Yliopisto promovoi 243 nuorta tohtoria – juhlava kulkue lauantaina Oulun keskustassa

Promootiokulkue Rotuaarilla vuonna 2022, jolloin Oulun yliopiston tohtoripromootio viimeksi järjestettiin. Kuva: Studio P.S.V.

Koulutus

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun yliopisto järjestää kaikkiaan kahdennentoista tohtoripromootionsa 17.–19. toukokuuta. Promootiossa vasta väitelleet tohtorit otetaan seremoniallisesti akateemisen yhteisön täysivaltaisiksi jäseniksi. Samalla vihitään 17 kunniatohtoria. Kaupunkilaiset voivat seurata promootiokulkuetta lauantaina iltapäivällä Oulun keskustassa.

Tohtoripromootio on yliopiston suurin akateeminen juhla, jota on viimeksi vietetty Oulun yliopistossa vuonna 2022. Promootiossa viime vuosina väitelleet nuoret tohtorit otetaan seremoniallisesti akateemisen yhteisön täysivaltaisiksi jäseniksi. Tänä vuonna juhlassa promovoidaan yhteensä 243 nuorta tohtoria. Tohtoreille luovutetaan vihkimisen yhteydessä tohtorinhattu, miekka ja diplomi.

Samalla vihitään yhteensä 17 kunniatohtoria, jotka tiedekunnat ovat valinneet. Kunniatohtoreiden joukossa ovat muiden muassa Islannin presidentti Guðni Th. Jóhannesson, Nobelilla palkittu tutkija William Kaelin sekä Helsingin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari.  Kunniatohtoriksi vihkiminen on korkein huomionosoitus, jonka yliopisto voi henkilölle osoittaa. Kunniatohtoreilla on merkittäviä tieteellisiä tai Oulun yliopiston kannalta merkittäviä yhteiskunnallisia ansioita.

Kolmen päivän juhlallisuudet

Kaupunkilaiset voivat seurata Mannerheimin puistosta Oulun tuomiokirkkoon etenevää promootiokulkuetta lauantaina 18.5. noin klo 15.30 alkaen. Kulkue etenee Mannerheimin puistosta suoraan Kirkkokatua pitkin Oulun tuomiokirkolle. Sateen sattuessa kulkuetta ei järjestetä.

Tohtoripromootion juhlallisuudet ajoittuvat kolmelle päivälle perjantaista sunnuntaihin. Kaupungilla nähtävää kulkuetta lukuun ottamatta tilaisuudet ovat kutsuvierastilaisuuksia, mutta tohtoripromootion pääjuhlaa on mahdollisuus seurata suorana lähetyksenä Oulun yliopiston verkkosivuilla.

Oulun yliopistossa väittelee vuosittain 150–200 tohtoria.  Ensimmäisen kerran tohtoripromootio järjestettiin Oulussa vuonna 1972.

Eurooppalaisten yliopistojen promootioperinne ulottuu 1100-luvulle ja alkoi muotoutua erityisesti Bolognan yliopistossa. Suomessa ensimmäinen promootio pidettiin vuonna 1643 Turun Akatemiassa.