CreArt-projektin taiteilijat elävöittävät Oulun kulttuurikenttää toukokuussa – kokemuksia jaetaan eurooppalaisten kaupunkien kesken

CreArt-projektin toteuttajat kokoontuivat vapun jälkeen Kulttuuritalo Valveella. Kuvassa MABD:n galleristi Hanna Manninen (vas.), taiteilija Essi Talvisara, sekä Kulttuurikiihdyttämö ry:n hallituksen jäsen Teri Tsokkinen ja varapuheenjohtaja Jenina Bömström. Kuva: Markus Raifi.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Markus Raifi

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Toukokuussa aloitetaan CreArt-projektin taide- ja kulttuuritapahtumien näyttelyt Oulussa. CreArt, eli Network of Cities for Artistic Creation, kehittää ja laajentaa keskikokoisten eurooppalaiskaupunkien visuaalisen taiteen ulottuvuuksia verkostoitumalla. Projekti jatkuu kulttuuripääkaupunkivuoteen 2026 loppuun saakka.

Visuaalisen taiteen rajoja rikotaan nyt osana suurta verkostoitumisprojektia, johon osallistuu 13 eurooppalaista kaupunkia. Hankkeen päätoteuttajana ja isännöitsijäkaupunkina toimii Valladolidin kaupunki Espanjassa. Oulun kaupunki on mukana osatoteuttajana.

Taidetoukokuu on Oulussa eurooppalaisen luovuuden eli EU:n Luova Eurooppa-rahoitusohjelman kuukausi, jolloin tuodaan esille lukuisia pohjoisen kuvataiteen teoksia ja näyttelyitä. Torstaina 9. toukokuuta vietetään Eurooppa-päivää, mutta CreArtin eurooppalaisen luovuuden kuukausi jatkuu 26. toukokuuta saakka.

”Tällä projektilla pystytään tukemaan taidekenttämme kansainvälistymistä, yhteyksiä, ja uusia projekteja sekä työmahdollisuuksia, sekä vahvistamaan eurooppalaista ulottuvuuttamme”, kertoo projektipäällikkö Hanna Jakku.

Taidetoukokuun tuotannossa ovat mukana muun muassa Galleria MABD, Kulttuurikiihdyttämö ry, Performanssilupi, Oulun taidemuseo, Kulttuuritalo Valve sekä monet muut oululaistaiteilijat. Kuva: Markus Raifi.

Pohjois-Suomen ammattitaiteilijat näkyville

Projektin keskeisimpiä tavoitteita Oululle on saada pohjoiseurooppalaista taidetta näkyville osana Oulu2026:n kulttuurisen rikastamisen tavoitteita. Yhteisöllisyyden ja verkostoitumisen avulla oululaiset saavat äänensä kuuluviin.

”Projekti tarjoaa osallistuville kaupungeille residenssiohjelmia ja taidevaihtoa. Näen tämän hyvänä viestintänä. Tämä on etenkin uransa alussa oleville taiteilijoille hyvä tilaisuus tulla nähdyksi”, vakuuttaa Jakku.

CreArtin taidenäyttelyt avataan

CreArtin näyttelyt aloitti viime viikolla avattu Galleria MABD:n järjestämä Hanna Holopaisen, Hanna Torvisen ja Lauri-Ahtisen yhteisnäyttely Kauppahallin kahvilassa. Torikadulla sijaitseva Galleria MABD järjestää myös omissa tiloissaan Croquis-piirrustustyöpajoja sekä Taide ja Oulu2026 -paneelikeskustelun Pekka Homasen Oppitunti 60 -näyttelyn yhteydessä. MABD:n galleristi Hanna Manninen kuvaili tulevia tapahtumia kokemuksellisiksi ja matalan kynnyksen taiteeksi, josta kuka tahansa voi saada taiteellista inspiraatiota itselleen.

Pikisaaren Villatehtaan kulttuuriyhdistys Kulttuurikiihdyttämö ry:n kurssi- ja tapahtumatarjonta auttaa etenkin uusia taiteilijoita tutustumaan kulttuurialan ulkopuoliseen toimintaan ja toimijoihin.

Yksi näistä aloittavista taiteilijoista on perjantaina 10. toukokuuta Kulttuurikiihdyttämön Pikigalleriassa esikoisnäyttelynsä avaava sisustusarkkitehti Essi Talvisara.  Talvisaran Jonkinlaista armoa hakemassa -akvarellinäyttelyn teema on katsaus naiseuteen.

”Näyttely on kooste vuosilta 2019–2024. Se on tutkielma hajonneesta naiskuvasta. Se kertoo naisen elämästä, selkeyden kaipuusta, arjesta, vartalosta ja kuultavavasta toiveesta pysäyttää aika”, kertoo Talvisara.

Performanssitaiteilijat Sirpa Heikkinen (vas.) ja Ilona Kivijärvi. Kuva: Markus Raifi.

Jouhevan vapauttavaa irrottelua Mallassaunassa 

Pikisaaren Mallassauna-ravintolaan avautuu torstaina 16. toukokuuta Performanssilupi 10 -näyttely, joka on performanssitaiteen open stage -tapahtuma.

”Taiteelle ei ole rajoja. Se voi olla mitä tahansa: piirtämistä, tanssimista, puhumista. Performanssitaiteessa vierailijoita kiehtovat etenkin niiden ajankohtaisuus sekä yleisön ja taiteilijan välinen irrottelu. Lupin tarkoitus on olla jonkun asian kanssa eli jakaa sitä muille”, kertoo performanssitaiteilija Sirpa Heikkinen.

Performanssilupin tarjoama irrottelu ja sen osallistava luonne ovat sen ehdottomia vahvuuksia ja vetopuolia. Tapahtuma kestää arviolta 1,5–2 tuntia, jossa kullakin esiintyjällä on arviolta 7–15 minuuttia esiintymisaikaa. Performanssitaiteilija Ilona Kivijärvelle taiteenlaji mukautuu hänen luonteenpiirteisiinsä.

”Olen hyvin kokonaisvaltainen tyyppi. Nautin hyvin paljon improvisaatiosta, ja intuitioni on kompassini.”

Kaikkiin näyttelyihin on vapaa pääsy. Lisätietoa CreArt 3.0-projektista löydät Oulun kaupungin kulttuuripalveluiden sivuilta