Graffitit valtaavat oululaisen Neliö-Gallerian – suhtautuminen katutaiteeseen muuttunut positiiviseksi

Anonyymi katutaiteilija Plan B on maalannut Tottele-teoksensa myös Ouluun. Kuva: Plan B

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Näyttelyn kuraattorina toimii katutaiteen ja kaupunkikulttuurin asiantuntijayhdistys Helsinki Urban Art ry. Omin päin, omin luvin luo 14 taiteilijan kokoonpanollaan kattavan katsauksen suomalaisen urbaanin taiteen nykytilaan.

Näyttelyssä on mukana esimerkiksi Suomen tunnetuimman graffititaiteilija EGSin ja kansainvälisesti suurista eläinaiheisista muraaleistaan tunnetun Jussi TwoSevenin teoksia. Monipuoliseen joukkoon mahtuu mukaan myös esimerkiksi kantaaottavasta taiteestaan tunnettu Plan B ja Swagaroni, jonka kädenjälkeä voi löytää ympäri Suomea erilaisille pinnoille liimatuista makaronitarroista.

Rantautui 1980-luvulla Suomeen

Suomalaisen katutaiteen ja graffitin juuret juontavat 1980-luvun puoliväliin, jolloin taidemuodot rantautuivat Suomeen Yhdysvalloista. Suhtautuminen katutaiteeseen ja graffitiin on vaihdellut Suomessa vuosien saatossa paljon. Alkuvuosina viranomaisten suhtautuminen oli neutraalia, ja 1990-luvun alussa esimerkiksi Helsingin kaupunki tilasi muraaleja paikallisilta nuorilta taiteilijoilta.

1990-luvun lopulla Helsingin kaupungin suhtautuminen teki kuitenkin täyskäännöksen kaupungin käynnistäessä Stop töhryille -nollatoleranssikampanjan, jonka vuoteen 2008 kestäneenä aikana graffitimaalareille ja katutaiteilijoille langetettiin mittavia rangaistuksia, ja aiemmat laillisetkin teokset poistettiin katukuvasta.

Teoskuva: Jukka Hakanen

Oulun lehdissä luvattiin palkkio

Oulussa saman mittakaavan toimenpiteitä graffitia ja katutaidetta vastaan ei ole koskaan toteutettu, vaikka alan osaajat tunnistavatkin trendin.

“1990-luvulla lehdissä etsittiin tagien tekijöitä ja luvattiin palkkio, jos saadaan vihje ja kaverit kiinni. Se oli Oulussa sitä aikaa, kun graffiti oli aika uutta ja siihen ei oikein osattu suhtautua mitenkään”, nimettömänä pysyttelevä oululainen graffitintekijä kertoo.

Graffitin ja katutaiteen ammattilaiset näkevät suhtautumisen alaan muuttuneen positiivisemmaksi viimeisen kymmenen vuoden aikana.

“Mielestäni katutaiteisiin on suhtauduttu äärimmäisen positiivisesti ja ne on hyväksytty julkiseen tilaan ennakkoluulottomammin. Tämän näkee jo suoraan siitä, miten paljon muraaleja on tullut ympäri Suomea erilaisiin kohteisiin, purkukohteista uudisrakennuksiin”, toteaa Poppamaija, yksi näyttelyn taiteilijoista.

Lisää katutaidetta kaivataan

Katutaiteen aseman nousu on ollut vahvinta pääkaupunkiseudulla, mutta myös esimerkiksi Oulun seudulla on aktiivista toimintaa.

 “On muutamia aktiivisia tekijöitä ja seiniä mihin tehdä, mutta aina vois enemmän, paremman ja erilaisempaa”, pohtii oululainen katutaiteilija Don Poro, joka on myös mukana näyttelyssä.

“Olisi hienoa saada enemmän tilaa katutaiteen moninaisuudelle. Isoja pysyviä muraaleja arvostetuilta tekijöiltä, pienempiä projekteja aloittelijoilta ja luvallisia seiniä joka kaupunkiin.”

Omin päin, omin luvin -näyttely Neliö-Galleriassa 3.-26.3.2023. Avajaisia vietetään 3. maaliskuuta kello 17-20. Lisäksi lauantaina 4. maaliskuuta Neliö-Galleriassa järjestetään kello 15 alkaen kaikille avoin katutaidetarratyöpaja sekä Jay Kowskin ohjaaman Suomi Radalla (2017) -graffitidokumentin näytösilta. Dokumentin kesto on 59 minuuttia.