Oulun kaupunginhallituksen ja virkamiesjohdon matka Viroon tarjosi uuden opiskelua, suhdetoimintaa ja viennin edistämistä

Oulun delegaatio tapasi Tarton kaupunginjohtoa Viron matkalla. Kuva: Oulun kaupunki

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Anne Maarit Laurila

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Millainen anti Viron matkasta oli kaiken kaikkiaan Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä (kesk)?

Saimme Virosta kattavan kuvan heidän ajankohtaisista asioistaan. He ovat toteuttaneet ison kuntauudistuksen, sähköistäneet kuntapalvelut ja panostaneet start-up yrittäjyyteen. Meillä on näistä kaikista opittavaa. 

Virossa tunnetusti ollaan edelläkävijöitä sähköisissä palveluissa ja pääsitte niihin matkalla myös tutustumaan – millaisia sähköisiä palveluita haluaisit nähdä tulevaisuudessa Oulussa?

Kävimme tutustumassa e-Estonia keskukseen. Saimme konkreettisen kuvan hyvin toimivista sähköisistä palveluista. Yhden ID-kortin takana jokaisella kansalaisella on koko kattaus palveluita. Meidän on Oulussa ja koko Suomessa koottava erilliset hajallaan olevat sähköiset palvelut. Yhdeltä sähköiseltä ”luukulta” on päästävä jouhevammin niin poliisin, terveydenhuollon palveluihin kuin muun muassa koulutusmahdollisuuksien valintoihin.

Vierailitte myös vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen valmistautuvassa Tartossa – miltä heidän valmistautumisensa vaikuttaa oululaisin silmin ja mitä Oulu voi oppia Tarton valmistautumisesta?

Oli mukava tavata Tarton valmistelutiimiä ja kaupunginjohtoa. Osaa heistä olemmekin jo nähneet viime keväänä Oulussa. Tarton valmistautuminen näyttää olevan hyvässä vauhdissa. Heillä on laaja koko maakunta mukana ja haluavat osallistumisen Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen mahdollisimman ruohonjuuritasolla. Tätä mekin tavoittelemme Oulussa. 

Oulun kaupunginhallitus ja virkamiehet ovat pitkään työskennelleet ja kokoustaneet etänä pandemiasta johtuen, millainen merkitys tällaisella yhteisellä matkalla on teidän väliseen työskentelyyn ja päätöksentekoonkin?

Yhteiset kokemukset ja yhdessäolo yhdistää. Mukana oli sekä luottamushenkilöitä että viranhaltijoita. Matkan aikana saimme keskustella vapaamuotoisesti kaupungin asioista ja uskon sen vahvistavan päätöksentekokulttuuria. Kaikki osallistuivat aktiivisesti Viron ohjelmaan ja pidimme myös kaupungin omia alustuksia paikallisille muun muassa yrittäjyydestä ja pyöräilypääkaupungistamme. 

Millä kriteereillä vastaavien vierailuiden kohteet valitaan ja kuinka usein luottamushenkilöt ja virkamiehet vastaavia matkoja tekee? Miten arvioisit, että Oulu hyötyy tällaisista matkoista?

Kaupunginhallitus on tehnyt perinteisesti yhden ulkomaanmatkan kuntavaalikauden aikana. Kohde valikoituu ajankohtaisten asioiden ja kiinnostuksen mukaan. Naapurimaasta Virosta saimme varmasti kaiken opittavaa irti. Vierailut valtionvarainministeriössä, kaupunkien johdon tapaamisissa ja suurlähetystössä lisäsivät Viron osaamistamme, mutta saimme vietyä pohjoisen sekä Oulun kasvunäkymiä myös paikallisille toimijoille. Kutsuimme niin ministerin kuin yrittäjiä kylään. Ja aikoivat tulla.

Mitä matkan annista voisi poikia oululaisille tai Oulun kaupungille lähitulevaisuudessa?

Tallinna on ensi vuonna Euroopan ympäristökaupunki. Heillä on paljon takamatkaa energiaomavaraisuuteen tai uusiutuvien energialähteiden käyttämiseen. Ympäristövuoden ohjelma näytti lupaavalta. Uskon sen kiinnostavan meidän kaupungin asukkaita ja työntekijöitämme. Ilahduin muun muassa kaupunkiviljelyn toteutuksesta ja yhteisöllisyydestä. 

Mitä jäi mieleesi keskusteluista itse matkaohjelman virallisten tapaamisten ulkopuolelta?

Ruokapöytäkeskusteluissa paikallisten kanssa aiheeksi nousi usein Venäjä ja sotilasliitto NATO. Totesimme olevamme samassa veneessä virolaisten kanssa Euroopan unionin toimenpiteissä ja myös sotilasliiton rakentamisessa. Ja hyvä niin. 

Kulttuuripääkaupunkivuoden valmistelussa Tartto on tietysti Oulua edellä.

 

Lue myös