Veteraanipäivää vietetään lauantaina – Oulussa on enää alle sata sotaveteraania

Kansallinen veteraanipäivää vietetään jälleen lauantaina muun maussa Madetojan salin Muistojen ilta -konsertin merkeissä. Kuva viime vuoden konsertista. Kuva: Petteri Löppönen

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kansallista veteraanipäivää vietetään jälleen lauantaina 27. huhtikuuta. Nuorin Suomessa rintamalle lähtenyt ikäluokka täyttää ensi vuonna sata vuotta. Veteraanien vähentyessä perinteisten veteraanijärjestöjen toiminta on nyt loppumassa ja siirtymässä Tammenlehvän Perinneliiton ja sen alueellisten yhdistysten alle.

Suomen sotien veteraaneja on maassamme jäljellä enää vajaat 2000. Pohjois-Pohjanmaalla heitä on vajaat 200 ja Oulussa vajaat sata. Kolme neljäsosaa Pohjois-Pohjanmaan ja Oulun veteraaneista on naisia, jotka ovat saaneet rintamapalvelutunnuksen osallistuttuaan maanpuolustustehtäviin sotatoimialueella. Naisten suuri osuus johtuu Lapin sodasta 1944–45, jolloin Pohjois-Suomi oli sotatoimialuetta.

Kansallista veteraanipäivää 27. huhtikuuta vietetään siis tilanteessa, jossa päivän sankarit ovat käymässä vähiin. Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin ja Tammenlehvän perinneyhdistyksen puheenjohtaja, eversti evp. Reijo Sallinen kertoo, että kaikki tunnusveteraanit on kutsuttu kunniavieraiksi kaupungin kahvitilaisuuteen ja Muistojen ilta -konserttiin lauantaina Madetojan salilla.

”Silloin kun suuri kuntaliitos Oulussa tehtiin (2013), veteraaneja oli kaupungissa vielä 1200. Nyt jäljellä on enää alle sata. Nuorin ikäluokka, joka joutui sota-aikana rintamalle, syntyi vuonna 1925, joten hekin alkavat olla satavuotiaita”, Sallinen toteaa.

Liittojen toiminta loppumassa

Sotaveteraanien vähentyessä myös perinteisten veteraanijärjestöjen toiminta on loppumassa. Sotainvalidien Veljesliitto ja Sotaveteraaniliitto aikovat ajaa alas toimintansa ensi vuoteen mennessä, ja Rintamaveteraaniliitto lopetti toimintansa jo viime vuonna. Niiden tilalle on koottu maakunnallisia perinneyhdistyksiä, jotka ovat osa valtakunnallista Tammenlehvän Perinneliittoa. Veteraanityö jatkuu siis perustettavien perinneyhdistysten kautta.

Sallinen johtaa Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistystä. Sen tarkoituksena on hoitaa ja vaalia sotiemme 1939–1945 sukupolven perinteitä ja arvoja ja huolehtia niiden siirtämisestä tuleville sukupolville.

”Toiminnasta tulee hyvin monipuolista. Ensimmäinen asia on tietysti vielä elossa olevien veteraanien järjestöllinen tukeminen ja tietynlainen edunvalvonta”, Sallinen sanoo. Toimintaan kuuluu myös veteraanien puolisoiden ja leskien etujen ja hyvinvoinnin edistäminen.

Mies istuu sohvalla, seinällä useita maalauksia.

Tammenlehvän perinneyhdistystä johtava Reijo Sallinen on tyytyväinen siitä, että kaikissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa on ryhdytty toimiin lopetettavien sotaveteraanijärjestöjen työn jatkamiseksi. Kuva: Sanna Krook / arkisto

Toinen osa työtä on perinteiden ja historian vaaliminen. Tammenlehvän Perinneliittoon kuuluvat jäsenyhteisönä Maanpuolustuskiltojen liitto, Reserviläisliitto, Reserviupseeriliitto, Suomen rauhanturvaajaliitto, Kotiseutuliitto ja lähes parikymmentä muuta järjestöä ja yhdistystä.

”Maakunnallisissa yhdistyksissä on mukana näiden valtakunnallisten yhteisöjen alueellisia toimijoita. On pyritty luomaan yhteinen foorumi, jossa nämä järjestöt voivat toimia. Liitto on myös aktivoinut kuntia ja seurakuntia niin, että jokaisessa kunnassa olisi veteraaniperinnetoimikunta. Täällä Pohjois-Pohjanmaalla vastaava onkin jo perustettu kaikkiin kuntiin”, Sallinen kertoo. Pienimmissä kunnissa tehtävää voi Sallisen mukaan hoitaa yksi henkilö.

Ensimmäinen asia on tietysti vielä elossa olevien veteraanien järjestöllinen tukeminen ja tietynlainen edunvalvonta.
Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin ja Tammenlehvän perinneyhdistyksen puheenjohtaja, eversti evp. Reijo Sallinen

Toimikuntien työhön kuuluu paitsi vaalia veteraaniperintöä, myös laajemmin kerätä, taltioida, järjestää ja tuoda esille paikallista historiaa, perinteitä, kulttuuria, kuvia, kirjoituksia ja esineitä sekä organisoida toimintaa kansallisina juhlapäivinä, kuten itsenäisyyspäivänä, veteraanipäivänä ja kaatuneiden muistopäivänä.

Oulussa toimii perinneneuvosto

Oulun kaupungissa tämän kunnallisen toimikunnan tontin hoitaa joulukuussa kaupunginhallituksen nimittämä veteraaniasiain perinneneuvosto, jota johtaa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo J. Husso.

”Me Tammenlehvän perinneyhdistyksessä pyrimme aktivoimaan näitä perinnetoimikuntia. Kunnat ja seurakunnat eivät ole meidän jäseniämme, vaan meidän kumppaneitamme, samoin kuin viranomaiset, puolustusvoimat ja aluehallintoviranomaiset”, Sallinen kertoo.

Tammenlehvätunnuksen saaneet veteraanit on kutsuttu perinneyhdistyksen kunniajäseniksi ja heidän puolisonsa ja leskensä ainaisjäseniksi, joilla ei ole maksuvelvoitteita.

Kansallista veteraanipäivää on vietetty vuodesta 1987 lähtien Lapin sodan päättymisen vuosipäivänä. Kilpisjärvellä todettiin viimeisen vihollissotilaan poistuneen maasta 27. huhtikuuta 1945, jolloin JR1:n sotilaat nostivat Suomen lipun kolmen valtakunnan rajapyykille ja Oulussa esikuntaansa pitänyt jääkärikenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo ilmoitti marsalkka Mannerheimille, että käsky karkottaa viholliset Suomen maaperältä on täytetty.

Valtioneuvosto päätti vuonna 1986, että Suomessa aletaan viettää kyseisenä päivämääränä kansallista veteraanipäivää. Valtakunnallinen veteraanipäivän juhla on järjestetty Oulussa vuosina 1995 ja 2016.

Fakta

Kansallisen veteraanipäivän juhlallisuuksia Oulussa lauantaina 27.4.

  • Kello 12 veteraanipäivän seppeleenlasku Oulun hautausmaan sankarivainajien muistomerkillä. Seppeleen laskevat Oulun kaupunki, Oulun ev.-lut. seurakunnat, Puolustusvoimat, Tammenlehväyhteisöt sekä kansalaisjärjestöt. Hautausmaalla esiintyy Tammenlehväkuoro.
  • Kello 16.45 Oulun kaupungin kutsuvierastilaisuus veteraaneille ja veteraanijärjestöjen edustajille Oulun Musiikkikeskuksessa. Kaupungin tervehdyksen tuo vt. kaupunginjohtaja Ari Alatossava.
  • Kello 18 Oulun Tammenlehväkuoron (ent. Oulun Sotaveteraanikuoro) ja Oulun kaupungin järjestämä Muistojen ilta -konsertti Madetojan salissa. Tammenlehväkuoroa johtaa Mihkel Koldits. Konsertissa esiintyvät lisäksi Lapin sotilassoittokunta, jota johtaa musiikkikapteeni Juhani Valtasalmi, sekä Teuvo Pakkalan koulun musiikkiluokkien kuoro (9–12 vuotiaat, noin 100 esiintyjää) johtajina Iris Moilanen, Jaakko Lounila, Ismo Koskela ja Maria Viitasaari. Ohjelmassa on myös Juhlasoitto veteraaneille, Timo Forsström. Oulun kaupungin tervehdyksen tuo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo J. Husso.
  • Kello 20 Veteraanipäivän perinteinen keväinen kuorokonsertti Oulun tuomiokirkossa. Oulun tuomiokirkon kamarikuoro, Kaisa-Reeta Luukkonen piano, musiikinjohto Lauri-Kalle Kallunki.