Oulun hautaus­maalla kunnostus­töitä juhannukseen saakka – osa kulku­reiteistä suljettu

Monilta osin käyttöikänsä päässä olevaa Oulun hautausmaan infrastruktuuria on uusittu jo useana vuonna. Kuva: Oulun seurakunnat

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun hautausmaalla aloitetaan maanantaina 27. huhtikuuta infran perusparannustyöt, jotka kestävät juhannukseen saakka.

Oulun hautausmaalla on osa kulkureiteistä suljettuna 27.4–19.6. välisenä aikana. Kulkurajoitukset johtuvat hulevesiviemäröinnin uusimisesta, joka on osa hautausmaan usealle vuodelle jaettua infrastruktuurin kunnostusurakkaa. Alueella työskennellään kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajilla.

Nelisen vuotta sitten aloitetussa urakassa on korjattu infraa jo noin 930 000 eurolla. Kunnostukseen on budjetoitu varoja vuoteen 2030 saakka, mutta työt voivat valmistua tätä aikaisemmin.

”Teemme töitä vuosi ja vaihe kerrallaan. Näin töistä aiheutuvat häiriöt ovat paremmin rajattavissa kuin kerralla toteutettavassa urakassa”, kertoo rakennuttajainsinööri Seppo Saranki seurakuntien tiedotteessa.

Viime kesänä rakennettiin lämpöjohtolinja Intiön kappelin ja varikkoalueen välille. Samassa yhteydessä tehtiin uusi lämmönjako- ja varastorakennus.