Pohjoisen rytmin suistokaupunki – Oulun keskustavisio ohjaa kehitystä vuoteen 2040

Keskustavisio pohjautuu Pohjoisen rytmin suistokaupunki -loppuraporttiin sekä kuuteen liiteraporttiin, joissa tarkennetaan vision eri teemoja. Kuva: Harri Tarvainen

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun keskustan kehittämistä ohjaava keskustavisio ohjaa keskustan pitkäjänteistä kehitystä ja tukee Oulun kaupunkistrategian tavoitteita vuoteen 2040 asti. Keskustavision tavoitteena on elinvoimainen, kestävä ja omaleimainen keskusta, joka vastaa kaupunkilaisten, yritysten ja vierailijoiden muuttuviin tarpeisiin.

Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta hyväksyi Oulun keskustavision 2026–2040 ohjeelliseksi suunnitelmaksi kaupunkikeskustan kehittämiselle kokouksessaan 2. kesäkuuta 2026.

”Iloitsemme uudesta, päivitetystä visiosta. Uskomme, että Oulun keskusta kehittyy entistä paremmaksi tulevina vuosina yhteistyössä keskustan toimijoiden ja oululaisten kanssa”, sanoo asemakaava-arkkitehti Eini Vasu.

Visio rakennettiin yhdessä oululaisten kanssa

Keskustavisio valmisteltiin vuorovaikutteisesti yhdessä oululaisten kanssa. Kaupunkilaiset saivat osallistua vision päivitykseen Lego-työpajassa, tekoälytyöpajoissa, kyselyissä sekä yleisötilaisuuksissa.

Oululaisilla oli mahdollisuus kommentoida vision luonnosta, joka oli nähtävillä 17.10.–3.11.2025. Luonnoksesta saatiin useita palautteita. Palautteissa korostuivat erityisesti kaupunkirakenteen tiivistäminen, kestävä liikkuminen, pysäköinti, vihreyden lisääminen, valaistuksen parantaminen ja ympäristön esteettömyys.

Pohjoisen rytmin suistokaupunki

Keskustavisio pohjautuu Pohjoisen rytmin suistokaupunki -loppuraporttiin sekä kuuteen liiteraporttiin, joissa tarkennetaan vision eri teemoja. Visiokartta esittää Hallituskadun, ranta-alueen ja Kirkkokadun kehittämisakselit.

Vision keskeiset kehittämisperiaatteet ovat  veden rytmittäminen keskustaa, pohjoisen lämmön rakentaminen, kaupunkiluonto osaksi arkea, valo rakentaa kaupungin tarinaa ja liikkumisesta tehdään vaivatonta ja leikkisää.

Omissa liiteraporteissaan on käsitelty keskustan elinvoimatekijät, täydennysrakentamisen potentiaali, liikenne- ja pysäköintijärjestelyt, kaupunkivihreän ja -sinisen kehittäminen sekä valaistuksen mahdollisuudet. Raportit tukevat vision toteutusta ja tarjoavat taustaa tuleville suunnitelmille ja päätöksille.

Yhteinen suunta kehittämiselle

Oulun keskustavisio 2026–2040 luo yhteisen suunnan keskustan kehittämiselle. Tavoitteena on keskusta, joka on viihtyisä, toimiva ja kestävä – paikka, jossa arki, työ, palvelut ja elämykset kohtaavat.

Visio kutsuu kehittämään Oulun keskustaa pitkäjänteisesti ja yhteistyössä – kaikkien keskustan käyttäjien hyväksi.

Keskustavision toteutusta ohjelmoidaan vuosittain talousarvion yhteydessä. Etenemisestä raportoidaan toimintakertomuksessa. Seurantaraportti laaditaan valtuustokauden loppupuolella 2028 ja se esitellään yhdyskuntalautakunnalle.

Oulun keskustavisio 2026–2040 avaa uuden, kestävän ja elinvoimaisen suunnan Oulun kaupunkikeskustan kehitykselle – tervetuloa rakentamaan pohjoista rytmiä veden äärelle!

Tutustu keskustavisioon osoitteessa ouka.fi/keskustavisio