Puolueiden ryhmäpuheenvuorot Oulun kaupungin talousarviokäsittelyssä 2023, osa 6: SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Tanja Tiainen

Mun Oulu julkaisee kaikkien puolueiden talousarvion 2023 yhteydessä esitetyt ryhmäpuheenvuorot. Valtuusto jatkokäsittelee Oulun talousarviota 12. joulukuuta. Vuorossa SDP. Kuva: Mun Oulu

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

”Valtakunnan politiikkaa on viime aikoina ohjannut maailmanlaajuinen pandemia, Ukrainan sotatilanne ja sitä seurannut energiakriisi. Niiden vaikutukset näkyvät myös kuntataloudessa ja kuntapolitiikan tekemisessä, ihmisten hyvinvoinnissa, ajatuksissa ja toimeentulossa.

Olemme uuden edessä ensi vuonna, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kaupungilta hyvinvointialueelle. Jatkossa Sivistys- ja kulttuuritoimi vastaa suurimmasta osasta Oulun kaupungin henkilöstömenoista ja ulkoisista toimintamenoista.

Yksi iso kysymys onkin mitä on jatkossa hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, joka jää edelleen kunnan tehtäväksi.

SDP:n valtuustoryhmä on huolissaan nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä. Ei ole enää aikaa odottaa, seurata, selvittää vaan oikea aika toimia on nyt.  Näyttää nimittäin siltä, että nuoremme voivat entistä huonommin ja hakeutuvat hoitoon entistä huonompikuntoisina. Pahoinvoinnin oireet ovat moniulotteisia mielenterveyden haasteista, lisääntyneeseen väkivaltaan, kiusaamiseen, syrjäytymiseen ja päihteiden käyttöön. Vaikka terveyspalvelut siirtyvät kokonaisuudessaan hyvinvointialueelle – on myös meidän vastuullamme Oulun päättäjinä, että mahdollisimman harva nuori tarvitsee raskaita tukipalveluita ja heidän pahoinvointiinsa puututtaisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Oppilashuollon siirtyessä hyvinvointialueelle on pidettävä huolta, että saumaton yhteistyö koulujen ja nuoria kohtaavien tahojen kanssa jatkuu ja kummallakin puolella osataan ohjata oikeiden palveluiden luo ilman katkoksia.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tulee tulevaisuudessa vaatimaan enemmän tuloksien seurantaa ja vaikuttavuuden arviointia, jotta tiedämme kohdistavamme resursseja oikeisiin paikkoihin ja palveluihin.  Sillä haluammehan jatkossa osata vastata faktoilla kysymykseen – Mikä lisää oululaisten hyvinvointia ja terveyttä? Mikä ennaltaehkäisee pahoinvointia?

Koronatilanne, kaikkine haasteineen, on palauttanut meitä kaikkia myös perusasioiden äärelle. On tullut selväksi, mikä on tärkeää. Lasten laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut, sujuva koulunkäynti ja harrastaminen, ihmisten mahdollisuus liikkua lähellä, monipuoliset kulttuuripalvelut ja kaikkien mahdollisuus luottaa siihen, että jos terveys pettää, apua on saatavilla.

Terveyden- ja erityisesti hyvinvoinnin näkökulmasta ei voi jättää mainitsematta järjestöjen ja kolmannen sektorin toimintaa. Ilman järjestöjen ja seurojen palveluja ja vapaaehtoisten työtä, kaupunki ei pystyisi tuottamaan kaikkea sitä yksin. Järjestöjen toimintaedellytysten varmistaminen on tärkeää ja vaikuttavaa.

SDP:n valtuustoryhmä pitää tärkeänä kaupunkimme vetovoimaisuuden lisäämistä ja investointihankkeiden nopeaa etenemistä kuten asemakeskuksen ja monitoimiareenan rakentumista, uimahallihankkeita, asuntomessualueen kehittämistä ja joukkoliikenteen vahvistamista. Oulun tulee houkutella uusia asukkaita myös vetovoimaisella ja monipuolisella ympäristöllä sillä Oulun rikkaus on erilaisissa asuinympäristöissä.

SDP:n valtuustoryhmä on iloinen kulttuuripääkaupunkihankkeen etenemisestä. On upeaa, että hankkeen jouduttamana kaupungin pääkirjasto peruskorjataan ja palveluita kehitetään ja museokeskus Luuppi saa uudet modernit monipuoliset tilat. Nämä investoinnit jäävät elämään pitkiksi ajoiksi kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeenkin. Lisäksi hanke tuo oululaisen kulttuuriosaamisen kaikille näkyväksi ja kulttuurielämä rikastuu entisestään.

SDP:n valtuustoryhmä haluaa kiinnittää huomiota kaupungin vetovoimaisuuteen myös työnantajana – kuinka vaikuttaa siihen, että kaupungin henkilöstö voi hyvin, meille halutaan töihin ja halutaan pysyä meillä töissä. On hienoa, että olemme yhdessä tekemässä päätöstä työsuhde-etujen parantamisesta ja muista työhyvinvointia lisäävistä asioista. Henkilöstön ääntä on tärkeää kuulla myös päätöksenteossa.

Tämän vuoden alussa hyväksyimme yhdessä Oulun uuden strategian, jossa Oulu on asteen verran parempi paikka elää, opiskella, työskennellä ja yrittää. Oulussa yhdistyy inhimillinen ja hyväntuulinen ilmapiiri, huipputeknologia ja yrittäjyys. Oulussa on osaavaa työvoimaa, korkeatasoinen koulutustarjonta ja nuori väestö.

Mitäpä siihen lisäämään, kun uusi strategia ohjenuorana tehdään päätöksiä lähi- ja hieman kauempanakin tulevaisuudessa. Toki voi aina pistää asteen verran paremmaksi ja ottaa ensi vuoden tavoitteeksi olla asteen verran Oulusta ylpeämpi, asteen verran onnellisempi ja hyvinvoivempi Oulu.

Lämmin kiitos kaupungin työntekijöille tehdystä työstä. Lämmin kiitos myös valtuustokollegoille – Ensi vuonna yhteistyö jatkuu Oulun ja oululaisten eteen. 

SDP:n valtuustoryhmä toivottaa kaikille oikein rauhallista joulun aikaa.”

SDP:n valtuustoryhmän puolesta
Tanja Tiainen