Oulu10 on kuntalaispalvelujen edelläkävijä – maanantaina teemana ”Ossaakko nää dikiä?”

”Kuntalaisten hyvinvoinnin edellytyksenä on, että kuntalainen löytää tarvitsemansa palvelun”, Oulun kaupungin kehittämisjohtaja Veli-Matti Keloneva toteaa Oulu10:n toiminnasta. Kuva: Pirkko Vääräniemi

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Laura Heikkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Asiakasohjausta ja -neuvontaa tarjoava Oulu10 on toiminut jo 15 vuotta. Pääidea ei ole ajan saatossa muuttunut – asiakkaita tahdotaan edelleen palvella ensimmäisen luukun periaatteella. Toiminta on kuitenkin kehittynyt vastaamaan nykypäivän tarpeita, mistä kertoo esimerkiksi tekoälyä hyödyntävä, joka päivä ympäri vuorokauden palveleva OuluBot. Maanantaina Oulu10:ssä Torikadulla järjestetään Ossaakko nää dikiä? -tapahtuma.

Oulu10:n toimipisteistä saa tietoa, ohjausta ja neuvontaa kaikista kaupungin palveluista. Torikadulla sijaitsevan keskustan toimipisteen lisäksi toimipisteet löytyvät myös Haukiputaalta, Kiimingistä, Ylikiimingistä, Oulunsalosta ja Yli-Iistä.

Toiminnan historia juontaa juurensa 2000-luvun alkuun, jolloin kaupungin teknisen keskuksen oman keskitetyn palvelupisteen nimenä oli Neuvokas. Kun kaupungin tietotekniikan johtokunta vieraili Liverpoolissa, saatiin malli ja idea koko kaupungin yhden luukun keskitetystä asiakaspalvelusta.

Vuonna 2006 aloittaneessa Oulun Konttori -liikelaitoksessa kehitetty Oulu10 oli Suomessa ensimmäinen laatuaan: kaikkiin kaupungin palveluihin sai yleisneuvontaa samasta paikasta.

”Moni julkinen taho veti tuohon aikaan omia palvelupisteitään pois. Oulu10:n kaltainen palvelupisteverkosto taas pystyi tarjoamaan erilaisia palveluita koko kaupungissa, mikä nähtiin erittäin tarpeelliseksi”, toteaa Oulun kaupungin kehittämisjohtaja Veli-Matti Keloneva.

Asiakas aina oikeassa paikassa

Veli-Matti Kelonevan mukaan Oulu10:n toiminta on muuttunut alkuajoista valtavasti. Ennen toimipisteille tultiin paikan päälle ostamaan esimerkiksi teatterilippuja, kun taas nykyisin korostuvat ohjaus ja neuvonta sekä monikanavaisuus ja digitaaliset palvelut.

”Opastamme ja ohjeistamme kuntalaisia esimerkiksi julkisen sektorin digitaalisten palveluiden käyttämisessä. Aina kuntalaisille ei ole myöskään selvää, mitä kaikkea tekee kaupunki ja mitä vaikkapa Pohde. Tässä Oulu10 on apuna”, Keloneva näkee.

Toiminnan kulmakivenä on, ettei asiakkaan tarvitsisi juosta paikasta toiseen, vaan heti ensimmäisellä luukulla saisi tarvittavan yleisneuvonnan ja ohjauksen siitä, miten seuraavaksi tulee edetä. Asiakas ei useinkaan tiedä, mitkä ja kenen palvelut voisivat vastata hänen tarpeeseensa.

OuluBot auttaa netissä ja kännykässä

Tulevaisuudessa digitaalisten palveluiden määrä tulee laajenemaan Oulu10:n toiminnassa entisestään, Keloneva ennustaa. Kuntalaisia pyritään palvelemaan toimipisteiden lisäksi entistä enemmän verkossa ja digitaalisissa kanavissa.

Aina kuntalaisille ei ole myöskään selvää, mitä kaikkea tekee kaupunki ja mitä vaikkapa Pohde. Tässä Oulu10 on apuna.
Oulun kaupungin kehittämisjohtaja Veli-Matti Keloneva

Yksi osa tätä digitalisaation kehitystä on OuluBot, joka vastaa laajasti kysymyksiin kaupungin palveluista sekä kaupungin verkkosivuilla että kännykkään ladattavassa sovelluksessa. Keloneva kertoo, että kyseessä on neljän vuoden kattavan kehitystyön tulos.

”OuluBotilta voi kysyä todella laajasti eri aiheista. Voi sanoa, että se pystyy tarjoamaan lähes saman palvelun kuin ihminen. Yli 90 prosenttia sen käyttäjistä on saanut vastauksen kysymyksiinsä. Mikäli OuluBot ei tiedä vastausta, se ohjaa olemaan yhteydessä Oulu10:n asiakaspalvelijaan.”

Oulu10:n palveluihin on oltu Kelonevan mukaan kuntalaisten keskuudessa tyytyväisiä. Erityisesti digineuvontaan ja -tukeen satsataan jatkossa, koska sille on tarvetta.

Fakta

Ossaakko nää dikiä? -digitukitapahtuma maanantaina Oulussa

  • Oulussa järjestetään ensimmäisen kerran valtakunnallisella digitaitoviikolla Ossaakko nää dikiä -digitapahtuma 20. toukokuuta Oulu10:ssä Torikatu 10:n alakerrassa kello 12–16.
  • Digipalveluitaan ja digitukeaan ovat esittelemässä Oulun digitukiverkoston jäsenet eli Pohteen digipalvelut, Oulun seudun liikenne (uusi OSL-sovellus), Aino-neuvonta, Oulun kaupunginkirjasto, OP Pohjola, Oulun kaupungin Digi ja ICT -yksikkö, BusinessAsema FabLab, Oulun Pysäköinti Oy, Pohjois-Pohjanmaan Näkövammaiset ry ja Caritas-säätiön Digijelppari.
  • Oulu10-palvelut tuo tapahtumaan esimerkiksi Karttatie-palvelun, josta löytyy tietoa muun muassa teiden ja viheralueiden kunnossapidosta, virkistyspaikoista sekä palveluiden sijainneista. Tapahtumassa voi tutustua myös OuluBotin ominaisuuksiin ja käyttöön.
  • Tapahtuman järjestää Oulu10-palvelut ja se on pääsymaksuton. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.