Osallistuvaan budjetointiin ehtii vielä osallistua – ”Oma ympäristö ja pienetkin asiat ovat ihmisille tärkeitä”

Esimerkiksi erilaiset tapahtumat soveltuvat toteutettavaksi osallistuvan budjetoinnin määrärahoista, sillä toteutettavista ideoista ei voi tulla pysyviä ylläpitokustannuksia. Kuva: Pasi Rytinki / arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Merja Haukipuro

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kaupunkilaisten omia ideoita toteuttava osallistuva budjetointi on jälleen käynnissä, ja ehdotuksia voi jättää 28. tammikuuta saakka. Vuorovaikutussuunnittelija Anne Kippola kertoo, minkä tyyppisiä ideoita osallistuvassa budjetoinnissa on mahdollista toteuttaa.

Oulun kaupungin osallistuvan budjetoinnin uusien ideoiden haku käynnistyi viime viikolla. Osallistuvassa budjetoinnissa oululaiset ideoivat ja myöhemmin äänestämällä päättävät, miten kaikkiaan 240 000 euroa käytetään hyvinvoinnin ja viihtyvyyden parantamiseen Oulussa.

Osallistuvaan budjetointiin eli ”osbuun” toivotaan kuntalaisilta lisää niin sanotusti aineettomia ideoita. Osallistuvan budjetoinnin määrärahaa voi käyttää esimerkiksi jonkin tapahtuman tai toiminnan järjestämiseen.

”Osallistuva budjetointi eroaa hyvin vahvasti avustuksista. Osbussa kaupungin eri toimialat vastaavat ideoiden toteutuksista ja arvioivat, miten ideat toteutetaan. Toisin kuin avustuksissa, osallistuvasta budjetoinnista ei myönnetä rahaa kaupungin ulkopuolisille toimijoille, esimerkiksi yksittäiselle yritykselle, yhdistykselle tai yksittäiselle toimijalle”, Oulun kaupungin vuorovaikutussuunnittelija Anne Kippola valottaa.

Kaikkien kiinteiden rakennelmien ylläpito vaatii kustannuksia, jotka täytyy ottaa huomioon, kun kaupunki arvioi idean toteuttamiskelpoisuutta.
Vuorovaikutussuunnittelija Anne Kippola, Oulun kaupunki

Hyvän osallistuvan budjetoinnin idean tulee olla toteutettavissa osallistuvan budjetoinnin määrärahalla ja vuoden 2024 aikana. Toteutettavan idean tulee olla suunnattu kaikille asukkaille. Toteutukset voidaan kuitenkin suunnata tietyille ikä- ja erityisryhmille, kuten esimerkiksi lapsille tai ikäihmisille.

”Idean jättäjän ei tarvitse arvioida kustannuksia, vaan kaupungin toimialat arvioivat toteutuksen budjetin”, Kippola huomauttaa.

”Kaikkien kiinteiden rakennelmien ylläpito vaatii kustannuksia, jotka täytyy ottaa huomioon, kun kaupunki arvioi idean toteuttamiskelpoisuutta. Osallistuvassa budjetoinnissa ei ole varattu rahaa edellisten toteutusten ylläpitokustannuksiin.”

Vielä ehtii ideoida

Ideansa voi antaa Osallistu Oulu -sivustolla 28. tammikuuta mennessä (linkki jutun lopussa).

”Ideoinnin jälkeen kaupungin toimialat käsittelevät ideat, ja toteuttamiskelpoiset ideat viedään äänestykseen. Äänestämällä asukkaat itse päättävät, mitkä ideat toteutetaan. Äänestyksen voittaneet ehdotukset toteutetaan tämän vuoden loppuun mennessä”, Kippola kertoo.

Idean voi jättää rekisteröitymällä sivustolle. Muiden antamiin ideoihin voi käydä tutustumassa ilman rekisteröintiäkin. Ennen idean jättämistä kannattaa tutustua osallistuvan budjetoinnin ideoiden kriteereihin, jotka ovat nähtävillä kokonaisuudessaan Osallistu Oulu -sivustolla.

”Oma ympäristö ja pienetkin asiat ovat ihmisille tärkeitä. Kun oman idean näkee tai kokee toteutuneena, onhan se hienoa”, Kippola kannustaa.