Oululaiseen kiertoliittymään uudenlaiset liikennevalot – käyttöönotto ruuhkan perusteella

Uusien liikennevalojen on tarkoitus aktivoitua aina ruuhkatilanteissa. Etusijalle menevät joukko- ja pelastusliikenne. Kuva: Mostphotos

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupunki on tekemässä uusia parannuksia liikennejoustavuuteen. Uusien liikennekehittämistöiden on määrä valmistua jo tämän syksyn aikana. Osana hanketta toteutetaan liikennevalo-ohjaukset Kaijonlahdentien ja Raitotien liittymiin. Tarkoituksena on turvata nimenomaan joukkoliikenteen sujuminen liittymissä. Liikennevalot parantavat myös hälytysajoneuvojen ja muun liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta.

Alakyläntien ja Kaijonlahdentien liittymässä liikennevalot toteutetaan perinteisenä liikennevalo-ohjauksena, mutta Raitotien kiertoliittymässä toteutetaan ensimmäisenä kohteena Oulun seudulla niin kutsutut säännöstelyvalot.

Säännöstelyvaloja käytetään esimerkiksi kiertoliittymässä, jossa jonkun tulosuunnan ruuhkautuminen aiheuttaa jonoutumista ja sen myötä vaaratilanteita tulosuunnilla ja kiertotilassa. Ruuhkautuvan tulohaaran tilannetta voidaan helpottaa säännöstelemällä kiertoliittymässä edellisen tai edellisten tulohaarojen liikennettä liikennevaloilla.

Yllä olevassa kuvassa on esitetty tilanne, jossa keskustan suunnasta tuleva bussi saa liikennevaloetuuden. Tuolloin Alakylän ja Ritaharjun tulosuunnat pysäytetään punaisella valolla, kun taas keskustan ja Ruskon tulosuunnat liikennöivät normaalisti.

Päälle vain tarvittaessa

Säännöstelyvalojen toiminta poikkeaa merkittävästi perinteisten liikennevalojen toiminnasta. Säännöstelyn tarve eli liikennevalojen käyttöönotto havaitaan ruuhkautuvan tulosuunnan joukkoliikenne-etuuden ja ruuhkan tunnistavilla ilmaisimilla.

Kun tarvetta säännöstelyyn ei ole, ovat opastimet sammutettuina ja liittymä toimii normaalisti ilman valo-ohjausta. Säännöstelyvalot toteutetaan 2-aukkoisilla opastimilla, joissa on punainen ja keltainen opastin. Säännösteltävän tulosuunnan liikenne pysäytetään punaista valoa näyttämällä, jolloin muiden tulosuuntien opastimet voivat olla pimeinä. Pimeän opastimen saa ohittaa noudattaen normaaleja väistämissääntöjä. Säännöstelytarpeen loputtua opastimet vaihtuvat keltavilkun kautta pimeiksi.

Säännöstelyn piirissä voi olla yksi tai useampi tulosuunta samanaikaisesti riippuen liittymän toiminnan optimointitarpeesta. Säännöstelyvaloja on toteutumassa useissa kohteissa eri puolilla Suomea ja potentiaalisia uusia kohteita on kartoitettu Oulun seudullakin.