Uudet oululaiset toivotettiin jälleen tervetulleiksi Oulu kylässä -tapahtumassa

Aenigman vauhdikas kansantanssiteos Iloja esitteli yleisölle karjalaisen katrillin riemua.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Osana Oulun Päiviä Kuusisaaressa järjestetty Oulu kylässä -tapahtuma on tarkoitettu osallistamaan ja opastamaan uusia ja nykyisiäkin oululaisia kotikaupungin saloihin. Tervetuliaissanat lausui kaupunginjohtaja Seppo Määttä, tuore paluumuuttaja hänkin.

”Jokaisella paikkakunnalla tärkein tekijä sekä oman että perheeni viihtymisen kannalta on ollut yhteisöllisyys. Se, miten samanhenkisiä porukoita löytää sekä töissä että vapaa-ajalla, miten ystävällisiä ja vastaanottavaisia tavalliset paikalliset ihmiset kaupoissa, pubeissa tai kaduilla ovatkaan. Se, miten positiivinen yhteishenki kaupungissa ylipäänsä on”, Määttä totesi.

Hän lisäsi yhteisöllisyyden syntyvän hyvin pienistäkin asioista, kuten vastaantulijoiden tervehtimisestä. Määttä onkin nopeasti tullut tunnetuksi siitä, että hän tervehtii kernaasti vastaantulijoita Rotuaarilla ja muualla kaupungissa.

”Tähän asti vain kaksi vastaantulijaa on säikähtänyt”, Määttä paljasti.

Seppo Määttä kannusti kaupunkilaisia osallistumaan vapaa-ehtoistyöhön, joka luo yhteisöllisyyttä kaupunkiin.
Nuorten ystävät ry:n klubitalo Pönkän oma bändi Pönkän Pumppu esitti omia ja lainakappaleita ja sai yleisön tanssimaankin.

Myös Lastentanssiteatteri Ihanan tanssijuhla sai töppöset liikkeelle.
Vietnamista puoli vuotta sitten Ouluun muuttanut Darcy sekä lapset Danny ja Nancy saivat kutsun tapahtumaan uusina oululaisina.
Kajaanilaislähtöinen, mutta osin oululaistunut The Duckbills -yhtye toi tapahtumaan menneiden vuosikymmenten rock’n’rollia.
Tomme, Oona, Paula ja Ella Vidnäs ottivat hauskat perhepotretit Oulun kaupungin kuvauskopilla.
Kansainvälinen Oulu -näytöksessä nähtiin muotia ja tanssia eri puolilta maailmaa.
Lapset esittelivät perinteisiä nepalilaisasuja.
Peltokurki esiintyi päälavalla.
Northern Lightsin cheerleaderit olivat tänäkin vuonna paikalla.
Arctic Food Labin onnenpyörä kiinnosti lapsia ja aikuisia.
Aenigman Iloja-kansantanssiteoksessa mentiin Värttinän tahdissa.
Lea Ansamaan Touho oli yksi nurmialueella rapsuteltavina olleista Kaverikoirista.
Kissankoskenrannan sillalla pidettiin jälleen iloiset siltatanssit Rällän säestyksellä. Sofia Timonen opetti väelle sottiisin askeleita.
Yleisöä yhteislaulattanut Mikko Alatalo aloitti settinsä Yhdentoista virran maa -klassikolla, suomeksi ja ruotsiksi.