Asetelma – ennen ja jälkeen avaa Oulun teatterin syyskauden Taiteiden Yössä

Teossarjan avaa torstaina 14. elokuuta espanjalaisen taiteilijan Juan Sánches Cotánin Asetelma kvittenistä, kaalista, melonista ja kurkusta -maalaukseen (1602) sukeltava juhla.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Asetelma – ennen ja jälkeen -juhlia vietetään Oulun teatterin Vinttikamarissa 14. elokuuta alkaen. Teoksessa tutustutaan asetelmamaalaustaiteeseen, jota tulkitaan soveltavan teatterin ja performanssin keinoin, ja sen äärelle kokoonnutaan yhteiseen vuorovaikutukseen.

Asetelmamaalaus on kyseisen esityksen keskustelun ja tutkimuksen aihe ja perustuu yhteisöllisyyteen ja läsnäolemiseen.

”Pyrimme teoksissamme muistuttamaan, että vaikutamme itse tapahtumien kulkuun, aina ja kaikkialla, vaikka seuraisimme vain sivusta”, kuvailee Hav-Anna Companyn taiteellinen johtaja Meri Anna Hulkkonen.

”Oulun teatteri on tarjonnut meille ihanat puitteet rakentaa kokeellista esitystä, joka rakentuu ja elää vuorovaikutuksesta. On jännittävää nähdä, kuinka kaikki lopulta toimii yleisön kanssa ja ketä paikalle saapuu, esityshän on tarkoitettu sopimaan ihan kaikille. Tässä esityksessä on paljon sallivuutta ja toivottavasti myös valtavasti lempeä.”

Ihmisen elämä on asetelmia

Oulun teatterin vuoden 2025 Moninaisuuden näyttämön teos koostuu kolmesta taidehistoriallisesti mielenkiintoisesta runsautta kuvaavasta still life -maalauksesta, kolmesta moniaistillisesta kohtaamisesta eli juhlista, jotka tapahtuvat 14.,16. ja 22. elokuuta sekä kolmesta edellisten pohjalta syntyvästä kuvasta.

Asetelma – ennen ja jälkeen -projektin työryhmän muodostavat kuva- ja performanssitaiteilija Linda Granfors, keittiömestari Jori Hulkkonen, muusikko, puutarhuri Kari Hulkkonen, teatteritaiteilija Meri Anna Hulkkonen, lavastaja, tilasuunnittelija Fabian Nyberg ja äänisuunnittelija Niklas Nybom.

”Ihmisen elämä on alituisia asetelmia. Satunnaisten asioiden ja olevaisten suhdetta toisiin. Teos saa inspiraationsa asetelmamaalausten hetkellisyydestä ja aistittavuudesta, mutta myös siitä mitä kuvan ulkopuolelle jää. Mitä elämä sen ympärillä on ollut ja on oleva?”, taustoittaa Meri Anna Hulkkonen.

Taidehistoriaa eri vuosisadoilta

Teossarjan avaa torstaina 14. elokuuta espanjalaisen taiteilijan Juan Sánches Cotánin Asetelma kvittenistä, kaalista, melonista ja kurkusta -maalaukseen (1602) sukeltava juhla. Cotánin teos edustaa asetelmamaalauksen perinnettä ja siihen kuvatut vihannekset ja hedelmät ovat pikkutarkasti ja realistisesti maalatut. Teoksen tunnelma on samalla kertaa sekä rauhallinen että jännittynyt, etualaan osuu kirkas valo ja taka-ala on pelkkää tyhjää mustuutta.

“Valitsimme mukaan tämän teoksen, koska se on olennainen osa taidehistoriaa ja koska monet uudemmat asetelmamaalaukset pohjautuvat 1600-luvun asetelmiin. Lisäksi teoksen keskiössä näkyvät vihannekset ja hedelmät ovat tunnistettavia, ja niitä löytyy edelleen meidän ruokapöydistämme”, työryhmä kertoo.

Perjantaina 16. elokuuta vuorossa on Helene Schjerfbeckin Mustuvia omenoita -klassikon ympärille muodostuva juhla. Schjerfbeckin maalaus vuodelta 1944 kuvaa pyöreähköjä ääriviivalla rajattuja muotoja kirkkaissa väreissä, aseteltuina alustalle vihreää taustaa vasten. Pyöreiden muotojen väri näyttää leviävän ja sulautuvan lähiympäristöön, häivyttäen rajoja ja muotoja. Teoksen nimi on ainoa asia, joka paljastaa, että kyse on omenoista.

“Tunnetun ja rakastetun taiteilijan maalaama teos edustaa modernismia, taitekohtaa vanhan ja uuden välillä ja siinä on nähtävissä sekä esittävä ja abstrakti kuvakieli. Schjerfbeck oli yli 80-vuotias maalatessaan teoksen, jonka aihe koskettaa syksyä, ikääntymistä ja elämän kiertokulkua.”

Teossarjan päättää juhla perjantaina 22. elokuuta, jolloin keskiössä on Ernst Mether-Borgströmin vuonna 1977 maalaama Epäkasvi. Se on ei-esittävä ja edustaa konkreettista taidesuuntausta. Olennaista teoksessa on värit, viivat, pinnat ja geometriset muodot. Teos ei esitä mitään muuta kuin itseänsä.

“Tämän teoksen valitsimme projektiimme juuri siksi, että se on riisuttu merkityksistä, ja koska nimi Epäkasvi on mielenkiintoinen, ikään kuin teoksen aiheena joskus olisi ollut kasvi, joka on muuttunut, eikä enää olekaan kasvi, vaan jotain muuta. Maalauksen tunnelma on kevyt ja iloinen. Projektissamme teos on uusin asetelma, vaikka se on kohta 50-vuotias.”

Asetelma – ennen ja jälkeen -juhliin on vapaa pääsy ja osallistujat on arvottu. Peruutuspaikkoja voi kysyä viestintäsuunnittelija Minna Koivuselta (minna.koivunen@oulunteatteri.fi).