Osallistuva budjetointi tulee jälleen – tänä vuonna kaupunkilaiset päättävät 240 000 euron käytöstä Oulussa

Osallistuvalla budjetoinnilla on ideoitu esimerkiksi Kivikkokankaalle kuvassa oleva laavu. Kuva: kaupunkiympäristöpalvelut

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupungin osallistuva budjetointi käynnistyy jälleen ensi viikon maanantaina 15. tammikuuta ideoiden haulla. Osallistuvan budjetoinnin ideoiden toteutukseen käytettävä summa yli kolminkertaistuu: tänä vuonna parannetaan oululaisten hyvinvointia ja viihtyvyyttä 240 000 eurolla.

Osallistuvassa budjetoinnissa oululaiset ideoivat ja päättävät, miten summa käytetään. Ideointiaika kestää kaksi viikkoa 28. tammikuuta asti. Sen aikana kuka tahansa voi ehdottaa Osallistu Oulu -sivuston kautta omaa ideaansa. Ideahaun jälkeen kaikki osallistuvan budjetoinnin kriteereihin sopivat ja toteuttamiskelpoiset ideat jatkokehitetään äänestysehdotuksiksi yhdessä kaupungin asiantuntijoiden ja eri toimijoiden kanssa.

Myöhemmin keväällä oululaiset äänestämällä päättävät, mitkä ideat kaupunki toteuttaa. Äänestystuloksen perusteella kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet äänestysehdotukset, jotka mahtuvat 240 000 euron budjettiin. Tämän vuoden osallistuvan budjetoinnin ideoiden on oltava toteutettavissa kesä-joulukuussa.

Osallistu Oulu -sivustolla ovat nähtävissä myös kaikki osallistuvaan budjetointiin vuosina 2021–2023 annetut ideat sekä kaupungin vastaukset niiden toteuttamiskelpoisuudesta. Lisäksi sivustolla ovat tiedot kaikista äänestyksistä ja toteutuksista samoilta vuosilta.

Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua.

Lisätietoja osallistuvasta budjetoinnista tästä linkistä.