Oulun Asemaseudun henkilöratapihan suunnitelmia esitellään yleisölle – suunnitelmat valmistunevat ensi vuoden puolella

Asemaseutu on yksi lähivuosien voimakkaimmin uudistuvista alueista Oulussa. Ratapihan uusia suunnitelmia esitellään kaikille kiinnostuneilla 19. joulukuuta klo 17.00 alkaen Oulun BusinessAseman Telesalissa. Kuva: Kari Arontie

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun keskusta sekä erityisesti asemanseutu kehittyvät tulevina vuosina voimakkaasti. Ratapihan ympärille sijoittuvat asemakeskus ja matkakeskus muodostavat tulevaisuudessa toimivan ja modernin aluekokonaisuuden yhdessä henkilöratapihan kanssa. Oulun asema-alueen ja raideliikenteen kehittyminen edellyttävät muutoksia ratapihaan.

Elokuussa 2022 alkaneessa hankkeessa Väylävirasto ja Oulun kaupunki suunnittelevat yhdessä merkittäviä parannuksia laitureiden kulkuyhteyksiin, asema-alueen alittavia kulkuyhteyksiä sekä esimerkiksi sitä, miten henkilöratapihan toiminnot sijoittuvat alueelle. Ratasuunnitelman laatimisen tavoitteena on parantaa ratapihan ja raideliikenteen toiminnallisuutta sekä henkilöliikenteen palvelutasoa.

”Nykyisin ratapihan raiteista kolme sijaitsevat laiturin yhteydessä. Lisäksi Oulussa on mahdollisuus autojen lastaamiseen autojunaan. Oulun aseman toinen laituri, välilaituri on matala eikä vastaa nykyliikenteen tarpeita”, kuvailee projektipäällikkö Jarno Viljakainen Väylävirastosta.

Oulun kaupungin tavoitteena on parantaa Oulun saavutettavuutta ja vahvistaa Oulun asemaa Pohjois-Suomen logistisena keskuksena. Henkilöratapihan suunnittelun aloittaminen on yksi konkreettinen askel keskustan ja asemanseudun kehittämisessä, jota kaupunki tekee Oulun keskustavisio 2040:ssa määriteltyjen linjausten ja toimenpiteiden mukaisesti.

”Oulun henkilöratapihan kehittämisen tavoitteena on, että asemanseudun liikenteellisten ja matkustajille suunnattujen palveluiden taso nousee. Samalla meillä on mahdollisuus radan alittavia tunneleita parantamalla vähentää radan estevaikutusta kävely- ja pyöräliikenteelle, kun yhteydet Raksilan ja keskustan välillä paranevat”, kertoo Oulun Asemakeskus -hankkeen projektipäällikkö Juha Isoherranen.

Suunnittelijana hankkeessa toimii Ramboll Finland Oy. Suunnittelu valmistuu vuoden 2023 aikana. Henkilöratapihan muutoksen toteuttamiseen ei ole osoitettu rahoitusta.

Alueen suunnitelmien luonnoksia esitellään kaikille kiinnostuneilla maanantaina 19.12.2022 klo 17.00 alkaen Oulun BusinessAseman Telesalissa. Tilaisuudessa on mahdollista kysyä lisätietoja suunnittelusta ja kertoa näkemyksiä suunnitelmaratkaisuista.