Etelä-Euroopasta Ouluun palanneen muusikko Tuuli Jartin laulut ja surut ovat kulkeneet rinta rinnan

Tuuli Jartin soolotuotanto kulkee Dule-nimen alla. Kuvat: Dimi Salo

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Muusikko ja musiikintekijä Tuuli Jartin toukokuussa julkaistava uutuusalbumi sisältää lauluja suomeksi, englanniksi, espanjaksi sekä galegoksi. Jartin voikin sanoa olevan maailmankansalainen. Hän on palannut vastikään Suomeen vietettyään yli kymmenen vuotta Espanjassa ja Saksassa. Erityisesti Pohjois-Espanjasta tuli viulistille kuin toinen koti.

”Tiedoksi niille, jotka luulevat, että Galicia on aurinkorantaa, niin se on ilmastoltaan kuin Irlanti tai Skotlanti! Siellä sataa koko ajan, ja talvella rakennuksissa on tosi kosteaa ja kylmää”, Jartti muistelee.

Saksassa muusikko tutustui myös kreikkalaiseen rebetiko-musiikkiin. Ehkä omaa musiikkia syntyisi myös Kreikassa?

”Kyllä oon miettiny, että sielläkin voisin asua. Yritän päästä viettämään ainakin nelikymppiset Kreikassa. Siellä on kuitenkin kavereita ja onhan se ihana paikka,” pohtii tällä hetkellä Suomessa viihtyvä Jartti.

Suruvuosien palapeliä

Viulisti-laulaja Tuuli Jarttia on kuultu ja nähty muun muassa Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändissä sekä Haamusoittajissa. Lauluntekijän esikoislevy Corners of Existence julkaistiin kesäkuussa 2021.

”Oman musiikin tekeminen on ollu mulle kivinen tie, koska julkaiseminen ja esillä oleminen on ollut vaikeaa. Musiikin tekeminen puolestaan on intohimo ja oikeastaan elinehto!”

Mun mielestä surutyö on ihan ihme termi, ei se kuvaa sitä, miten surun kanssa eletään. 

Esikoislevyn biiseistä osa on suomeksi, osa englanniksi.

”Ne biisit syntyivät pitkän ajan sisällä, ja olisi ollut tosi outoa vaihtaa alkuperäinen laulukieli muuksi”, hän toteaa.

Julkaisun aikoihin kesällä 2021 elämä yllätti, kun Jartti perheineen kohtasi suunnattoman surun. Vanhempansa menehtymisen vuoksi oman albumiprojektin mainostus ja esiintymiset jäivät tekemättä, mutta onneksi materiaali on aina olemassa.

Toukokuussa ilmestyvä I Hear Palm Trees -albumi sisältää siis lauluja neljällä kielellä, joka on tuiki harvinaista suomalaisittain.

”Kyllä mää mietin pitkään, että jätetäänkö vaikka se galegon kielinen biisi pois, koska se on hieman irrallinen. Mutta kun mulla kuoli myös rakas galicialainen kissa nyt joulukuussa, niin halusin hänen kotikonnut mukaan levylle.”

Ylipäätään Jartin soolotuotantoon liittyy paljon menetystä.

”Sitä on vaan väkisin survonut muottiin, kun tähän on liittynyt niin paljon tunteita. Joku varmaan sanois, että on pystynyt tekemään levyn surutyönä. Mun mielestä surutyö on ihan ihme termi, ei se kuvaa sitä, miten surun kanssa eletään. Tämä tulevakin levy on palapeli, erilaisten ajatusten suma.”

Melkein kaikki itse

Jartti myöntää lähteneensä tekemään toista levyään kunnianhimoisesti. Hän on säveltänyt, sanoittanut, sovittanut ja osin myös miksannut albumin. Lisäksi hän on laulanut ja soittanut kaikki levyn soittimet itse, rumpuja lukuun ottamatta. Levyn lauluja Jartti työsti jo aikaisemmin Bambergissa Saksassa.

”Siellä on Musikhaus Thomannin takia paljon muusikoita eri maista sekä mielenkiintoisia vanhoja hippejä. Mulla oli siellä hyvä porukka tanskalaisia ja ruotsalaisia muusikoita. Heijän kanssa tehtiin sovittamista, joka kuuluu myös levyllä.”

Oman musiikin julkaiseminen jännittää Jarttia kovasti. Hän kertoo, että tulevan albumin sanoituksissa pohditaan muun muassa ihmissuhteita ja rajojen asettamista. Jokaisessa kappaleessa on idea, jonka hän toivoisi välittyvän. On myös pelkoa siitä, ettei tämä avaudu kuulijalle.

”Toivon että levyä kuunnellaan kokonaisuutena, ja myös näitä sanoituksia. Kappaleissa on paljon yksityiskohtia, mihin kuulija voi tarttua… Jokkainen saa ymmärtää tämän miten haluaa!”

Muusikko Tuuli Jartti viihtyy tällä hetkellä Oulussa, vaikka siteet Etelä-Eurooppaan ovat vahvoja. 

Kieliä, musiikkia ja teatteria

Jartti on tehnyt teatteria esimerkiksi oululaisen Akseli Klonkin riveissä. Hän kertoo, että Sini Calamnius kanssa tehdyt Ryysyrannan Jooseppi ja Tällä kasetilla on Kikkaa ja muuta musiikkia saavat jatkoa.

”En paljasta vielä enempää. Apurahoja haetaan koko ajan ja haluttaisiin alkaa työskentelemään Sinin kanssa kokoaikaisesti mahdollisimman pian.”

Espanjassa asuessaan Jartti opetti englannin kieltä musiikin ja teatterin kautta.

”Olin eräällä koululla pitkään töissä. Tein myös musiikkia kieltenopetukseen. Saksassa tein yliopiston espanjan kielen opiskelijoiden kanssa teatteria.”

Haaveena keikkailua ja luomisrauhaa

Monessa mukana oleva Jartti haaveilee oman musiikin keikoista. Seuraava sovittu esiintyminen on perjantaina 17. maaliskuuta, kun musiikintekijä esittää laulujaan soolona Voimala 1889:ssä. Jartti myös tuuraa illan pääesiintyjä Viitala & Yhtye -kokoonpanossa. Yhtyeen Aikaikkuna-ep julkaistiin viime vuoden marraskuussa. I Hear Palm Trees -albumin julkaisua juhlitaan perjantaina 12. toukokuuta Kulttuurilaboratoriossa Oulussa.

”Tarkoitus on myös juhlia, eikä vaan että soitan levyn biisit. Että ihan oikeasti olis juhlat. En treenauta bändiä, mutta tulee muusikoita fiittaamaan eri biiseihin. Tämä on kiva vaihtoehto ja kevyempi treenata, koska aikataulujen sopiminen on haastavaa kahen kuukauden varotusajalla.”

Viulustilla on hyviä kontakteja Saksaan ja Espanjaan.

”Teen yhteiskiertueen erään portugalilaisen laulajan kanssa, joka on tulossa lokakuussa Turkuun keikalle. Hänen keikallaan laulan taustoja ja soitan viulua, sitten toki se oma keikka ois myös. Keikkamyyjä olis tarpeellinen.”

Kaiken tekemisen keskellä Jartti kaipaa myös rauhaa. Rauhaa tehdä musiikkia, soittaa, sanoittaa ja säveltää.

”Ja sitte ois kiva alottaa uusia bändiprojekteja! Noniin, ehkä mun täytyy vaan hyväksyä, että tää on mun tapa tehdä – aina on jotaki kesken. Loputonta multitaskaamista”, hän naurahtaa.

Siitä Jartti ei tingi, että saa tehdä sitä, mitä haluaa.

”Rimaa voi aina laskea. Itelle pitää antaa armoa.”

Viitala & Yhtye sekä Tuuli Jartti soolona 17. maaliskuuta Voimala 1889:ssä.  I Hear Palm Trees -albumin julkaisujuhlat 12. toukokuuta Oulun Kulttuurilaboratoriossa.