Kuoppainen piha sai Talvikankaan koululaiset ja eskarilaiset ideoimaan, millainen olisi unelmien koulupiha

Talvikankaan ja lähialueiden alaluokkalaiset ja eskarilaiset ovat tehneet toinen toistaan hienompia pienoismalleja unelmiensa koulupihoista. Kuvat: Pasi Rytinki

Koulutus

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulu on tekniikkaa, luonnontieteitä ja taiteita yhdistelevän Steam-pedagogiikan edelläkävijä Suomessa, ja Steamin soveltaminen alkaa eskaritasolta saakka. Tästä sai havainnollistavan esimerkin torstaina Talvikankaan monitoimitalolla, jossa järjestettiin koulun ja lähieskareiden yhteiset Steam-messut. Päivän teemana Talvikankaalla oli Unelmien koulupiha.

Parinkymmenen vuoden ikään ehtinyt Talvikankaan monitoimitalon piha-alue on mennyt jo aika huonoon kuntoon – kuoppia ja routavaurioita riittää. Koululla ja päiväkodissa asiaa ei jääty ihmettelemään ja korjausta odottelemaan, vaan alettiin ideoida.

”Tässä on esi- ja alkuopetus tehnyt yhteistyötä. Mukana ovat Talvikankaan koulun ykkös- ja kakkosluokat sekä Talvikankaan, Huonesuon ja Korvensuoran päiväkotien eskarit. Lapset ovat saaneet esittää omia ideoitaan, millainen voisi olla Unelmien koulupiha”, Talvikankaan päiväkodin johtaja Heikki Paukkunen kertoi.

Mies puhuu isolle joukolle lapsia koulun juhlasalissa.

Talvikankaan koulun Steam-messujen teemana oli Unelmien koulupiha, josta koululaiset ja eskarilaiset olivat esittäneet oman näkemyksensä.

Alakoululaiset ja eskarilaiset tekivät kevään aikana pienoismalleja ideoistaan, osin pienryhmissä ja osin koko luokan voimin, ja myös päiväkotilasten ja koululaisten kesken samassa ryhmässä. Henkilökunta kiitteleekin projektia hienoksi esimerkiksi sekä päiväkodin ja koulun tiivistyneestä yhteistyöstä että Steam-pedagogiikan mahdollisuuksista.

”Meillä on päiväkodissakin toteutettu tänä vuonna jokaisessa ryhmässä jonkinlainen Steam-pedagogiikkaan pohjautuva projekti”, Paukkunen kertoi.

”Steamin tavoitteena on kasvattaa sinnikkäitä, vastuuntuntoisia, yhteistyökykyisiä ja rohkeita ongelmanratkaisijoita”, muistutti Talvikankaan koulun rehtori Pirjo-Riitta Silven avauspuheenvuorossaan ja kiitteli lapsia toteamalla, että jos he osaavat jo nyt rakentaa näin hienoja koulupihasuunnitelmia, heistä kasvaa juuri tavoitteen mukaisia aikuisia.

Steamin tavoitteena on kasvattaa sinnikkäitä, vastuuntuntoisia, yhteistyökykyisiä ja rohkeita ongelmanratkaisijoita.
Talvikankaan koulun rehtori Pirjo-Riitta Silven

Messuilla vieraillut varhaiskasvatuksen itäisen alueen päällikkö Pasi Mäkikyrö totesi, että Oulussa on ainutlaatuinen mahdollisuus hyödyntää Steam-metodeja eskarista aina yliopistoon saakka ja kannusti kaikkia osallistumaan ensi viikon Amazing North -tapahtumaan Oulun Energia -areenalla, jossa Steam on vahvasti esillä.

Virtuaalinen trampoliini

Torstain Steam-messuilla koululaiset ja opettajat pääsivät äänestämään voittajaa kahdeksasta, toinen toistaan hienommasta loppukilpailuehdokkaasta Unelmien koulupihaksi.

”Voittaja on tarkoitus julkistaa ensi viikolla meidän 1.–6. luokkien kevätpihatapahtumassamme”, Talvikankaan koulun 1.–3. luokkien erityisopettaja Minna Järvelä kertoi.

Erilaisten käsin askarreltujen pienoismallien lisäksi esillä oli Talvikankaan 1B-luokan tekemä digitaalinen Minecraft-maailma, jossa voi vaikka hyppiä virtuaalisella trampoliinilla. Töihin oli tehty myös hienoja videoesittelyjä, ja joihinkin saattoi skannata QR-koodilla lisätietoja.

Lapset ovat käyttäneet mielikuvituksen voimaa täydellä innolla. Monesta unelmien pihasta löytyi jalkapallokentän ja erilaisten keinujen lisäksi vaijerirata, mutta hurjimmissa visioissa mukana oli jopa leijona-aitaus ja kummitustalo.

20-vuotisjuhlat alkavat

Lennokkaimpia ideoita kaupunki tuskin pystyy toteuttamaan, mutta Talvikankaalla toivotaan, että kilpailu innostaisi oikeasti pihan remontointiin.

”Kyllä tässä semmoinen taka-ajatus on, että ideoita viedään eteenpäin, ja haaveissa on, että piha remontoidaan”, Paukkunen totesi.

Unelmien koulupiha -projekti käynnistää samalla Pikku Talvikankaaksikin – erotukseksi naapurissa olevasta ylempien luokkien koulusta – kutsutun Talvikankaan monitoimitalon 20-vuotisjuhlat. Syksyllä 2004 avatussa talossa toimivat alkuopetus, päiväkoti ja nuorisotoimi.

Fakta

Ideat testiin Amazing North -tapahtumassa

  • Pohjois-Suomen vuoden suurin kasvatus- ja opetusalan tapahtuma Amazing North kerää Oulun Energia Areenalle yhteensä noin 2000 oppilasta ja opettajaa 21.–22. toukokuuta. Joka toinen vuosi järjestettävän tapahtuman teemana on tieteen, taiteen ja teknologian kautta kohti kestävää huomista – yhdessä tehden.
  • Amazing North on suunnattu varhaiskasvatukseen, eri kouluasteiden oppilaille ja opiskelijoille sekä kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille. Ohjelmaa on molempina päivinä kello 9–15. Ohjelmassa on muun muassa työpajoja lapsille ja nuorille sekä puheenvuoroja opetus- ja kasvatusalan ammattilaisille. Mukana on myös paljon yrityksiä ja muita toimijoita esittelemässä toimintaansa.