-seura on perustettu vuonna 1951. Sen tavoitteena on lisätä kotiseututietoutta ja myös vaikuttaa elinympäristöön kannanotoilla ja aloitteilla. Haukipudas-seura harjoittaa museotoimintaa, järjestää kotiseutupäiviä, näyttelyitä, kulttuuritilaisuuksia ja talkoita. Se harjoittaa myös julkaisu- ja kustannustoimintaa, jonka tarkoituksena on lisätä kotiseututietoutta.