Artisti-tuottaja Nelli Milan käsittelee tuoreella albumillaan sukupolvikokemuksia

Artistina Milan haluaa tehdä oman näköistä juttua ja katsoa kuinka pitkälle se kantaa. Kuva: Aleksi Kauhanen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Dimi Salo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Nelli Milan mieltää itsensä oululaislähtöiseksi.

”Oulussa on juuret ja tietyllä lailla edelleen koti. Asuin siellä pitkään ja sellainen tietty elämän perusta ja vahvoja ystävyyssuhteita siellä syntyi”, Milan kertoo.

Milanin äiti asuu Oulussa. Täällä vieraillessaan hän haluaa käydä katsastamassa Snuukkerin ja Nelivitosen. Kesällä listalla on Tuiran uimaranta, Torinranta ja Hietasaari.

”Oulussa on myös ihmisiä ketä haluan aina käydä moikkaamassa, ystäviä ja perhettä.”

Housesta poppiin

Milan julkaisi perjantaina 18. helmikuuta Levottomat Luut -levyn toisen puoliskon. Levyn ensimmäinen osa, Levottomat Luut I, tuli ulos lokakuussa 2021. Tämä puolisko oli genreltään house-vaikutteinen.

”Levottomat Luut I sai hyvää palautetta. Tuntuu että osu ja uppos just oikeaan yleisöön, mikä tuntui hyvältä. Usein skenetyypit on aika puritanisteja ja pop-musa on helposti kuulematta paskaa, niin lämmitti mieltä erityisen paljon, että mun tuotannot ja biisit meni läpi just housena vaikka nissä on paljon elementtejä myös popista”, Milan iloitsee.

Artisti myöntää jännittävänsä Levottomat Luut II -albumin julkaisua.

”Toisaalta tää on ollut valmiina onneks jo jonkun aikaa, niin tuntuu että on saanut ihan hyvin etäisyyttä biiseihin. Se auttaa julkaisuhermoiluun”, artisti tietää.

Totuuksia musiikkialasta

Nelli Milan pääsi Universal Musicille vuonna 2017. Viisi vuotta isossa levy-yhtiössä ovat opettaneet hänelle muun muassa nöyryyttä ja brutaaleja totuuksia musiikkialasta.

”Sellaisia juttuja joiden ei nuorempana naiivisti ajatellut koskevan itseä, kuten että ala on ihan megakilpailtu ja täynnä lahjakkaita ja kovia tekijöitä, joista suurin osa ei breikkaa isommin koskaan, ja että elanto on toden totta kiven alla”, tuottaja avaa.

Milan kertoo, että toisaalta monet hänen ennakkoasenteensa isoja levy-yhtiöitä kohtaan ovat karisseet.

”Ainakin mun kohdalla yhteistyö on sujunut enimmäkseen todella hyvin. Koen että mua on tuettu ja että ollaan pelattu kohti yhteistä maalia. Oon myös tutustunut ihaniin ihmisiin, päässyt tekemään huipputyyppien kans duunia sekä kehittynyt tekijänä valtavasti.”

Toinen koti Berliinissä

Voisi sanoa, että Berliini valitsi Nelli Milanin ja hän valitsi Berliinin.

”Reissasin nuorempana aika paljon mut Berliini tuntui heti kaikista paikoista ainoalta jonne halusin palata. Joku siinä viehätti”, hän kuvailee.

Sattumien kautta Milan päätyi hetkeksi asumaan Berliiniin, ja Berliinistä tuli hänen toinen kotinsa.

”Musiikintekijänä Berliini on todella inspiroiva mesta. Kaikenlaista taidetta, bileitä ja tapahtumia on ympärillä niin paljon kun jaksaa kuluttaa. Ja mielenkiintoisia ihmisiä.”

Myös esteettisesti kaupungin rosoisuus miellyttää Milania monella tapaa.

”On inspiroivaa vaan haahuilla ja tarkkailla ihmisiä, taloja ja graffiteja.”

Levyllä kuullaan Ouluakin

Milan valmistui Madetojan musiikkilukiosta vuonna 2009. Hän opiskeli Pop & Jazz Konservatorio Lappiassa muusikoksi vuosina 2009–2012.

Milanin mielestä hänen Oulussa, Torniossa, Helsingissä ja Berliinissä viettämänsä vuodet kuuluvat jollakin lailla albumin lauluissa.

Hän loi Oulussa ja Torniossa paljon ystävyyssuhteita, jotka ovat olemassa vieläkin. Joistakin ystävistä on päätynyt lauluja levyllekin.

”Yhdessä spoken word -jutussa kuuluu Oulun murre läpi, eli Oulu kuuluu ihan konkreettisestikin. Biisien tarinat kuitenkin ajoittuu ajalle jota oon viettänyt Helsingissä ja Berliinissä, joten ne on selkeästi Luiden koteja molemmat”, artisti pohtii.

Levottomat milleniaalit

Levottomat Luut -levyllä Milan käsittelee sukupolvensa kokemuksia ja sopimattomuutta tiettyihin normeihin. Aiheet ovat lähtöisin hänen omista kokemuksistaan, mutta hän uskoo ainakin tietyn porukan löytävän samaistumispintaa.

”Mut siis se levottomuus. Luissa asti, meihin sisäänrakennettu. Sitoutumiskammo, hedonismi, pätkätyöt ja tilkkutäkkimäinen työura, reppureissut, pitkittynyt nuoruus. Siinä missä aiemmat sukupolvet, ja toki myös osa meistä, on sitoutuneet työhön, parisuhteeseen, omistusasuntoon ja perheeseen jo paljon aiemmin, niin iso joukko milleniaaleja ihmettelee ja etsii itseään ja merkitystä elämälleen pitkälle aikuisuuteen.”

Milan kokee, että tämänkin jälkeen arvomaailma on keskimäärin vapaampi ja individualistisempi kuin aiemmilla sukupolvilla.

”Välillä tuntuu haastavalta raivata polkua uusille elämän arvoille ja tavoille tehdä asioita ilman, että vertaisi itseä muihin ja tuntisi huonommuuden tunnetta”, lauluntekijä tietää.

Artisti, tuottaja, esiintyjä

Artistina Milan haluaa tehdä oman näköistä juttua ja katsoa kuinka pitkälle se kantaa. Hän toivoo, että pääsee keikkailemaan enemmän kunhan pandemiatilanne tasoittuu.

”Tuottajana toivon saavani tehdä duunia kunnianhimoisten ja omannäköisten artistien kanssa. Sellaisten joilla on visio jota voin omallani täydentää. Toivottavasti sekä Suomessa että kansainvälisillä markkinoilla.”

Milan on tulossa keikalle Oulun Kulttuurilaboratorioon lauantaina 26. maaliskuuta.

”Odotan keikkoja innolla! Siellä pääsee kuitenkin realisoimaan tuoreet julkaisut ihan erilailla kun ruudun takaa kotoa. Keikkailu on aina saanut mut liekkeihin, tykkään esiintymisestä tosi paljon.”

Milan esiintyy yhdessä ystävänsä, muusikko Rosa Julesin kanssa.

”Keikat muodostavat pop-laulujen, dj-setin, syntetisaattorin ja Rosan sähköviulurevittelyjen fuusion. Rosalla on kasa pedaaleja joilla sähköviulusta irtoaa tarvittaessa enemmän häröä syntikkasaundia kuin viulua muistuttavia ääniä. Sähköistä ja tanssittavaa meininkiä luvassa siis.”