Tiiäkkönä Oulusta? Testaa Oulu-sivistyksesi 50 kiperän kysymyksen tietovisan avulla!

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupunki

1. Minä vuonna Oulun väkiluku ylitti 200 000 asukkaan rajan?

2. Mikä rakennus toimi Oulun kaupungintalona ennen nykyistä kaupungintaloa?

3. Kuinka monta kuntaa yhdistyi kuntaliitoksessa uudeksi Ouluksi vuonna 2013?

4. Kuka on Oulun kaupunginvaltuuston tämänhetkinen puheenjohtaja?

5. Missä Oulun kaupunginvaltuusto kokoontuu kaupungintalon remontin ajan?

6. Mihin kuntaan Oulun sisäpuolella sijaitseva Pahkakosken alue kuuluu?

7. Mikä on Oulun nimikkoeläin?

8. Entä Oulun nimikkokasvi?

9. Mihin kuntaan Hiukkavaara kuului, kun kasarmi rakennettiin?

10. Missä virassa Seppo Määttä toimi ennen tuloaan Oulun kaupunginjohtajaksi?

 

Kolme Suomen presidenteistä on opiskellut aikoinaan Oulun Lyseossa. Ketkä? Kuva: Esa Eirola.

Historiaa, tapahtumia ja henkilöitä

11. Minä vuonna Oulun kaupunki perustettiin?

12. Kuka on Oulun yliopiston rehtori?

13. Minkä tunnetun rakennuksen ns. Oulun pammaus tuhosi vuonna 1793?

14. Millä nimityksellä tunnetaan Oulujoella 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun lopussa urheilukalastusta harrastaneet ulkomaiset aateliset?

15. Missä sijaitsee kauppaneuvos ja laivanvarustaja J. W. Snellmanin vuonna 1859 kesäasunnokseen rakennuttama Villa Hannala?

16. Ketkä kolme Suomen presidenttiä ovat opiskelleet Oulun Lyseon lukiossa?

17. Millä toisella nimellä tunnettiin ns. Oulun profetia, kahden sisaruksen johtama uskonnollinen liike Oulun seudulla 1960-luvulla?

18. Minä vuonna Oulussa järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäiset ilmakitaransoiton MM-kisat?

19. Missä järjestettiin Oulun ensimmäiset asuntomessut vuonna 1976?

20. Millä nimellä tunnetaan Oulun Päivien avausohjelmanumero, johon liittyvät perinteiset julistukset?

 

Tässä talossa oli aikoinaan Weljekset Åström Oy:n päällisnahkatehdas, mutta missä saaressa Åström aloitti toimintansa Oulussa? Kuva: Petri Isoniemi

Talouselämä

21. Missä Oulussa toimi Tervahovi 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun?

22. Ketä Oulun liikekeskus ry:n entistä puheenjohtajaa pidetään yleisesti kävelykatu Rotuaarin ”isänä”?

23. Missä saaressa Weljekset Åström aloitti toimintansa vuonna 1863?

24. Mikä yritys aloitti sellunvalmistuksen Nuottasaaressa vuonna 1937?

25. Montako ihmistä kuoli Typpi Oy:n tehtaan räjähdyksessä vuonna 1963?

26. Minkä yhtiön tytäryhtiö oli Pohjolan Kaapeli Oy, jolle Oulun kaupunki möi alueen Ruskosta vuonna 1973?

27. Kuka toimi Oulussa Technopoliksen toimitusjohtajana vuosina 1985–2008?

28. Minä vuonna tavaratalo Anttila sulki ovensa Oulun Isokadulla?

29. Oululainen parturi-kampaamo Salon Virho juhli syntymäpäiviä tammikuussa 2023, montako vuotta se täytti?

30. Minkä vaatebrändin perustaja, suunnittelija ja tekijä on oululainen Antti Putkonen?

 

Toripolliisi on päivystänyt paikallaan vuodesta 1987, mutta kuka patsaan teki? Kuva: Sanna Krook

Kulttuurielämä

31. Kenen henkilön mukaan Oulun tuomiokirkko on nimetty?

32. Kuka oululaislähtöinen kirjailija kuvasi vuoden 1822 Oulun suurpaloa teoksessaan Sata muistelmaa Pohjanmaalta?

33. Mikä oli elokuvateatteri Starin nimi, kun se perustettiin vuonna 1938?

34. Kenen kirjailijan teokseen perustuu elokuva Pojat?

35. Kuka Pekka ja Pätkä -elokuvistakin tuttu näyttelijä syntyi Oulussa?

36. Kuka on Oulun teatterin taiteellinen johtaja?

37. Kenen veistämä on Toripolliisi-patsas?

38. Kuka johtaa Mieskuoro Huutajia?

39. Minkä palkinnon Oulun kirjailijaseura jakaa vuosittain teokselle, jonka tekijä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta tai toimii siellä?

40. Missä Oulun kaupunginosassa sijaitsee roomalaiskatolinen kirkko?

 

Oulun hiihdon eli nykyisen Tervahiihdon lähtöhetki Oulun edustalla meren jäällä1890-luvulla. Mikä on nykyään Tervahiihdossa hiihdettävä pisin matka? Kuva: Journalistinen kuva-arkisto / Museovirasto

Urheilu ja liikunta

41. Minä vuonna Oulun Kärpät perustettiin?

42. Mikä joukkue oli vastustajana finaaleissa vuonna 1981, kun Oulun Kärpät voitti Suomen mestaruuden ensimmäisen kerran?

43. Kuka oli Kärppien päävalmentaja, kun joukkue nousi takaisin SM-liigaan vuonna 2000?

44. Kuka on ONMKY:n kaikkien aikojen kansainvälisesti menestynein yleisurheilija?

45. Montako vuotta Oulun Pyrintö täyttää ensi vuonna?

46. Mikä on Oulun vanhin yhtäjaksoisesti toiminut urheiluseura?

47. Mikä Oulun uimahalleista on vanhin?

48. Montako pesäpallon miesten Suomen mestaruutta Oulun Lippo on voittanut?

49. Mikä oli AC Oulun sijoitus Veikkausliigan runkosarjassa kaudella 2022?

50. Mikä on Tervahiihdossa hiihdettävän pisimmän matkan pituus?

 

Kysymysten oikeat vastaukset löytyvät kuvan alta.

Kuva: Tero Suutari

 

Vastaukset:

  1. 2016.
  2. Nykyinen kulttuuritalo Valveen rakennus.
  3. Viisi (Haukipudas, Kiiminki, Oulu, Oulunsalo ja Yli-Ii)
  4. Juha Hänninen (kok).
  5. Oulun teatterin Pikisalissa.
  6. Iin kunnassa.
  7. Lohi.
  8. Hietapitkäpalko.
  9. Oulujoen kuntaan.
  10. Valtioneuvoston kanslian osastopäällikkönä ja ylijohtajana.
  11. Vuonna 1605.
  12. Jouko Niinimäki.
  13. Oulun linna.
  14. Lohilordit.
  15. Toppilansaaressa.
  16. Kaarlo Juho Ståhlberg, Kyösti Kallio ja Martti Ahtisaari.
  17. Heinoslaisuus.
  18. 1996.
  19. Niittyarossa.
  20. Rumputus / Rumputukset.
  21. Toppilansalmen pohjoisrannalla.
  22. Hemmo Kuuranhalla.
  23. Dammisaaressa.
  24. Oulu Oy.
  25. Kymmenen.
  26. Nokia.
  27. Pertti Huuskonen.
  28. Vuonna 2016.
  29. 80 vuotta.
  30. Kooma.
  31. Sofia Magdalena.
  32. Sara Wacklin.
  33. Bio Kuohu.
  34. Paavo Rintalan.
  35. Siiri Angerkoski.
  36. Alma Lehmuskallio.
  37. Kaarlo Mikkosen.
  38. Petri Sirviö.
  39. Botnia-palkinnon.
  40. Koskelan kaupunginosassa.
  41. Vuonna 1946.
  42. Tampereen Tappara.
  43. Juhani Tamminen.
  44. Juha Väätäinen.
  45. 120 vuotta.
  46. Oulun Purjehdusseura (perustettu 1881).
  47. Raatin uimahalli.
  48. Neljä (1971, 1972, 1994 ja 1998).
  49. Seitsemäs.
  50. 69 kilometriä.