Nallikarin Aalto on avaamista vaille valmis – talvikaudessa nähdään paljon käyttämätöntä potentiaalia

Nallikari Seaside Oy:n markkinointikoordinaattori Katja Vuorio (vas.) ja toimitusjohtaja Sirpa Walter ovat pian valmiit ottamaan asiakkaat vastaan uuteen Aalto-huoneistohotelliin. Kuvat: Pasi Rytinki

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Nallikarin rannan tuntumaan rakennetun uuden Aalto-huoneistohotellin avajaisia päästään juhlimaan aikataulun mukaisesti lauantaina 24. helmikuuta. Nallikarin aluetta pyritään kehittämään entistä vahvemmin ympäri vuoden eläväksi keskukseksi, jossa oululaiset ja matkailijat kohtaavat.

”Meillä on hyvin rauhallinen tunnelma, kaikki on kohtuullisen hyvin aikataulussa. Joku lasi tuolta vielä puuttuu, kun tuli vääränkokoinen, mutta ei tämä siihen kaadu”, vastaa Nallikari Seaside Oy:n toimitusjohtaja Sirpa Walter kysymykseen mahdollisesta viime hetken paniikista noin viikko ennen Aalto-huoneistohotellin avajaisia.

Etupihalla on vielä nosturi, sivummalla rakennusjätteitä ja sisällä viimeistellään sisustusta, mutta elokuun lopussa vietettyjen harjannostajaisten jälkeen rakennus on valmistunut luvattua tahtia valmiiksi.

Nallikarin Aallossa on 21 huoneistoa, joiden kokohaarukka on 33,5 neliöstä 47 neliöön ja joissa kaikissa on merinäköala omalta parvekkeelta. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu ravintola Bistoria Patio, Nallikari Safariksen välinevuokraamo ja elämyskeskus sekä Osfysion tarjoamat hieronta- ja hyvinvointipalvelut. Rakennuksen pohjoispäädyn pukuhuonetilat ovat kaikkien rannalla kävijöiden käytettävissä.

Kuva hotellihuoneesta, vasemmalla sohva, oikealla parisänky

Nallikarin Aallossa kaikkiaan 21 huoneistoa kolmessa eri koko- ja varusteluluokassa.

Walter ja Nallikari Seaside Oy:n markkinointikoordinaattori Katja Vuorio ovat kutsuneet esittelykierrokselle tiloihin ennen avajaisia. Rannan puoleisesta pääsisäänkäynnistä tullaan suoraan ProDine Oy:n pyörittämän Bistoria Pation tiloihin. Huoneistohotellissa ei ole perinteistä respaa eli vastaanottoa, mutta Nallikarin lomakylän vastaanotto on kivenheiton päässä ja auttaa tarvittaessa asiakkaita.

Italialaistyyppistä ruokaa

Aulan vasemmalla puolella on ravintolan keittiö ja oikealla puolella 68 asiakaspaikan ravintolasali, joka kesäaikaan laajenee sadan paikan terassialueella. Pation edustalle valmistuu myöhemmin keväällä vielä kaupungin rakentama Aallokko-aukio.

Bistoria Pation yrittäjä Janne Gehör kertoo, että ravintola on italialaishenkinen: listalla on muun muassa pastaa, risottoja ja salaatteja. Keittiössä testilämmitetään parhaillaan suurta italialaista uunia, jossa paistetaan napolilaistyyppiset pizzat.

Aulassa odottaa asentamistaan suuri rotisserie-grilli, josta odotetaan yhtä ravintolan vetonaulaa. Sen kana-annoksia voi ostaa myös ulkoa ikkunaluukun kautta.

”Siinä pystyy paistamaan kokonaisia kanoja, ja annoksia voi ostaa huoneistoihin, mökkeihin tai vaikka piknik-eväiksi rannalle”, Gehör kertoo. Ravintola tarjoaa lisäksi huoneistojen asiakkaille aamiaisen ja tilattaessa huonepalveluannokset. Tiloja vuokrataan myös kokouskäyttöön.

Hääsviittikin tarjolla

Siirrymme yläkertaan katsastamaan huoneistoja. Ne ovat luhtitalotyyppisesti kahdessa kerroksessa, joihin kuljetaan rakennuksen keskeltä hissin tai portaiden kautta. Pysäköintialue on rakennuksen takana, ja majoittujat voivat saapua takaovenkin kautta avainkoodilla, jolla mennään myös huoneistoon.

Huoneistojen sisustus on vielä osittain kesken, mutta viihtyisyydestä ei jää epäselvyyttä. Pientä luksusta on sekä pyykinpesu- että astianpesukone jokaisessa huoneistossa, suurempaa luksusta isoimpien 47 neliön päätyhuoneistojen ulkoporeamme terassiparvekkeella. Pienimmissä huoneistoissa ei ole saunaa, mutta merinäköala parvekkeelta on kaikista huoneistoista tasa-arvoisen hieno. Kaikissa huoneistossa on myös oma keittiö ja astiasto.

Ruokapöytä hotellihuoneessa.

Aalto tarjoaa hyvät ravintolapalvelut, mutta omatoimikokkaaminenkin onnistuu.

Tauluina on Thomas Kastin näyttäviä maisemavalokuvia, jotka on jaettu huoneistojen teemaluokituksen mukaisesti kolmeen aiheeseen: Aava, Kuura ja Hiekka.

”Thomas vetää täällä myös revontuli- ja kuvausretkiä”, Walter kertoo.

Aallon hienoin majoitusvaihtoehto on hääsviitti.

”Tänne tulee vähän ylellisempää tekstiiliä, ja seinissä on vähän erikoisempi puupanelointi”, Walter sanoo ja kertoo paikalla käyneen tarkastajankin soittaneen perään ja kyselleen kiinnostuneena, mistä samanlaisen paneloinnin voisi kotiinsa hankkia.

”Olemme green key -sertifioitu eli ympäristöystävällinen kohde, ja puu materiaalina sopii meille hyvin.”

Talveen lisää elämää

Aalto-huoneistohotellin toivotaan edistävän merkittävästi Nallikarin ja koko Oulun matkailun vetovoimaa ja lisäävän ympärivuotista kysyntää. Sitä palvelevat esimerkiksi Nallikari Safariksen samasta rakennuksesta tarjoamat talviset revontuli- ja pilkkiretket ja muut sesonkiaktiviteetit, jotka ovat monille ulkomaalaisturisteille suurempia elämyksiä kuin avojalkaiset oululaiset ehkä hoksaavatkaan.

”Tämän on tarkoitus olla täyden palvelun talo, josta saa majoituksen, ruoat, ohjelmat ja hyvinvointipalvelut”, Walter kiteyttää. Nallikarin lomakylässä kotimaisten turistien osuus on ollut noin 75 prosenttia, mutta huoneistohotelliiin odotetaan tulevan jopa puolet asiakkaista ulkomailta.

Nyt varmaan huokaistaan hetki – ja myydään kauheasti.
Toimitusjohtaja Sirpa Walter

Aalto on Nallikari Seaside Oy:n historian suurin investointi, jota se on korona-ajoista huolimatta pystynyt tekemään vahvoista taloudellisista lähtökohdista, kiitos lomakylän hyvänä pysyneen käyttöasteen. Walterin mukaan yhtiöllä on haaveissa laajentua jatkossakin, mutta ei ihan heti.

”Nyt varmaan huokaistaan hetki – ja myydään kauheasti”, Walter sanoo nauraen ja toteaa, että takana on ”useamman vuoden puristus”.

”Mutta onhan meillä tonttia tuossa, mihin voidaan vielä rakentaa, ja meidän piti tätä hanketta suunniteltaessa jo lupapapereihin alustavasti hieman massoitella, että mitä sinne voisi tulla”, Walter sanoo. Aallon kylkeen on visioitu rakennettavaksi kolmea pienempää kaksikerroksista majoitusrakennusta.

”Seuraava steppi on sitten, kun taas rohkeus riittää”, Walter sanoo.

”Valtava potentiaali”

Vaikka Edenin kylpylärakennus on edelleen tyhjillään, Nallikarin alue kehittyy nyt kovaa vauhtia. Aallon lisäksi läheinen Vauhtipuisto ja Talvikylä ovat uudistuneet ja saaneet keskuksekseen uuden ravintola-monikäyttötilan Huvilinnan. Kesän tullen myös kaupungin tekemät mittavat katu- ja puistotyöt alueella valmistuvat.

”Nallikarin potentiaali on valtava. Ajatellaan vaikka sitä, kuinka isolle väkimäärälle tämä on myös lähivirkistyskohde, kun asuntomessualuekin valmistuu kävelymatkan päähän”, Walter huomauttaa.

Matkailija haluaa nähdä ja kokea, ihan sama mikä sää on.
Markkinointikoordinaattori Katja Vuorio

Walter näkee Nallikarin ympäri vuoden elävänä keskuksena, jossa on varsinkin talvisin vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia. Tänä vuonna rantaan on ensimmäistä kertaa aurattu kävelyreitti, joka on ollut ahkerassa käytössä. Jäällä viihtyvät hiihtäjien ja perusulkoilijoiden lisäksi esimerkiksi pilkkijät, ja tuulilajien harrastajille paikka on otollinen ympäri vuoden.

”Matkailija haluaa nähdä ja kokea, ihan sama mikä sää on”, markkinointikoordinaattori Katja Vuorio toteaa ja lisää, että Nallikarin on tarkoitus olla oululaisten ja matkailijoiden luonteva kohtaamispaikka.

Walter kiittelee, että aluetta on pystytty kehittämään eri toimijoiden kesken yhteistyössä ja kokonaisuutena. Viime kesänä rakennustyöt saattoivat hieman häiritä rannalla kävijöitä, mutta hedelmät nautitaan tulevina kesinä.

”Ei ole tullut sellaista tilannetta, että tuolla rakennetaan yhtenä kesänä ja tuolla seuraavana kesänä, aina rakennetaan jotain. Kaikki asiat on juteltu yhdessä, olen saanut olla mukana katusuunnittelussakin ja esittää sinne kommentteja”, Walter kehuu.

Fakta

Avajaiset lauantaina 24. helmikuuta

Nallikarin Aallon avajaisia vietetään lauantaina 24.2. klo 11–16. Päivän ohjelmassa on muun muassa huoneistokierroksia, pizzamaistiaisia, liukulumikenkien testausta, pikahierontoja ja poniajeluja. Ohjelma on maksutonta, ja lisäksi ensimmäisille vierailijoille tarjolla on kuumaa mehua ja Nallikari-liukureita.