Martinniemessä hyvinvointi on koko kylän yhteinen asia
Sari Haapakangas Vanhempainliitosta (etualalla) ja Satu Suvanto Oulun yliopistosta ohjasivat osallistujia taiteilemaan ja kirjoittamaan heille tärkeistä asioista. Tuotoksesta tehtiin koonti, josta nähdään, millaisena lapset kokevat oman kylänsä ja miten voisivat yhdessä vaikuttaa sen hyvinvointiin.
Sateisesta syyskuusta ei ollut tietoakaan, kun oppilaat astelivat kouluun poikkeuksellisesti vasta puolilta päivin. Iltapäiväkouluksi muutettu aikataulu mahdollisti eri toimijoiden laajemman osallistumisen hyvinvointipäivään, ja eri rastipisteillä kävi koko iltapäivän kova kuhina. Käytävien seinillä oli esillä oppilaiden tuotoksia hyvinvointiin liittyen aina ruokailun lautasmalleista hyvinvoinnin puuhun, jossa oppilaat toivat esille syksyn lehtien muodossa hyvinvoinnin elementtejä.
Tapahtuman yhteistyökumppaneiden kattaus päivän osalta oli erinomainen. Liikunnan osuudesta aktiivisilla rastipisteillä vastasivat paikalliset urheiluseurat: Haukiputaan Heitto, Haukiputaan Pallo sekä Haukiputaan Veikot. Toimintaa oli aina judotatamilta frisbeegolfiin sekä jalkapallopisteiltä voimistelun saloihin.
Vanhempainliitto oli aktiivisesti mukana Sari Haapakankaan, Aslak Rantakokon sekä Anna-Reeta Korhosen vetämänä. Tutuksi tulivat niin FullAdhd-peli kuin kesy- ja sykekortitkin.
Tällä hetkellä Oulun yliopistolla tutkijana toimiva Martinniemen koulun opettaja Anu Uusikylä toi mukanaan Fire-tutkimuskollektiivin tuottaman Unelmien Martin, joka sisälsi elementit Täällä kasvaa Toiveiden puu, Vahvuuksien kukkamaa ja Tämä haittaa roskis. Osallistujat taiteilivat ja kirjoittivat heille tärkeistä asioista. Tuotoksesta tehtiin esiteltävä koonti, jotta nähdään, millaisena lapset ja mikseivät myös aikuisetkin kokevat oman kylänsä, ja miten voisi yhdessä vaikuttaa sen hyvinvointiin.
Unohtaa ei sovi Oulun tunne- ja turvataitokasvatuksen rastipistettä, jossa tutustuttiin muun muassa Oulun kaupungin uusiin digiarjen suosituksiin perheille. Unohtumaton elämys oppilaille oli myös Oulun mentoriopettajien sekä NEPSY-asiantuntijoiden vetämä rentoutushetki. ”Olipas se rentouttavaa, taisin nukahtaa hetkeksi”, kommenteissa kuultiin.
Mannerheimin lastensuojeluliitto toi omalla toiminnallaan ja siirtotatuoinneillaan iloa ja hymyä kasvoille. Siirtotatuointeja tehtailtiin niin lasten kuin aikuistenkin käsiin useampi sata. Myös SPR, Kotikoulutoimikunta, Martinniemen kyläyhdistys, Oulun alueellinen vanhempainyhdistys, koulun oppilashuolto koulukuraattorin sekä koulupsykologin voimin, Martinniemen kirjasto ja Haukiputaan seurakunta toivat oman panoksensa päivään.
Ilahduttavinta kuitenkin oli, että koulun oppilaista ja luokista moni piti iltapäivän omaa rastiaan hyvinvointiin liittyen. Oppilaiden ajatukset ja ideat toteutuivat esimerkiksi Mindfulness-rentoutuksena, kehupenkkinä, hyvinvoinnin tietovisoina ja satuhierontana. Eikä sovi väheksyä huoltajien osallisuutta päivään. He pääsivät hyppäämään päivän toimintoihin mukaan myöhemmin iltapäivän aikana ja olivat aktiivisesti oman lapsen mukana rastipisteillä.
Kirsikkana kakun päällä saatiin päivän päätteeksi kuulla oivallinen paneelikeskustelu, jonka aihe koskettaa varmasti kaikkia nykypäivänä. Hyvä-paha-netti-keskustelua siivittivät Krista Hylkilä (Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Digital Wellbeing tutkimusryhmästä), Sami Rousu (Vanhempainliiton kokemusasiantuntija), Jarkko Kähkönen (koulupoliisi) sekä Satu-Maaria Toppinen (erityisopettaja sekä Oulun tunne- ja turvataitokasvatuksen projektikoordinaattori).
Paneelin aihepiiriä pohjusti tiktokkaava nuorisotyöntekijä Laura Huhta, joka oli erityisesti oppilaiden kiinnostuksen kohteena. Laura toikin esille erinomaisesti niitä elementtejä, joilla lapset ja nuoret voivat toimia netissä ja somessa turvallisesti, sekä kuinka toimia kiusaamistilanteissa.
Päivä oli varmasti kaikille ikimuistoinen. Hyvinvointitoimikunta kiittää kaikkia tahoja, jota mahdollistivat päivän onnistumisen. Pidetään huoli hyvinvoinnista!
Kirjoittaja Mika Marjeta on Martinniemen koulun rehtori.