Pala historiaa: Oulussa on ollut vankeja 1600-luvulta lähtien: Oulun linna toimi vankilana ennen Myllytullin lääninvankilaa

Oulun vankilan vanhin osa valmistui vuonna 1885, mutta Oulussa on säilytetty vankeja jo aikaisemmin. Oulun linna oli ensimmäinen Oulun vankila 1630-luvulta alkaen, jolloin linnassa oli kaksi holvattua vankihuonetta. Yksi tunnetuimmista vangeista oli ruotsalainen historioitsija Johannes Messenius.

Venäläiset polttivat Oulun linnan puuosat isovihan aikana 1700-luvun alussa, minkä lisäksi salamanisku osui ruutikellariin aiheuttaen räjähdyksen vuonna 1793. Sen jälkeen nykyisen vankilan alueella sijaitseva Oxenstiernan talo toimi kruununvankilana. Oulussa oli myös erillinen kaupunginvankila velkavankeja varten.

Lääninvankila Myllytulliin

Oulun lääninvankilan suunnittelu alkoi edetä sen jälkeen, kun valtiopäivillä myönnettiin määräraha sitä varten 1870-luvun lopulla. Lääninarkkitehti L. I. Lindqvistin suunnittelema Oulun lääninvankila valmistui Oxenstiernan talon tontille vuonna 1885.

Vangit saapuivat Oulun lääninvankilaan muista vankiloista kesällä 1885. Heidän joukossaan oli sekä miehiä että naisia. Lääninvankilan vangit olivat pääasiassa vankeusvankeja, tutkintavankeja, sakkovankeja, irtolaisia ja kuritushuonevankeja.

Vankilarakennuksesta oli tullut T-kirjaimen muotoinen. Sitä ympäröi aluksi hirsiaita, joka korvattiin betonimuurilla vuonna 1914. Vankilarakennuksen ympärillä oli myös erillisiä ulkorakennuksia, joita rakennettiin lisää.

Itse vankilarakennuksessa oli miesten ja naisten sellien lisäksi huoneita useisiin eri tarkoituksiin. Vankilarakennuksessa oli muun muassa leipomo, keittiö, saunatilat, pesutupa, varastot, sairashuoneet ja kirkko- ja kouluhuone. Johtajan toimisto sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa.

Poikkeusajat näkyivät vankilassa

Poikkeukselliset ajat ovat vaikuttaneet siihen, millainen vankiyhteisö on ollut. Keminmaalainen aktivisti Taavetti Lukkarinen tuotiin Oulun lääninvankilaan ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1916, koska hän oli yrittänyt auttaa saksalaisia sotavankeja pakenemaan Ruotsiin. Venäläinen sotaoikeus tuomitsi Lukkarisen kuolemaan, ja hänet hirtettiin Kontinkankaalla samana vuonna.

Suomessa käytiin sisällissota vuonna 1918 sen jälkeen, kun maa oli itsenäistynyt edellisenä vuonna. Oulussa käytiin lyhyt taistelu alkuvuonna 1918, minkä jälkeen vangittuja punaisen osapuolen miehiä ja naisia säilytettiin lääninvankilassa.

Ouluun tuotiin joukko nivalalaisia vuonna 1932 Nivalan konikapinan seurauksena. Se oli tyytymättömien nivalalaisten ja virkavallan välinen yhteenotto. Käräjät järjestettiin poikkeuksellisesti lääninvankilassa. Osa syytetyistä sai korkeimmassa oikeudessa ehdollisen tuomion, mutta osa sai kovat tuomiot kapinasyytteen johdosta. Lopulta heidät armahdettiin joulukuussa 1933.

Vankimäärä aiheutti haasteita

Vankimäärä nousi koko ajan itsenäisyyden ajan alussa. Alkoholijuomien kieltolain seurauksena osa vangeista oli salakuljettajia. Tämä johti siihen, että vangit elivät entistä ahtaammin myös Oulun lääninvankilassa. Siellä oli keskimäärin 206 vankia vuonna 1930, vaikka tilat oli mitoitettu 102 vangille. Siitä syystä samassa sellissä saattoi olla jopa viisi miespuolista vankia.

Vankimäärä kasvoi myös toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun jälkipuoliskolla. Yksi ratkaisu tilanteeseen oli työsiirtoloiden perustaminen. Oulun lääninvankilan alaisuudessa oli enimmillään 14 työsiirtolaa, joista viimeinen lakkautettiin vuonna 1964.

Oulun lääninvankilan tilanahtaus helpottui 1950-luvulla, kun vankilarakennuksen itäsiipi valmistui. Muutos- ja korjaustöitä on tehty myös itäsiiven valmistuttua. 

Oulun lääninvankila on ollut nimeltään Oulun vankila 1990-luvulta alkaen.

Oulun vankilassa on tällä hetkellä 87 vankipaikkaa, ja niistä 13 on tarkoitettu naisvangeille. Ruskonselkään suunniteltuun Oulun vankilan uuteen rakennukseen on määrä tulla 100 vankipaikkaa, joista naisvangeille on tarkoitettu 20 vankipaikkaa.

Vankeinhoito liberalisoitui

Suomen vankiloissa noudatettiin tiukkaa kuria 1800-luvun jälkipuoliskolla ja vielä sen jälkeen. Oikeastaan vankiloissa noudatettiin sotilaallista kuria, ja vangit toimivat vartijoiden komentojen mukaan.

Vangit saattoivat saada ankaria rangaistuksia sääntöjen rikkomisesta. Rangaistukset lieventyivät vähitellen, ja lisäksi vankeinhoito liberalisoitui Suomessa entisestään 1970-luvulla. Vuonna 1975 voimaan tullut laki poisti muun muassa ruumiilliset rangaistukset.

Vangeilla oli aluksi oikeus tavata omaisiaan vain kerran kuukaudessa sunnuntaisin. Nykyisin Oulun vankilassa järjestetään valvottuja tapaamisia lauantaisin ja sunnuntaisin. Perhetapaamisia järjestetään keskiviikkoisin ja viikonloppuisin, minkä lisäksi lapsitapaamisia järjestetään viikonloppuisin ja viikolla sopimuksen mukaan.

Vangit velvoitettiin työhön

Vankien tekemä työ on ollut keskeisessä osassa Suomen vankeinhoidossa, sillä vuonna 1899 säädetty laki velvoitti vangit työskentelemään. Vangeille sallittiin myös siviilityö vuoden 1975 laissa, minkä myötä vangeille voitiin myöntää lupa työskennellä vankilan ulkopuolella.

Oulussa vangeilla on mahdollisuus työskennellä kiinteistöjen ylläpitotehtävissä, taloushuollon tehtävissä ja tuotantotoiminnassa puusepänteollisuudessa. Oulun vankilassa oli aikaisemmin myös pesula, mutta se lakkautettiin vuonna 1972.

Vangeilla on mahdollisuus myös opiskella vankeusaikana. Oulun lääninvankilassa ryhdyttiin jo varhain järjestämään kouluopetusta vangeille, jotka eivät olleet aikaisemmin käyneet koulua. Ensimmäinen ylioppilas valmistui Oulun lääninvankilasta vuonna 1982.

Vankiloissa on ollut perinteisesti myös kirjastoja. Oulun lääninvankilan kirjasto sijaitsi aluksi papin työhuoneessa. Pappi myös tarkasti sen, soveltuvatko lahjoitetut kirjat vankilan kirjastoon. Kirjasto siirrettiin myöhemmin naisosaston viereen, minkä lisäksi kirjastoauto alkoi vierailla lääninvankilassa. Vangit ovat yleensä suosineet kertomakirjallisuutta.