Yrittäjiä tuetaan verkossa – tsemppausta tulee niin asiakkailta kuin yrittäjiltä

Non Boutiquen yrittäjä Tiina Meriläinen sanoo, että asiakkaiden ja toisten yrittäjien tuki lämmittää mieltä. Kuva Sanna Häyrynen.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Perjantaina huipentuu Kotona kotimaista -kampanja, jossa haastetaan suomalaiset viettämään päivä kotona ja jakamaan #kotonakotimaista-tunnisteella, miten kukin tukee kotimaisia pienyrittäjiä. Tukeminen voi olla vaikkapa kotimaisista raaka-aineista kokkaamista, ruuan tilaamista kotiinkuljetuksella paikallisesta ravintolasta tai kotimaisen viihteen kuluttamista.

Verkkokauppaa pitävät yrittäjät ovat saaneet ilmoittautua mukaan kampanjasivun kartalle. Oulusta mukana on esimerkiksi suomalaista muotoilua myyvä Non Boutique. Liikkeessä työskentelevä harjoittelija Rebekka Piilonen huomasi kampanjan Instagramista.

”Koska tarjoamme asiakkaillemme nimenomaan kotimaisten suunnittelijoiden tuotteita, päätimme lähteä mukaan. Instagramissa on kiertänyt myös #tueyrittäjää-tunnisteella suosituksia paikallisista yrityksistä. Toki toivon ja uskon, että erilaiset some-kampanjat näkyvät myös yrityksen kassassa”, toteaa Non Boutiquen yrittäjä Tiina Meriläinen.

Kivijalkaliike on toistaiseksi auki normaaliin tapaan, ja asiakkaat ovat tervetulleita – jos ovat terveitä. Haastava tilanne on saanut Meriläisen panostamaan enemmän verkkokauppaan.

”Kun tilanteelle ei voi mitään, niin täytyy keksiä uusia keinoja ja kääriä hihat. Pienyrittäjät katsovat eteenpäin”, hän pohtii.

Kukkakauppa Kanervan yrittäjä Sari Kuosmanen ja Taru Kaukonen ovat miettineet, miten kukkien visuaalisuutta voisi tuoda verkkokaupassa esiin.

Yrittäjien toimeliaisuutta ja yhteishenkeä kehuu myös Kukkakauppa Kanervan yrittäjä Sari Kuosmanen.

”On lohdullista, että tässä ei ole yksin, vaan tuska ja huoli on yhteinen. Vaikka jokainen tekee omaa bisnestään, tilanne yhdistää ja toivottavasti syntyy uusia yhteistyön muotoja, joilla yritykset voisivat tukea toistensa toimintaa. Ainakin tämä on nopea lähtölaukaus digitaalisten palvelujen haltuunottamiselle.”

Tapahtumien ja juhlien peruminen näkyy Kuosmasen yrityksen tilauskirjassa. Kukkakauppa Kanerva keskittyy nyt aiempaa vahvemmin kukkien myyntiin verkossa ja on Non Boutiquen lailla mukana myös Kotona kotimaista -tempauksessa.

Koronatilanne toi uusia markkinointikanavia

Suomen yrittäjien #autapientä-kampanjassa kannustetaan niin ikään pienyrittäjien palvelujen ja tuotteiden hankkimiseen koronavirustilanteesta huolimatta. Tukea voi ostamalla esimerkiksi lahjakortin myöhempää käyttöä varten ja suosia – mitäpä muuta kuin verkkokauppaa.

Suomen yrittäjien alainen Oulun yrittäjät on mukana #autapientä-kampanjassa.

”Nyt on tärkeä luoda yhteishenkeä. Yrittäjien kesken kannustaminen on ollut ennennäkemätöntä. On ostettu toisiltamme mahdollisuuksien mukaan palveluja, tuotteita ja esimerkiksi lahjakortteja”, kertoo Oulun yrittäjien toinen varapuheenjohtaja Auli Lukkarila, joka pyörittää hyvinvointi- ja muotialalla toimivaa LUCCA Consult -firmaa.

Meksikosta lomamatkalta palannut Lukkarilla on parhaillaan kotikaranteenissa, joten yrityksen arki rullaa uusia ideoita hyödyntäen verkossa. Ennen verkkokauppa oli sivuosassa, nyt Lukkarila keskittyy vain siihen.

Somesta voimaa haastavaan tilanteeseen

Oulun nuorkauppakamari ja Oulun tervaporvarien nuorkauppakamari ovat perustaneet Facebookiin ryhmän nimeltä Tue paikallista yrittäjää – Oulun seutu. Ryhmä keräsi alle viikossa yli tuhat jäsentä, joihin kuuluu niin yrittäjiä kuin yrittäjien tukemisesta innostuneita oululaisia.

”Samankaltaisen sivun teki ensimmäisenä Siilinjärven nuorkauppakamari. Hoksasimme, että idea on loistava. Oulu on täynnä mielettömiä, paikallisia yrityksiä, joilla on nyt haastava tilanne. Halusimme kantaa kortemme kekoon yritysten auttamisessa”, kertoo Oulun nuorkauppakamarin puheenjohtaja Ulla Pirkola.

Kanavalla oululaiset yrittäjät voivat kertoa poikkeusolojen aikaisista palveluistaan. Ryhmän perustajat ovat saaneet kiitosta niin yrittäjiltä kuin kuluttajilta.

Pirkolasta on tärkeää, että nyt kun oululaisetkin ovat neljän seinän sisällä, on keinoja auttaa muita ja tuntea presidentti Sauli Niinistön peräänkuuluttamaa henkistä läheisyyttä.

”Työporukalla olemme tilanneet lounaat samasta paikasta ja viettäneet yhteistä lounastaukoa netin välityksellä”, hän sanoo.

Yrittäjiä tukevia kampanjoita ja kanavia

Kotona kotimaista -päivä perjantaina 27.3.

Suomen yrittäjien Auta pientä -kampanja.

Tue paikallista yrittäjää – Oulun seutu -Facebook-ryhmä.

Sosiaalisessa mediassa jaetaan julkaisuja mm. tunnisteilla #tueyrittäjää, #tuepienyrittäjää ja #tuepaikallista.

Sanomalehti Kalevan Verkkosilta tarjoaa yrityksille esimerkiksi verkkokaupan ja kotiinkuljetuspalvelua.

Radio Pookissa luetaan yrittäjien lähettämiä tiedotteita ilmaiseksi.

Yrittäjille tarkoitettu mentorointialusta Linja

Oletko bongannut muita kampanjoita yrittäjien tueksi? Lähetä vinkit: media@businessoulu.com

 

Lue myös