Lisäkoulutusta vaikka tuleville kaupunginjohtajille – Oulun yliopiston uusi kansainvälinen maisterikoulutus etsii innovatiivisia kaupunkiratkaisuja

Oulun yliopisto vastaa ajan haasteisiin. Hakuaika uuteen maisterikoulutukseen päättyy 31. toukokuuta ja siihen otetaan 60 opiskelijaa. Koulutus alkaa syksyllä 2023. Kuvituskuva: Sanna Krook

Koulutus

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kaksivuotinen Redesigning the Post-Industrial City -koulutus keskittyy hiomaan osallistujiensa ongelmanratkaisukykyä erityisesti kaupunkikontekstissa.

Koulutuksessa käsitellään esimerkiksi julkishallinnon innovoinnin ja digitalisoinnin teemoja, terveellistä kaupunkisuunnittelua, kulttuuritaloutta ja matkailua sekä kestävä kaupunki -ajattelua. Koulutus sisältää myös pakollisen liikkuvuusjakson 2-3:ssa tutkinnon järjestävässä yliopistossa, mikä antaa opiskelijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden perehtyä syvällisesti eurooppalaisten kaupunkien haasteiden moninaisuuteen.

Englanninkielinen koulutus on suunniteltu siten, että se tarjoaa opiskelijoille laajat mahdollisuudet parantaa työllistyvyyttään paneutumalla urbaaneihin haasteisiin tekemällä yhteistyötä paikallisten yhteisöjen, kaupunkien hallintojen ja ohjelman teemoihin erikoistuneiden tutkijoiden kanssa.

Tutkinnossa hyödynnetään tiimityöskentelyä ja yhteissuunnittelua Eurooppa-yliopistossa kehitetyn CityLabs-konseptin avulla. CityLabs-toiminnassa opiskelijat ratkovat yhteiskunnallisia haasteita yhdessä kaupunkien kanssa osana opintojaan.

Maksullinen koulutus

RePIC-koulutus on ainutlaatuinen tilaisuus saada eurooppalainen yhteistutkinto, jonka myöntävät yhdessä kahdeksan Unicin jäsenyliopistoa: Saksan Ruhr-Universität Bochum, Irlannin University College Cork,  Espanjan Universidad de Deusto, Hollannin Erasmus Universiteit Rotterdam, Turkin Koç University, Belgian Université de Liège, ja Kroatian Zagrebin yliopisto ja Oulun yliopisto.

Koulutukseen voivat hakea ne, jotka ovat suorittaneet vähintään alemman korkeakoulutukinnon esimerkiksi arkkitehtuurista, maantiedosta, liiketaloudesta tai sosiologiasta. Tarkemmat valintakriteerit löytyvät koulutuksen www-sivulta. Hakeminen tapahtuu Ruhrin yliopiston kautta. Koulutus on maksullinen.

Koulutuksesta järjestetään infotilaisuus englanniksi 24.3. verkossa kello 18. Hakuaika koulutukseen päättyy 31.5. ja siihen otetaan 60 opiskelijaa. Koulutus alkaa syksyllä 2023.

Lisätietoja tästä linkistä.